|
Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Hannu Haapaniemi sai ansioristin.
Ampumaurheiluliiton liittohallituksen varapuheenjohtaja Curt Sjöblom sai ansioristin.
|
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt yhteensä 307 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Ansiomerkin sai yhteensä 19 ampumaurheilijaa. Kultaisia ansioristejä myönnettiin kolmetoista, ansioristejä 44, ansiomitaleja kullatuin ristein 118 ja ansiomitaleja 132 kappaletta. Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristejä ja -mitaleja on jaettu vuodesta 1947.
- Liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä voidaan myöntää paikallisissa urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle. Opetusministeriön omaksuman käytännön mukaisesti urheilun huomionosoituksia ei myönnetä alle 40-vuotiaille, sanoo ministeri Stefan Wallin.
Käytäntönä on, että ansiomerkit myönnetään Ivar Wilskmanin syntymäpäivänä, 26. päivänä helmikuuta. Ampumaurheilijoille myönnetyt liikunnan ja urheilun ansiomerkit 2010 Ansioristi Hannu Haapaniemi, syntymävuosi 1947, titteli liikkeenharjoittaja, kotipaikka Lempäälä, ehdottaja Suomen Ampumaurheiluliitto ry Curt Sjöblom, 1957, diplomi-insinööri, Vantaa, Suomen Ampumaurheiluliitto ry Ansiomitali kultaisin ristein Ilpo Alanko, syntymävuosi 1960, titteli järjestelmäasiaintuntija, kotipaikka Kauniainen, ehdottaja Nordean Ampujat ry Tapio Hautakangas, 1946, maanviljelijä, Orivesi, Suomen Ampumaurheiluliitto ry Timo Holm, 1947, kirvesmies, Padasjoki, Suomen Ampumaurheiluliitto ry Erkki Häkkinen, 1948, kapteeni, Kuhmoinen, Suomen Veteraaniampujat ry Taavi Jarva, 1943, myyntineuvottelija, Kempele, Suomen Ampumaurheiluliitto ry Matti Kauppinen, 1947, filosofian tohtori, Kontiolahti, Suomen Ampumaurheiluliitto ry Esko Liimatta, 1964, everstiluutnantti, Nurmijärvi, Upseerien Ampumayhdistys ry Vesa Nissinen, 1963, everstiluutnantti, Lahti, Upseerien Ampumayhdistys ry Reijo Paajanen, 1947, projektipäällikkö, Nokia Nokian Seudun Ampujat ry Timo Pukkila, 1960, kapteeni, Kouvola, Maavoimien esikunta Risto Suonpää, 1941, liikennetarkastaja, Jokioinen, Suomen Veteraaniampujat ry Mikko Taussi, 1963, everstiluutnantti, Oulu, Upseerien Ampumayhdistys ry Matti Viljakainen, 1959, majuri, Säkylä, Upseerien Ampumayhdistys ry Ansiomitali Erkki Ljungberg, syntymävuosi 1938, titteli rakennusmestari, kotipaikka Vantaa, ehdottaja Nordean Ampujat ry Janne Parkkonen, 1968, majuri, Lahti, Upseerien Ampumayhdistys ry Erkki Turunen, 1937, mekaanikko, Siilinjärvi, Suomen Ampumaurheiluliitto ry Auvo Viita-aho, 1963, komentaja, Helsinki, Upseerien Ampumayhdistys ry
|