Lasten ja nuorten kilpailutoiminnan suositukset
Nuori Suomi ry julkisti lasten ja nuorten kilpailutoiminnan suositukset vuoden 2004 lokakuussa. Suositukset on työstetty yhdessä Suomen Olympiakomitean ja urheilun lajiliittojen kanssa. Tavoitteena on linjata eri ikäryhmien kilpailutoiminta tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä.
Ampumaurheilussa alle 15-vuotiaiden ammuntaa on helpotettu ottamalla käyttöön ns. ampumatuet ja muokkaamalla kilpailujärjestelmää suositusten suuntaan.
Tukiammunnan avulla nuori ampuja oppii ensin ampumaan istuma-asennosta kiinteän pöytätuen avulla. Istumatuelta ampuvat kaikki alle 10-vuotiaat ja sitä suositellaan myös ensimmäistä vuotta ampuville aloittelijoille. Istumatuelta aloittelija voi keskittyä aluksi tähtäämisen ja liipaisun opetteluun, sen sijaan että häneltä menisi kaikki keskittymiskyky ja voimat aseen kannatteluun.
Kun nuori täyttää 12-vuotta ja hän on oppinut istumatuelta perustekniikan hän alkaa harjoitella pystyasennosta vastapainotuen avulla tai istuma-asennosta hinnatuen avulla. Kilpailuissa tukiammunta on mukana 15-ikävuoteen asti. Sen jälkeen nuori siityy nuorten sarjoihin. Toki jo alle 15-vuotiaankin on kokemuksen karttuessa vähitellen hyvä alkaa kokeilla ja opetella ampumista ilman tukea.
Tukiammunnan sääntöjä on muokattu yleisten suositusten suuntaan vuosina 2004 ja 2005. Mm. seuraavasti:
- erikoisvalmisteiset ja hyvinkin kalliit ampujan asusteet on kielletty istumatukisarjoissa; alle 12-vuotiaiden sarjoissa vain erikoisvalmisteisen ampujantakin ja hanskojen käyttö on sallittu. Näin pyritään varmistamaan että kaikilla nuorilla harrastajilla on tasavertainen mahdollisuus harrastaa ammuntaa.
- tuloslistoja ei laiteta paremmuusjärjestykseen alle 8-vuotiaiden sarjoissa vaan esim. aakkosjärjestykseen tai ampumapaikan mukaiseen järjestykseen.
- kaikki alle 8 vuotiaiden sarjaan osallistuneet palkitaan saman arvoisilla palkinnoilla
Lisäksi SAL korostaa, että lasten kilpailuissa ilmapiiri ja lasten ehdoilla tekeminen on tärkeätä. Seuroja ja aluejaostoja kannustetaan järjestämään enemmän seurojen välisiä seura- tai aluekilpailuita, jotta myös alle 15-vuotiaille saataisiin enemmän kilpailumahdollisuuksia lähellä kotipaikkakuntaa.