Yhteistä kaikille trap-lajeille on, että niissä ammutaan ampujan edestä poispäin lentäviä kiekkoja. Viisi ampumapaikkaa sijaitsevat rinnakkain noin 3 metrin välein 15 metrin päässä heitinhaudasta. Heitinhauta on ampumatason alapuolella, ja haudassa on yhdestä viiteentoista heitintä, riippuen lajista.
Jokainen ampuja menee omalle ampumapaikalleen. Kukin ampuu kerran vuorollaan, jonka jälkeen kaikki siirtyvät yhden aseman eteenpäin. Näin kierretään, kunnes koko sarja on ammuttu. Omalla vuorollaan ase ladataan, nostetaan olkapäälle piippu suunnattuna ampumasuuntaan ja kutsutaan kiekko “huutamalla” mikrofooniin. Laukaus on osuma, kun kiekosta irtoaa silmin havaittava pala. Yhteen kilpailu/harjoitussarjaan kuuluu yleensä 25 kiekkoa (tai 15 kaksoiskiekkoa).
Trapissa ampuja ampuu oman ampumapaikkansa edestä lähtevää kiekkoa, jonka lentosuuntaa ja korkeutta hän ei tiedä etukäteen. Jokaista ampumapaikkaa kohti heitinhaudassa on kolme heitintä.
Kiekko lähtee välittömästi ampujan kutsusta jostakin näistä kolmesta heittimestä. Se voi lentää ampumasuuntaan nähden 0–45 asteen kulmassa joko oikealle tai vasemmalle. Kiekon korkeus vaihtelee 1,5–3 metrin välillä. Korkeus mitataan 10 metrin etäisyydellä heitinhaudan edestä. Kiekon lentomatka on 76 metriä, ja sen lähtönopeus on noin 150 km/h.
Ampujalla on käytössään kaksi patruunaa jokaista kiekkoa kohden. Finaalissa käytössä on yksi patruuna kiekkoa kohden. Osumasta saa yhden pisteen.
Trap-radan elektroniikka huolehtii siitä, että sarjan aikana jokaiselle ampujalle heitetään satunnaisessa järjestyksessä 25 lentoradaltaan samanlaista kiekkoa.
Trap on ollut olympialaji vuodesta 1908 lähtien. Aikaisemmin lajista käytettiin nimitystä olympiatrap, jota kuulee edelleen käytettävän.
