Lähde mukaan Operaatio Pelisääntöihin
Pelisäännöt tarkoittavat urheiluseuran ja sen harjoitusryhmien itse laatimia oman toimintansa pelisääntöjä. Ensin lapset ja ohjaajat sopivat keskenään ryhmän pelisäännöt. Tämän jälkeen vanhemmat ja ohjaajat sopivat yhdessä toimintatavoista, joita mukana olevat aikuiset sitoutuvat noudattamaan. Käyttäytymiseen liittyvien sääntöjen lisäksi on hyvä sopia myös ryhmän toiminnan tavoitteista ja toimintatavoista, joilla niihin pyritään.
Operaatio Pelisääntöjen yhtenä tavoitteena on oppia keskustelemaan ja kuuntelemaan oman seuran väkeä - niin lapsia kuin aikuisiakin. Samalla opitaan toimimaan yhdessä sovittuun suuntaan, niin että pienet ja isot ihmiset ovat olla tyytyväisiä ryhmässä. Nuori Suomi ry on tehnyt materiaalia, jonka tarkoitus on auttaa pelisääntökeskusteluissa. Kokoontukaa yhdessä pohtimaan, miten toimimalla lapselle voidaan tarjota harrastus, josta sekä lapset että aikuiset voivat nauttia.
Kuuntele lapsia!
Operaatio Pelisääntöjen yksi osa on pelisääntökeskustelu lasten ja ohjaajan kesken. Ohjaajan kannattaa käydä lasten kanssa oma Pelisääntökeskustelu, jossa ohjaaja ja lapset sopivat omat Pelisäännöt ryhmälle ja täyttävät oman Pelisääntötaulun. Ohjaaja voi tuoda lasten Pelisääntötaulun mukana vanhempien kanssa käytävään keskustelutilaisuuteen ja kertoa heille, mitä lapset ovat sopineet.
Toimitaan yhdessä samaan suuntaan - tasavertaisesti ja leikinomaisesti!
Vanhempien ja ohjaajien välisissä pelisääntökeskusteluissa usein pohdittuja asioita:
Onko jokainen lapsi yhtä tärkeä ryhmässä?
Saavatko kaikki lapset osallistua ja ampua yhtä paljon?
Onko kilpailun voittaminen tärkeämpää kuin jokaisen lapsen osallistuminen?
Onko toiminta otsa rypyssä puurtamista vai onko liikunnan riemu toiminnan tavoitteena?
Kannustetaanko lapsia kehittämään omia taitojaan vai keskitytäänkö toiminnassa lasten tulosten vertailuun?
Materiaalia ja vinkkejä
Keskeisiä aihealueita käsittelevä materiaalipaketti helpottaa Pelisääntökeskustelujen käymistä seuroissa. Pelisääntökeskustelujen virittämiseksi on tarjolla kalvosarja, joka on saatavana myös PowerPoint -esityksenä. Ohjaajille on tarjolla Pelin Henki –vinkkivihkoja keskustelujen virittämiseksi. Lisäksi vanhemmille on tehty oma vinkkivihko. Vanhemmille ja ohjaajille on sopimuslomakkeita ja lapsille huonetauluja. Tutustumisen arvoinen on myös "Kilpailo – lupa tuntea" –vihko, jossa käsitellään lasten kilpaurheilun herättämiä tunteita.
Tilaa Pelisääntö-materiaalia numerosta: (09) 3481 2000 tai www.nuorisuomi.fi/pelisaannot
Tiesitkö? Monet liikunnan ja urheilun aluejärjestöt tarjoavat seuroille mahdollisuuden tilata pelisääntökeskustelujen vetäjä omaan seuraan. Kysy oman alueesi aluejärjestöltä lisää tietoa. Yhteystiedot löytyvät Suomen Liikunnan ja Urheilun nettisivuilta osoitteesta: www.slu.fi.