Suomalaisen ampumaurheilun kiintotähtenä kirkkaasti loistava 46-vuotias Juha Hirvi lähtee mitalitavoitteella 49. kaikkien lajien MM-kilpailuun Kroatian Zagrebiin. Juhan ensimmäinen kilpailu, 50 metrin pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailu, on tiistaina 25. heinäkuuta ja neljäs ja viimeinen torstaina 3. elokuuta. MM-kilpailu alkaa huomenna sunnuntaina ilmapistoolikilpailuilla ja päättyy kahden viikon päästä 5. elokuuta naisten skeetin finaaliin.
Pitkällä urallaan Juha Hirvi on tähän mennessä ampunut muun muassa olympiahopeaa 2000 Sydneyssä ja kaksi henkilökohtaista MM-hopeaa. Kuudennessa kaikkien lajien MM-kilpailussaan hän osallistuu neljään lajiin: 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen ja makuuasennon 60 laukauksen sekä 300 metrin kiväärin 3 x 40 laukauksen ja maakuuasennon 60 laukauksen kilpailuihin. Jokaisessa lajissa on myös joukkuekilpailu.
– Omaa parastaan kun tekee, mitalimahdollisuus on jokaisessa kilpailussa, Juha sanoo rauhallisesti ja varmasti.
Kotkan Ampumaseuraa edustava Hirvi on ampunut kauden neljässä maailmancupissa sijoille 30-46. Monet ovat lukeneet tuloksia ihmeissään.
– Vähän paremmin olisi pitänyt mennä, vaikka olenkin yrittänyt venyttää tuloskuntoa MM-kilpailuun. Lisäksi minulla on ollut ongelmia kaluston kanssa, hän kertoo.
Juha vaihtoi molempiin aseisiinsa, Anschütz-pienoiskivääriin ja Grünig & Elmigerin 300 metrin kivääriin, täksi kaudeksi uudet piiput. Viime vuonna aseet ja Lapuan panokset toimivat niin hyvin, että hän voitti maailmancupin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun USA:n Fort Benningissä hankkien Suomelle olympiaedustuspaikan 2008 Pekingiin. 300 metrin kiväärillä hän voitti viime vuonna EM-kultaa sekä 3 x 40 laukauksen henkilökohtaisessa kilpailussa tuloksella 1175 että joukkuekilpailussa ME-tuloksella 3511 yhdessä Henri Häkkisen ja Jussi Puustisen kanssa. Kokenutkin ammattiampuja joutui tekemään ison urakan, että löysi parhaan mahdollisen panoserän aseisiinsa.
– 300 metrin aseessa se oli helppoa, mutta 50 metrin aseessa vaikeaa. Nyt kunto on hyvä, kertoo Juha, joka ampui viimeisen varsinaisen harjoituksensa torstaina aamupäivällä. Sen jälkeen ohjelmassa oli rentoutuminen eli kierros golfia iltapäivällä. Zagrebiin Juha lähti lauantaiaamuna.
Hyvät muistot Zagrebista
Juha Hirvi on ampunut arvokilpailumitalin Zagrebinkin radalla. 2001 kaikkien lajien EM-kilpailussa hän voitti 300 metrin kiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun tuloksella 1170. Pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa hän oli 5:s tuloksella 1263,7 (1168+95,7).
– Rata voi olla vaikeakin paikka ampua. Se on kapeassa solassa, jossa tuulet voivat pyöriä. Nyt en muista, oliko radan toinen laita toista parempi.
Suuri osa Eurooppaa kärvistelee helteessä. Säätietojen mukaan lämpötila on Zagrebissa noin 35 astetta.
– Radalla voi olla todella kuuma, mutta se ei ole ongelma ainakaan Suomen kärkiampujille, kun siihen on jo totuttu. Kaikki tietävät, miten pitää toimia. Juoma-astia pitää olla aina mukana.
Kolmas vuosikymmen huippuampujana
Juha Hirvi ampui ensimmäisen kerran kaikkien lajien MM-kilpailussa 1986 Suhlissa. Silloin kaupunki sijaitsi vielä Saksan demokraattisessa tasavallassa DDR:ssä.
– Hyvillä mielillä muistelen sitä kilpailua. Aika pitkä aikahan siitä on, Juha sanailee rauhallisesti. Sen jälkeen hän on osallistunut jokaiseen MM-kilpailuun eli nyt on edessä kuudes mittelö.
Ensimmäisessä MM-kilpailussaan Juha ampui hopeamitalin pienoiskiväärin polviasennon 40 laukauksen kilpailussa tuloksella 393. Uransa toisen MM-mitalin, hopeinen sekin, hän laukoi 1998 Barcelonassa pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa tuloksella 701,6 (598+103,6).
– Ampumaurheilun taso on laajentunut huomattavasti viime vuosina, kun kovia ampumaurheilumaita on hajonnut useaksi valtioksi. Kärkitulokset ovat samoja kuin ennenkin, mutta paljon isommalla joukolla on mahdollisuus kärkisijoille, Juha toteaa.
– Sellaisella tuloksella, jolla aikoinaan pääsi finaaliin, voi nyt olla sijalla 20.
Juha Hirvi |
||||
syntymäaika |
25.3.1960 |
|||
syntymäpaikka |
Kymi |
|||
kotipaikka |
Kotka |
|||
seura |
Kotkan Ampumaseura |
|||
henk.koht. valmentaja |
Mikko Mattila |
|||
liiton valmentaja |
Pirjo Peltola |
|||
aviosääty |
naimaton |
|||
ammatti |
ampuja |
|||
aseet |
Anschütz, Grünig&Elmiger |
|||
patruunat |
Lapua |
|||
varusteet |
Kurt Thune -puku, Knobloch-lasit, Peltor-kuulosuojaimet, Rukka-alusasu |
|||
yhteistyökumppanit |
Lapua, Finnair, Rukka, Kivilinja, Keltakallion Auto, Tanhuvaaran Urheiluopisto, Fintoto Oy |
|||
ME-tulokset |
||||
laji |
ammuttu |
tulos |
||
300 m kivääri 3×40 ls jouk. |
13.7.2005, Belgrad |
3511 |
(Jussi Puustinen, Henri Häkkinen, Hirvi) |
|
SE-tulokset |
||||
laji |
ammuttu |
tulos |
||
kivääri 300 m, 3 x 40 ls |
1.8.1997, Århus (DEN) |
1180 |
||
vakiok. 300 m, 3 x 20 ls |
25.9.1999, Schaffhausen |
587 |
||
pienoisk. makuu, 60 ls |
1.8.2004, Joensuu |
600 |
||
pienoisk. makuu, 60 ls, fin |
1.8.2004, Joensuu |
702,9 |
||
pienoisk. 3 x 40 ls |
18.8.200, Pilsen (ZCE) |
1185 |
||
kilpailu |
vuosi ja paikka |
sija |
laji |
tulos |
EM-kilpailu |
2001, Zagreb |
1 |
kivääri 300 m, 3 x 40 ls |
1170 |
maailmancup |
2002, Shanghai |
1 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1270,8 (1174+96,8) |
maailmancup |
2005, Fort Benning |
1 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1268,5 (1174+94,5) |
EM-kilpailu |
2005, Belgrad |
1 |
kivääri 300 m, 3 x 40ls |
1175 |
EM-kilpailu |
2005, Belgrad |
1 |
kivääri 300 m, 3 x 40ls, joukkue (Hirvi, Jussi Puustinen, Henri Häkkinen) |
3511 |
olympialaiset |
2000, Sydney |
2 td> |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1270,5 (1171+99,5) |
MM-kilpailu |
1986, Suhl |
2 |
pienoiskivääri 40 ls polviasento |
393 |
MM-kilpailu |
1998, Barcelona |
2 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
701,6 (598+103,6) |
maailmancup |
2002, Sydney |
3 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
700,1 (595+105,1) |
maailmancup |
2004, Ateena |
3 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1269,2 (1172+97,2) |
maailmancup |
2001, Atlanta |
4 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1266,8 (1169+97,8) |
maailmancup |
2003, München |
4 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1264,9 (1170+94,9) |
EM-kilpailu |
2003, Pilsen (CZE) |
4 |
kivääri 300 m, 3 x 40 ls |
1170 |
EM-kilpailu |
2001, Zagreb |
5 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1263,7 (1168+95,7) |
maailmancup |
2002, Shanghai |
5 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
700,6 (597+103,6) |
EM-kilpailu |
2005, Belgrad |
6 |
kivääri 300 m, makuu, 60 ls |
597 |
olympialaiset |
2004, Ateena |
9 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
594 |
EM-kilpailu |
2002, Thessaloniki |
11 |
ilmakivääri, 60 ls |
592 |
MM-kilpailu |
2002, Lahti |
13 |
kivääri 300 m, 3 x 40 ls |
1154 |
MM-kilpailu |
2002, Lahti |
13 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1149 |
EM-kilpailu |
2001, Zagreb |
15 |
kivääri 300 m makuu |
595 |
olympialaiset |
2004, Ateena |
15 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1160 |
olympialaiset |
2000, Sydney |
18 |
ilmakivääri 60 ls |
588 |
olympialaiset |
2000, Sydney |
25 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
592 |
maailmancup |
2006, München |
30 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1155 |
maailmancup |
2006, Guangzhou |
33 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
587 |
maailmancup |
2006, Guangzhou |
35 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1154 |
maailmancup |
2006, Milano |
37 |
pienoiskivääri 3 x 40 ls |
1148 |
maailmancup |
2006, München |
46 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
590 |
maailmancup |
2006, Milano |
47 |
pienoiskivääri makuu 60 ls |
579 |
mv