SOKOLOVIN VIIMEINEN HUDIKSI, SILTI EM-MESTARUUS
5.7.2005 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Alexandre Sokolov

Poikien 50m kivääri täysmatsin (3x 40ls) finaalin viimeinen laukaus aiheutti keskustelua ja ihmetystä. Venäjän Alexandre Sokolovin viimeisen laukausken tulos oli pyöreä 0.

Johtopaikalta finaaliin lähtenyt Sokolov piti johtopaikkansa viimeisen laukauksen nollasta huolimatta. Sokolov johti kisaa ennen viimeistä laukausta yli kymmenellä pisteellä. Sitten komennettiin viimeinen laukaus. Laukaukset, Sokolovilta lähti laukaus, mutta tulosta ei ilmestynyt taululle. Alkoi valtava puheen sorina. Aikaa kilpailusuoritukseen oli vielä jöljellä. Kivääri juryn johtaja Willie Grill kävelee Sokolovin luokse ja kysyy oletko ampunut jo. Sokolov nyökkää.

Mitä tapahtui Sokoloville?

Asiaa kysyessäni juryn puheenjohtalta hän totesi vain diplomaattisesti:
– Ateenassakin tapahtui sama asia Matthew Emmonsille.

Mutta silloin Emmons menetti varman olympiakullan ja tippui kahdeksanneksi. Nyt Sokolovin kohdalla asia ei näin ollut. Ampuiko Sokolov tahallaan hudin vai vahingossa jää toki arvailujen varaan. Toki jännityskin saattoi tuoda liian aikaisen keskittymisen loppumisen. Mene ja tiedä.

Kun asiaa tiedustelin Sokolovin kavereilta, oli murteellinen pitkähkö vastaus hyvin monimerkityksinen. – Se saattoi olla pelkkä sattuma, keskittymisen herpaantuminen varmassa paikassa tai sitten hän teki sen vain huvikseen. Sokolovin vastaus venäjäksi ei ollut noin pitkä – vain yksi sana. Venäjää taitamattomana en tiennyt mitä hän sanoi, mutta jotain voi kuitenkin arvailla lyhyestä vastauksesta. Huvikseen tai vahingossa siinäpä ne vaihtoehdot. Kulta joka tapauksessa oli Sokolovin.

Ruotsilla kolme finaalissa ja joukkue hopealle

Ruotsin poikajuniorit antoivat oivan osoituksen tulevasta, sillä ruotsalaisia mahtui finaalin hienosti 3 ampujaa ja henkilökohtaisen kisan pronssi matkasi Christoffer Olofssonin mukana Ruotsiin. Seuraavat kaksi sijaa menivät myös ruotsalaisille. Henkilökohtaisen kilpailun vahvan esityksen lisäksi Ruotsi vei vielä joukkuekilpailun hopeaa.

Tulokset

1. Alexandre Sokolov    RUS      1249,8 (1160+89,8)
2. Vaclav Haman           CZE      1245,6 (1154+91,6)
3. Christoffer Olofsson  SWE     1243,4 (1151+92,4)
4. Patrik Sartz               SWE     1240,9 (1146+94,9)
5. Karl Johan Johansson SWE   1240,6 (1145+95,6)
6. Zoltan Torok              HUN     1240,2 (1146+94,2)
7. Alexander Effinger     GER      1239,8 (1145+94,8)
9. Petr Smol                   CZE      1237,8 (1148+89,8)

Suomalaisia ei tässä kisassa kilpaillut.

Joukkueet

1. Venäjä      3444
2. Ruotsi       3442
3. Saksa       3420

RA