Marjo Yli-Kiikka hävisi tasatuloksella edustuspaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin ja pisteellä finaalipaikan naisten ilmakiväärissä ampumaurheilun MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa maanantaina 24. huhtikuuta. Helteessä herkeämättä hikoillut Yli-Kiikka ampui ilmakiväärin 40 laukauksen peruskilpailussa 396 ja oli 11:s. Peruskilpailun jälkeen naisten finaaliin lähtevät kärjessä tasatuloksella 399 Saksan Sonja Pfeilschifter ja Venäjän Marina Bobkova. Naisten ilmakiväärin finaali alkaa klo 20 Suomen aikaa.
Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui loistavasti kolme ensimmäistä kymmenen laukauksen sarjaa. 30 laukaukseen lipsahti vain yksi yhdeksikkö. Viimeiseen kymmenen laukauksen sarjaan hän ampui kolme yhdeksikköä, minkä vuoksi finaalipaikka ja edustuspaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin valui käsistä.
– Pieni väsyminen kilpailun aikana tuli kuumuuden vuoksi. Se alkoi vaikuttaa jalkoihin, mikä vei keskittymistä ampumiseen, Yli-Kiikka totesi kilpailun jälkeen. Kansainvälisissä kilpailuissa hän on pystynyt vain kerran ampumaan paremman tuloksen. 2004 maailmancupissa Bangkokissa hän oli tuloksella 500,1 (397+103,1) viides. Viime vuoden EM-kilpailussa hän oli 11:s tuloksella 395 ja 2002 MM-kilpailussa Lahdessa 13 tuloksella 395.
Kuumien olojen vuoksi Yli-Kiikkakin joutui tekemään paljon töitä ampuessaan. Hän käytti ampumiseen varatun ajan lähes minuutilleen, kun aikaa kului hien pyyhkimiseen sekä jatkuvaan juomiseen. Kivääriampujan paksu takki ja housut ovat helteellä todella hiostavat.
– Normaalistikaan en ole mikään nopea ampuja, mutta nyt tuli alasottoja tavallista enemmän.
Yli-Kiikka arvioi ilma-aseradan aivan kelvolliseksi ampumapaikaksi. Valaistus vaikutti erikoiselta, mutta kisan aikana se ei haitannut.
– Minä olen tottunut käyttämään lippaa ampuessa, joten katossa olleet ”broilerihautomovalot” eivät haitanneet.
Marjo Yli-Kiikka ampuu MM-kilpailussa vielä naisten pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen sekä pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailut. Asentokilpailun karsinta on keskiviikkona ja peruskilpailu torstaina. Makuuasennon peruskilpailu on vuorossa perjantaina.
– Ilmakivääriä pidetään päälajinani, mutta itse en osaa nimetä mitään päälajiksi. Odotan pienoiskiväärikilpailuista samalla tavalla menestystä kuin ilmakivääristäkin.
Naisten 10 metrin ilmakiväärin peruskilpailu, 60 ls: 1) Sonja Pfeilschifter Saksa 399, 2) Marina Bobkova Venäjä 399 (hankki olympiamaapaikan), 3) Katerina Kurkova Tshekki 398, 4) Li Du Kiina 398, 5) Olga Dovgun Kazakstan 398 (hankki olympiamaapaikan), 6) Kaur Avneet Sidhu Intia 397 (hankki olympiamaapaikan), 7) Barbara Lechner Saksa 397, 8) Yinghui Zhao Saksa 397 (99+99+99+100), 9) Sylvia Aumann Saksa 396 (99+98+99+100) (hankki olympiamaapaikan), 10) Laurence Brize Ranska 396 (98+100+99+99) (hankki olympiamaapaikan), 11) Marjo Yli-Kiikka Suomi 396 (100+99+100+97), …27) Helena Juppala Suomi 394 (98+98+99+99), …79) Hanna Etula Suomi 388 (96+98+97+97).
Naisten ilmakiväärissä oli jaossa 5 edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin.
Naisten ilmakiväärin joukkuekilpailu: 1) Saksa 1192, 2) Kiina 1190, 3) Venäjä 1187, 4) Intia 1181, 5) Sveitsi 1180, 6) Italia 1179, 7) Unkari 1179, 8) Suomi 1178.
mv