SM-skeet ja SM -trap saatiin kisattua hyvissä olosuhteissa suhteissa. Skeettarit kilpailivat Orimattilassa ja trapparit puolestaan Mäntsälässä. Trapin SM-kullan vei Tommi Andelin ja skeetin Lauri Leskinen.
Tommi Andelin ei antanut kanssakilpailijoilleen mahdollisuuksia, vaan korjasi SM-kultamitallin vakuuttavasti. Andelin johti ensimmäisen päivän jälkeen kiekon erolla ennen Petri Nummelaa. Tänään Andelin paukutti peruskilpailun tulokseksi 121 kiekkoa ja lähti finaaliin neljän kiekon erolla ennen Petri Nummelaa, Pasi Oksaa ja Mirka Kyyröstä, joilla kaikilla tulos oli 117. Matti Nummela lähti finaaliin 116 kiekkoa rikottuna ja uusinnan kautta finaalin selvitti tiensä Risto Rämö. Ramö voitti uusinnassa Osmo Setälän, jonka rytmi ampumiseen katosi lukuisten rikkonaisten kiekkojen takia.
– Onhan ampuminen kulkenut koko kauden hyvin, mutta olen sellainen onoff-mies. Ei se Zagrebin tulos koko totuutta kertonut. Kun toteaa finaalipaikan menneen, niin siinä ote sitten lässähtää. Kova nälkä jäi ja on yhä, paljon jäi hampaan koloon. Ja toki silloin kun nälkää ampumiseen on, on homma mielekästä. Toisaalta harjoitella pitää tuntui se kuinka hanakalta hyvänsä, jos aikoo pärjätä, kommentoi Salon Seudun Ampujia edustava Tommi. Andelin kisan jälkeen. Andelin kultaan riitti tänään tulos 139 (121+18) .
– Meni vähän yrittämiseksi ja tuloksen hakemiseksi. Pitäisi vain muistaa, että ampuu rohkeasti eikä yritä mitään tulosta. Kun alkaa oikein yrittää tehdä tulosta, menee homma ihan väkinäiseksi ja sitten pummeja alkaakin kertyä. Pitäisi muistaa finaalissa ja kisassa olla rento ja nauttia ja ampua rohkeasti. Pitäisikin oikeastaan jutella psylogimme kanssa, että miksihän sitä rupeaa miettimään sitä tulosta ampuessa. Siitä pitäisi päästä pois, pohti hopeamitalisti Nummela.
Nummela oli muutenkin tyytyväinen suoritukseensa, sillä nyt koko kesän kadoksissa ollut ampuminen on jälleen löytynyt. Syyt ovat selvinneet ja tiedän kuinka korjata niitä, siksi lähdinkin korkein odotuksin tähän kisaan. Pientä fiilaamista niin taas olla huippu kunnossa, selvitti Marborin EM-kisoihin matkaava Nummela. Nummelan hopea tulos oli 137 (117+20).
Pronssia SM-trapissa ampui Mirka Kyyrönen, joka alkaa kuntoutua pitkällisestä jalkavammastaan. Kyyrönen kulki vielä talvella kainalosauvoilla. Pronssi saavutettiin tänään tloksella 136 (117+19)
Leskinen Skeetin mestariksi
Orimattilassa skeetin yleisen sarjan kuninkuuden kahmaisi Lauri Leskinen, joka nousi piikkipaikalle eiliseltä kolmannelta sijalta, jolloin hän oli kaksi kiekkoa seuratoveriaan Timo Laitista takana.
Laitisen toisen päivän ensimmäinen kierros toi vain 21 keikkoa ja pudotti Laitisen kärkipallilta, kun taas Leskinen nakutti 24 kiekkoa. Finaaliin lähdettiin siis Leskisen 120 kiekon tuloksella, kiekon päässä seuraavina tulivat Sami Kutila ja Asko Viinikka 119 tuloksella. Sitten tulivatkin Teppo Rutanen ja Timo Laitinen 118 kiekolla. Viimeisenä finaaliin tiensä selvitti Atte Lantta.
Finaalissa Leskinen ei jättänyt mitään arvailujen varaan ja selvitti sen vain yhdellä pummilla. Muiden pummatessa kulta selkeästi Leskiselle.
Muista mitaleista ja sijoituksista olikin sitten tasaisen tiukkaa. Hopea uusinnan jälkeen 2-1 Sami Kutilalle 142/2 uusinnassa, pronssi Asko Viinikalle 142/1 uusinnassa. Samoin neljännestä sijasta uusittiin. Siinä sisuuntunut Laitinen piti tiukilla Teppo Rutasta aina 15 kiekkoon saakka. Rutanen vei 16 kiekolla Laitisen päänahan ja neljännen sijan. Kuudenneksi sijoittui Atte LAntta.
SM-trapin joukkue kullan vei Lahden Ampumaseura ennen Virtain Ampujia ja Orimattilan 1 joukkuetta.
Skeetin SM-kultaa joukkuiessa korjasi SSG, toisena OSH ja pronssi A-HA
Skeetin tulokset
1 112 LESKINEN LAURI SSG 23 24 24 24 25 120 +24=144
2 72 KUTILA SAMI L-HA 25 24 24 23 23 119 +23=142/ 2
3 100 VIINIKKA ASKO OSH 24 24 22 24 25 119 +23=142/ 1
4 57 RUTANEN TEPPO KSA 24 24 23 24 23 118 +23=141/16
5 103 LAITINEN TIMO SSG 24 25 24 21 24 118 +23=141/15
6 15 LANTTA ATTE K-Sha 24 24 22 23 23 116 +21=137
loput tuloksethttp://koti.phnet.fi/osu/kilpailu/2006/smskeet.txt
Trapin tulokset
1. Tommi Andelin SASA 25 24 25 25 22 121+ 18= 139
2. Petri Nummela LAS 25 24 24 22 22 117+ 20= 137
3. Mirka Kyyrönen HALSMS 22 24 23 25 23 117+ 19= 136
4. Pasi Oksa VIHA 24 22 22 24 25 117+18= 135
5. Risto Rämö LAS 22 23 23 23 24 115+18= 133
6. Matti Nummela OSU 23 24 24 23 22 116+ 16= 132
ra