ISSF KEHITTÄÄ KILPAILUTAPAHTUMIA
15.2.2004 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

ISSF järjesti helmikuun alussa kilpailujen kehittämisseminaarin, johon osallistui yli 40 osallistujaa ympäri maailmaa. Suurin ongelma kilpailuissa on ollut ilmoittautumisten leväperäisyys. Nyt asiaan on tulossa muutoksia.

Seminaariin osallistuivat kaikki vuoden 2003 Maailman Cupin järjestäjät sekä vuoden 2002 MM-kilpailujen järjestäjät. Paikalla oli myös ISSF:n hallituksen jäseniä sekä juryjen jäseniä sekä kilpailujen Teknisiä Delegaatteja.

Järjestään kaikissa kilpailuissa ilmoittaumisaikataulun ja ilmoittautumisten paikkansa pitävyydenkanssa on ollut suuria ongelmia. Esimerkkeinä viimepäivien suurista peruutuksista ovat esim. Lahden MM-kisat 2002 sekä Zagrebin Maailman Cup.

Nyt järjestelmään on tulossa muutos, sillä liittojen on annettava ns. väli-ilmoittautuminen ennakkoilmoittautumisten ja lopullisten ilmoittautumisten välillä. Mikäli ns. väli-ilmoittautuminen on pienempi kuin lopullinen ilmoittautuminen, joutuu liitto maksamaan myös kaikki kulut (osallistumaksut, majoitukset jne.) poisjäävien osalta. Lisäksi mikäli lopulliset ilmoittautumiset myöhästyvät (deadline 30 pv ennen kisoja) tulee myöhästyneistä ilmoittaumisista sakkoa 50 USD/kilpailija/laji. Kilpailun järjestäjällä ei myöskään ole velvollisuutta ottaa myöhästyneitä ilmoittautumisia vastaa.

Uusi ilmoittautumisjäjestelmä astuu käytäntöön vielä vuoden 2004 aikana! Vuodesta 2005  alkaen kaikki lopulliset ilmoittautumiset menevät suoraan ISSF:lle.

Uuden järjestelmän johdosta tulee joukkueiden valinta-aikataulut jatkossa mahdollisesti hieman aikaustumaan, mutta myös jämäköitymään ja tiukkenemaankin. 

Kilpailujen avajaisiin osallistuttava

Maiden/joukkueiden tulee jatkossa osallistua myös kilpailujen avajaisiin. Lukuisat maat ovat laiminlyöneet tätä velvollisuutta ja järjestäjien ja lajin imagon kannalta ovat poissa olot ikäviä. Kuinka markkinoida tähtiä ja kilpailuja sekä lajia, jos joukkueita ja urheilijoita ei näy. Tietysti poikkeuksen tekevät ne urheilijat, joilla on seuraavana päivänä kisasuoritus, on poissa olo ymmärrettävää. Muiden osalta osallistuminen olisi suotavaa. Ja kuinka moni tulee ajatelleeksi, että avajaisissa ollaan myös markkinoimassa omaa maatakin ja tuomassa julkisuutta sille sekä lajiliitolleen.

Olympialaisten haulikkoon tullenee ”ampumavalot”

Kuten kaikki tiedämme, ovat trap ja tuplatrap erittäin nopea tempoisia kilpailuja finaalissa. Jotta televisio pystyisi näyttämään kisat kunnolla sekä kertomaan tulokset ja tilaneteen sekä näyttämään mahdollisia hidastuksia, on ko. kilpailuihin suunnitteilla ns. ampumavalot osoittamaan, milloin seuraava ampuja voi aloittaa keskittymään ja tekemään suoritustaan. Käytäntöhän on vähän samanlainen mm. mäkihypyssä. Valoja tultaneen kokeilemaan alkuvuoden maailman cupeissa.

Kilpailuiden finalistien ja palkintojen jakoon tulee pieniä muutoksia.

ra