Jo kymmenet ampumaurheilun harrastajat ja kilpaurheilijamme ovat suorittaneet varumiespalveluksensa Lahden Hennalassa Puolustusvoimien Urheilukoulussa. SAL:lla ja Urheilukoululla on hyvä ja kiinteä yhteistyö ja sitä kehitetään edelleen. Siksi Urheilukoulu tarjoaakin erinomaisen paikan varusmiespalvelullesi.
Urheilukoulu on tarkoitettu nuorille ja lupaaville urheilijoille (ml naiset) takaamaan riittävät harjoitusolosuhteet ja -ajat huipulle nousemista varten ja kunnon nousujohteisen kehityksenvarmistamiseksi.
Lajit
Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa järjestetään olympiakilpailu tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut yli 4000 urheilijaa 54 eri lajista.
Muita tietoja
Palvelusajan pituus on 12 kuukautta, jonka jälkeen valmistutaan tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Hennalassa voi suorittaa UrhK:n oman reserviupseerikurssin.
Valmennusaika
Urheilukoulussa on ohjattuun valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yleensä noin 10-25 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput.
Valmentajat
Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, joista lähes kaikki ovat liikunnanohjaajia, AmVT/valmentajia tai III-tason valmentajia. Lisäksi saadaan eri lajiliittojen valmennustukea sekä käytetään siviilivalmentajia.
Harjoitusolosuhteet
Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä urheiluopistoista (Vierumäki, Pajulahti) löytyvät harjoituspaikat lähes joka lajiin.
Hakeutuminen
Lokakuun 2003 saapumiserään hakevien kesälajien urheilijoiden (mm. yleisurheilu,ammunta,suunnistus,jalkapallo) on jätettävä hakemuksensa 1.7.2003 mennessä.
Erillisiä hakulomakkeita saa sotilasläänien esikunnista ja Urheilukoululta. Valinnoissa kiinnitetään huomiota mm. urheilutuloksiin, lajiliittojen lausuntoihin sekä psykologisten testien tuloksiin.
Tiedustelut
Urheilukoulu
(03) 181 46 352 / valmennuspäällikkö
0400 – 456 923 Jari Utriainen
Osoite
Urheilukoulu
PL 5
15701
RA