SUOSITTELEMME EUROOPAN ASEPASSIN HANKINTAA
12.5.2003 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Terroritekojen johdosta aseiden kuljetus- ja tullimuodollisuudet ovat tarkentuneet tuntuvasti myös ampumaurheiluaseiden ja joukkueiden/kilpailijoiden osalta. Asiaa helpottaa erittäin paljon Euroopan ampuma-asepassi. Edellä mainitusta syystä SAL edellyttää, että jokainen urheilija, harrastaja, joka aikoo kilpailla/harjoitella Euroopassa, hakee itselleen välittömästi Euroopan ampuma-asepassin.

Euroopan ampuma-asepassi

Euroopan ampuma-asepassi helpottaa ampumaurheilun harrastajien ja metsästäjien liikkumista aseineen EU-maasta toiseen. Ampuma-asepassin nojalla asetta tai aseen osaa toiseen jäsenvaltioon siirtävä henkilö on myös velvollinen esittämään luotettavan selvityksen osallistumisestaan urheilu- tai metsästystapahtumaan.

Jotkut EU-maat edellyttävät, että asepassin ja kutsun lisäksi on hankittava tämän maan viranomaisen antama ennakkosuostumus tai muu lupa ennen kuin ampuma-ase voidaan siirtää maahan.

Hakijan kotikunnan poliisilaitos myöntää Euroopan ampuma-asepassin. Ampuma-asepassia on haettava kirjallisesti. Se on voimassa siihen sisältyvien aselupien voimassaoloajan, kuitenkin enintään viisi vuotta. Asepassin voimassaoloaikaa voidaan kuitenkin jatkaa.

Euroopan ampuma-asepassia haettaessa on oltava mukana

  • hallussapitolupaa tai rinnakkaislupaa koskeva todistus
  • 2 valokuvaa
  • passi, ajokortti tai henkilökortti.

    Maksut:
    Euroopan ampuma-asepassi 84 €
    Euroopan ampuma-asepassin tietojen muuttaminen tai sen
    voimassaoloajan pidentäminen 8 €

  •  

    ra