|
Valmennuksen johtaja Jari Karinkanta kertoi ampumaurheilun kuulumisia tiedotusvälineiden edustajille Orimattilassa torstaina. Kuvassa Helsingin Sanomien Petteri Ala-Kivimäki ja STT:n Kaija Yliniemi. Kuva: Lassi Palo
|
Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) valmennuksen johtajan Jari Karinkannan mukaan Lontoon olympialaisiin ei ole asetettu selkeää mitalitavoitetta. Hänen mukaansa Lontooseen lähdetään hakemaan kauden parhaan tuloksen myötä ensin finaalipaikkaa ja sitten on ”kaikki auki”.
Suomen Olympiakomitea nimesi joulukuun 8. päivänä 2011 neljä ampumaurheilijaa Lontoon kisoihin. He ovat Kai Jahnsson (pistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap), Mira Suhonen (ilmapistooli) ja Marjo Yli-Kiikka (kivääri).
Lontoon olympialaisten avajaiset ovat heinäkuun 27. päivänä. Suomalaiset ampumaurheilijat matkustavat kisapaikalle kolmessa erässä: Jahnsson ja Suhonen matkustavat Lontooseen 21. heinäkuuta, Yli-Kiikka 23. heinäkuuta ja Mäkelä-Nummela 30. heinäkuuta.
– Lajissa kuin lajissa kärkiurheilijat ovat kovassa kunnossa. Huippunaiset ja -miehet ovat huippukunnossa, ja olympialaisten taso tulee olemaan jäätävä, maailmancupin kisoja kiertänyt ja haulikkolajien EM-kilpailuissa mukana ollut Karinkanta sanoi torstaina Orimattilassa järjestetyssä Satu Mäkelä-Nummelan tiedotustilaisuudessa.
– Ennen olympialaisten alkua mitään ei ole kuitenkaan jaettu eli kaikki on omissa käsissämme. Kauden huipentumassa on haussa kauden paras tulos, ja niiden myötä olemme finaalipaikoissa kiinni. Olemme ihan hyvin aikataulussa. Treeniä on vain jatkettava ja hyviä jaksoja on saatava alle. Eli töitä on tehtävä, Karinkanta painottaa.
Suomalaiset saavuttivat tämän kauden maailmancupeissa neljä finaalipaikkaa, joista kaksi nappasi olympialaisiin lähtevät Mäkelä-Nummela ja Jahnsson. Mäkelä-Nummela oli Lonaton trapissa kolmas, ja Jahnsson sijoittui Lontoon ilmapistoolissa neljänneksi ammuttuaan uuden SE:n 687,9 (588+99,9). Marika Salmi oli Lontoon trapissa viides ja Henri Häkkinen 50m pienoiskiväärin 3x40 ls kisassa kuudes.
Mäkelä-Nummela sijoittui EM-kilpailujen trapissa kymmenenneksi jääden kiekon päähän finaaliuusinnasta ja voitti Mopsi Veromaan ja Marika Salmen kanssa Suomelle EM-joukkuepronssia. Lontoon maailmancupin ilmakiväärissä 19. huhtikuuta Yli-Kiikka jäi pisteen päähän finaaliuusinnasta tähdättyään tuloksen 396. ”Shoot-offissa” oli kymmenen peruskilpailussa 397 pistettä ampunutta naista.
Kauden viimeinen maailmancup päättyi Saksan Münchenissä viime sunnuntaina. Kolmikko Jahnsson, Suhonen ja Yli-Kiikka ei pystynyt ihan huipputuloksen tekoon, mutta ampui kuitenkin kansainvälisen tason mukaisen tuloksen.
– Viimeistelyn ja harjoitusten on oltava kohdallaan, ja niiden on mentävä hyvin. Kun tähän lisätään vielä vähän tuurintynkää, hyvä tästä tulee. Lontoon kisojen alkuun on pari kuukautta aikaa, Karinkanta sanoo.
Lontooseen valitut Jahnsson, Mäkelä-Nummela, Suhonen ja Yli-Kiikka olivat kaikki mukana myös Pekingin olympialaisissa 2008. Yli-Kiikalle Lontoon olympialaiset ovat kolmannet, sillä hän edusti Suomea jo Ateenassa 2004.
Ampumaurheilu on suomalaisten menestyslaji 2000-luvun kesäolympialaisissa. Vain ampumaurheilijat ovat tuoneet mitalin kaikista kolmesta kisoista: Juha Hirvi Sydneyssä 2000 (pienoiskivääri 3x40 ls: hopea), Marko Kemppainen Ateenassa 2004 (skeet: hopea) sekä Mäkelä-Nummela ja Henri Häkkinen Pekingissä 2008 (trap: kulta ja ilmakivääri: pronssi).
Suomalaisia ampumaurheilun olympiamitalisteja on yhteensä 25. Ensimmäiset neljä mitalia tulivat Tukholmassa sata vuotta sitten eli vuonna 1912 järjestetyissä olympialaisissa.
|