Henri Häkkinen ampui huipputuloksella ilmakiväärin SM-kullan
19.3.2006 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Henri Häkkinen ampui ilmakiväärin Suomen mestaruuden huipputuloksella 702,1 Kupittaan urheiluhallissa Turussa. 25-vuotias Joensuun Ampujia edustava Häkkinen laukoi peruskilpailussa 598 jääden vain pisteen omasta ja Suomen ennätyksestä. Finaalissa hän ampui uuden SE:n 104,1 ja jäi vain puoli pistettä omasta yhteistuloksen Suomen ennätyksestään.

Kolmannen peräkkäisen ja yhteensä neljännen ilmakiväärin miesten SM-kultansa ampunut Häkkinen oli peruskilpailussa ja finaalissa ylivoimainen. SM-hopean ottanut Rauman Seudun Ampujien 28-vuotias Juho Jussila laukoi 695,6 (593+102,6) ja SM-pronssin ampunut Joensuun Ampujien 30-vuotias Jussi Puustinen 693,7 (594+99,7).

”Hyvin tulokset ovat viime aikoina pyörineet siellä, missä pitääkin”, Häkkinen totesi tyytyväisenä mainion päiväurakan jälkeen. Samalla hän asetti itselleen haasteen ampua yhtä tarkasti kansainvälisissäkin koitoksissa, joista seuraavat ovat maailmancupin osakilpailut maalis-huhtikuun vaihteessa Kiinassa. ”Siellä tavoitteena on pystyä ampumaan oma hyvä suoritus, jolla sitten pääsee finaaliin.” Maaliskuun alussa Moskovassa pidetyissä Euroopan mestaruuskilpailuissa finaaliin pääsi tuloksella 595. Itävallan Mario Knoegler voitti EM-kullan tuloksella 700,1. Häkkinen ampui Moskovassa peruskilpailussa 593.

Henri Häkkinen suunnittelee ampuvansa Kiinassa viisi kilpailua. ”Toivottavasti startteja tulee viisi. Ilmakiväärin lisäksi ammun pienoiskiväärin makuukilpailun ja pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun. Pienoiskiväärin molemmissa kilpailuissa on karsinta”, Häkkinen kertoo.

10m Ilmakivääri 60 ls + finaali sarja Y: 1) Henri Häkkinen JA 702,1 (598+104,1), 2) Juho Jussila RSA 695,6 (593+102,6), 3) Jussi Puustinen JA 693,7 (594+99,7), 4) Mauri Ranta RSA 693,5 (591+102,5), 5) Henri Lahtinen HlAS 690,8 (589+101,8), 6) Juha Hirvi KAS 688,7 (587+101,7), 7) Mikko Ollikainen PuKu 688,1 (587+101,1), 8) Markus Manninen HlAS 684,6 (587+97,6), 9) Henrik Wägar NSK 586, 10) Sami Remes KAS 585, 11) Timo Puisto MA 585, 12) Antti Puhakka KAS 585, 13) Jarmo Perttunen SMY 584, 14) Juha Rinta-Keturi SäSA 583, 15) Pekka Saari IMAS 583, 16) Kennet Kurman RS 582, 17) Tero Hovila SaSA 582, 18) Antti Mäkelä PuKu 582, 19) Juhana Toikko AlavA 581, 20) Niko Hänninen HlAS 580, 21) Arto Tiihonen SySi 579, 22) Kari Kortelainen SMY 578, 23) Glenn Eklund RS 578, 24) Jouni Jokinen KuusA 578, 25) Juha Rutonen SodA 577, 26) Anssi Sinkkonen KAS 577, 27) Mika Mikkola SMY 577, 28) Juha Peltonen KAS 577, 29) Antti Meurasalo KAMS 577, 30) Ville Nokipii KSA 576, 31) Juha Haavisto SySi 576, 32) Vänni Alarotu KaA 576, 33) Toni Karlsson MU 575, 34) Petri Esala KaA 575, 35) Kim Lundström RS 575, 36) Jari Lehtinen KSA 575, 37) Matti Viljakainen SäSA 573, 38) Risto Paavola KarMAS 571, 39) Matti Rinnola V-SA 571, 40) Hannu Teitto KouMAS 570, 41) Taneli Leppänen V-SA 570, 42) Pekka Nummelin V-SA 568, 43) Markku Niemi AlavA 567, 44) Kari Nevala SySi 565, 45) Toni Matilainen PiekSA 564, 46) Hannu-Pekka Hummasti KuuA 564, 47) Heikki Ranne SäSA 559.

10m Ilmapistooli 40 ls + finaali sarja N20: 1) Anne Kallioniemi LehA 457,9 (362+95,9), 2) Anna Strazdina KouMAS 450,8 (357+93,8), 3) Pia Jokinen HyMAS 422,2 (334+88,2), 4) Mervi Simontaival PosA 421,0 (340+81), 5) Linda Ståhl RS 404,5 (327+77,5), 6) Katariina Keskitalo SaSA 377,4 (297+80,4).

10m Ilmapistooli 40 ls sarja N15: 1) Tiina Jänkälä SodA 355, 2) Annukka Riutta HSA 343, 3) Therese Lindgren RS 342, 4) Susanna Leppälä JjA 333, 5) Tea Lepistö HSA 327, 6) Nina Manninen HlAS 326, 7) Terhi Remsu SodA 321, 8) Susanna Ahomäki HSA 308.

10m Ilmapistooli 60 ls sarja Y17: 1) Jesse Peltomäki KuKu 554, 2) Pekka Kousa SA 539, 3) Mika Laikola KuKu 534, 4) Juha Pennanen KuKu 530, 5) Aleksi Vasu KuKu 527, 6) Kristoffer Ingelin RS 526, 7) Ilkka Kilpi NoSA 525, 8) Ville Kukkola PAS 522, 9) Lasse Kuusisto KaA 519, 10) Klaus Kurki KaA 515, 11) Lauri Kuikka MA 513, 12) Marko Tasala SodA 513, 13) Daniel Brola SiUra 508, 14) Timi Hietala OrJy 500, 15) Ilari Mansikkamäki KaA 498, 16) Jussi Järvenpää RSA 498, 17) Joonas Ranta OrJy 495, 18) Antti Saarinen TSA 488.

10m Ilmapistooli 60 ls + finaali sarja Y20: 1) Jaakko Räsänen KA 650,8 (559+91,8), 2) Eino Jaskari KuKu 646,8 (551+95,8), 3) Jari Sievälä OrJy 631,3 (541+90,3), 4) Juhani Lepistö LSA 629,1 (537+92,1), 5) Juha Viitasaari KuKu 622,7 (535+87,7), 6) Mika Himmanen RS 619,9 (524+95,9), 7) Tommi Kilpeläinen IU 608,6 (520+88,6), 8) Niko Hautala KuKu 608,3 (521+87,3), 9) Jukka Lammela KaA 508.

10m Ilmapistooli 40 ls sarja N50: 1) Päivi Mariani-Cerati ESF 371, 2) Tuula Hurskainen SA 363, 3) Mirja Aho KokMAS 361, 4) Raija Vehanen K-UAS 359, 5) Sirkka Ylistö MY 352, 6) Eeva Närhi HyMAS 329.

10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y70: 1) Sakari Paasonen LAS 377, 2) Jorma Niemi PAS 368, 3) Reino Piispa RSA 363, 4) Antti Kontula SMY 360, 5) Usko Mettiäinen SMY 354, 6) Pentti Salvos HlAS 351, 7) Pertti Vehanen K-UAS 343, 8) Ari-Ilmari Iisakkala LAS 325, 9) Kauno Suurnäkki HAS 322.

10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y50: 1) Veikko Alanko HlAS 380, 2) Antti Pesonen OrJy 377, 3) Pentti Laihanen SA 376, 4) Juha Moijanen P-HA 374, 5) Tapio Kaitila V-SA 374, 6) Olavi Kivelä P-HA 374, 7) Antti Tervola K-UAS 373, 8) Lawrence Mariani-Cerati RS 372, 9) Ismo Mäntysalo V-SA 371, 10) Vesa Ennevaara PorkkA 371, 11) Mauri Pokkinen OrJy 371, 12) Bengt Kamis VS-VA 371, 13) Jorma Åsbacka MA 370, 14) Arto Halonen KAMS 370, 15) Vesa Savolainen PorkkA 369, 16) Heikki Lipsanen JuvA 369, 17) Timo Laurila K-UAS 368, 18) Markku Rytkölä IitA 368, 19) Seppo Mustonen SA 368, 20) Ahti Niskanen HanA 367, 21) Heino Pitkäkangas HAS 366, 22) Matti Selonen LAS 366, 23) Paavo Palokangas OrJy 366, 24) Juhani Öhman TiA 365, 25) Kenneth Mariani-Cerati RS 365, 26) Markku Honkonen SMY 364, 27) Jaakko Savolainen SMY 364, 28) Raimo Laine RS 364, 29) Jarmo Hoikkala SaSA 362, 30) Matti Kyllönen KAMS 361, 31) Eero Markkanen SMY 360, 32) Markku Munne RASSI 359, 33) Hannu Kosonen JuvA 358, 34) Markku Rintala KuKu 357, 35) Kai Karppinen VarkA 353.

10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y15: 1) Valtteri Lähteenmäki KaA 343, 2) Tuomo Hautala KuKu 342, 3) Tobias Lindgren RS 342, 4) Jani Sokura KaA 340, 5) Rainer Manninen KuKu 323, 6) Sami Leppälä JjA 323, 7) Harrri Vartiainen SiUra 322, 8) Samuli Peltokangas KuKu 319, 9) Jari Kallioniemi LehA 312, 10) Markus Laikola KuKu 310, 11) Pasi Virtaniemi KuKu 303, 12) Juuso Anttila KaA 275.

10m Ilmapistooli 40 ls sarja N17: 1) Anette Källi LehA 357, 2) Pia Juhala MA 353, 3) Jessica Rosenberg IU 351, 4) Henna Kärhä Hahlo 338, 5) Laura Simontaival PosA 333, 6) Anna Rissanen KarttA 333, 7) Annukka Riutta HSA 332, 8) Merja Rantakangas LehA 321, 9) Isa-Maria Lepistö HSA 274.

10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y60: 1) Eero Lehtinen LAS 374, 2) Paavo Palokangas OrJy 373, 3) Raimo Lusenius LA 372, 4) Seppo Mäkinen TSA 370, 5) Heino Pitkäkangas HAS 370, 6) Jaakko Savolainen SMY 369, 7) Jorma Laakso K-64 369, 8) Erkki Grönholm V-SA 369, 9) Alpo Vehanen SA 368, 10) Raimo Tuomela SsA 366, 11) Rauno Kiri KAS 366, 12) Jorma Åsbacka MA 365, 13) Antti Huhtio HVA 362, 14) Pekka Lindfors SMY 360, 15) Kurt Wallde’n TSA 359, 16) Olavi Linden LAS 357, 17) Matti Nurminen SMY 357, 18) Antti Weijo LuhA 357, 19) Kai Ahlers OrJy 355, 20) Erkki Nuutinen VarkA 355, 21) Veikko Rat
sula TSA 354, 22) Pentti Kärnä LovAS 354, 23) Olavi Aarnio LAS 352, 24) Veikko Anttila SA 351, 25) Leo Peltojoki KAMS 350, 26) Kari Stenvall LAS 344, 27) Matti Arvela TSA 343.

mv