Marjo Yli-Kiikka oli 16:s naisten ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa kauden kolmannessa pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa Münchenissä Saksassa keskiviikkona 24. toukokuuta. Yli-Kiikka laukoi tuloksen 396 ja jäi kaksi pistettä kahdeksan parhaan ampujan finaalipaikasta. Maailmancupin voitti Italian Elsa Caputo tuloksella 502,9 (398+104,9). Toiseksi sijoittunut Puolan Sylwia Bogacka hävisi vain 0,1 pistettä. Caputo sai voitostaan palkinnoksi edustuspaikan Italialle vuoden 2008 olympialaisiin Kiinaan.
Italian 21-vuotiaan Elsa Caputon voittoa maailmancupissa voi pitää yllättävä, koska hän kilpaili ensimmäisessä arvokilpailufinaalissaan aikuisten sarjassa. Tähän mennessä hänen paras saavutuksena oli junioreiden EM-kilpailujen 9:s sija vuodelta 2004. Viime vuonna Caputo oli maailmancupissa Münchenissä 70:s.
Naisten ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailuun olympiapaikan ovat Italian Elsa Caputon lisäksi maalleen ampuneet Tshekin Pavla Habartova ja Katerina Kurkova, Kiinan Yinghui Zhao, Mongolian Batkhuyang Zorigt, USA:n Emily Caruso, Saksan Sonja Pfeilschifter ja Venäjän Tatjana Golbobina. Lisäksi ISSF on myöntänyt Kiinalle olympiakisajärjestäjänä maapaikan.
Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen maailmancupin 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.
Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa.
Naisten 10 metrin ilmakivääri, 40 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Elsa Caputo Italia 502,9 (398+104,9), 2) Sylwia Bogacka Puola 502,8/10,7 uusinnassa toisesta sijasta 502,8 (398+104,8), 3) Sviatlana Budzko Bulgaria 502,8/9,9 uusinnassa toisesta sijasta (398+104,8), 4) Li Du Kiina 502,1 (399+103,1), 5) Sonja Pfeilschifter Saksa 502,0 (398+104,0), 6) Liuxi Wu Kiina 501,1 (398+103,1), 7) Emily Caruso USA 500,8 (398+102,8), 8) Olga Dovgun Kazakstan 500,2 (398+102,2), …16) Marjo Yli-Kiikka Suomi 396 (99+99+99+99), …56) Helena Juppala Suomi 392 (97+97+98+99), ….75) Viivi Koivu Suomi 388 (97+98+99+94).
Suomen joukkue pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa 24.-28.5. Münchenissä Saksassa
miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen
naisten ilmakivääri: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
miesten vapaapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten urheilupistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin makuukilpailu: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen
miesten olympiapistooli: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
miesten ilmapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten ilmapistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin aikataulu 24.-28.5., München, Saksa. (Ajat ovat Suomen aikaa)
to 25.5.miesten vapaapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 12.30 alkaen sekä naisten urheilupistoolin peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 15.00 alkaen
pe 26.5.miesten pienoiskiväärin makuukilpailun peruskilpailu (Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 12.00 alkaen sekä miesten olympiapistoolin peruskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.30 alkaen
la 27.5.miesten ilmapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 14.30 alkaen sekä naisten ilmapistooli peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 16.30 alkaen
su 28.5.miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 14.00 alkaen sekä naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 16.30 alkaen