Jesse Peltomäki laukoo ilmapistoolin SE-tuloksia
15.1.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Jesse Peltomäki ampui ilmapistoolilla Y20-sarjan finaalin SE-tuloksen 674,6 (575+99,6) pistettä SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailussa sunnuntaina 14. tammikuuta Kotkassa. SE-tulos on 17-vuotiaalle Peltomäelle jo kauden toinen, sillä hän ampui joulukuussa Y17-sarjan peruskilpailun SE-tulokseksi 570 pistettä.

Kuortaneen Kuntoa edustavan Jesse Peltomäen tuloskehitys on ollut kuluvalla kaudella mahtava. Ilmapistoolin 60 laukauksen kilpailussa kaksi SE-tulosta, Y20-sarjan finaalin 674,6 pistettä ja Y17-sarjan peruskilpailun 570 pistettä, ampunut lukiolainen on parantanut omaa ennätystään huikeat 9 pistettä.

– Olen todella tyytyväinen. Kotkan tulos on 5 pistettä parempi kuin aiempi ennätykseni. Olen tyytyväinen, jos ammun 9,5 pisteen keskiarvolla (570 pistettä peruskilpailussa), Peltomäki toteaa rauhalliseen tapaansa.

Teemu Tiaisen nimissä oleva Y20-sarjan 576 pisteen SE-tuloksesta Jesse Peltomäki on enää 1 pisteen päässä.

– Minulla on lähes kolme vuotta aikaa rikkoa se. Sen voi ottaa seuraavaksi tavoitteeksi.

Ilma-aseiden EM-kilpailu tähtäimessä

Teemu Tiainen voitti SE-tuloksellaan nuorten MM-kultaa vuonna 1998 Barcelonassa. Viime kesän MM-kilpailussa Zagrebissa Tiainen olisi ollut viides, kun Kiinan Oifeng Pu voitti tuloksella 580. MM-Zagrebissa paras eurooppalainen oli Venäjän Leonid Jekimov, joka oli neljäs tuloksella 577. Ensimmäisissä MM-kilpailuissaan ampunut Jesse laukoi 564 pistettä ja oli 42:s.

Kuluvalla kaudella Jesse Peltomäen yksi päätavoitteista on ilma-aseiden EM-kilpailu 12.-18. maaliskuuta Ranskan Deauvillessä. Viime kauden EM-kilpailussa kahdeksan parhaan finaaliin pääsi 570 pisteellä ja mitalin sai 671,9 pisteellä. EM-Moskovassa Jesse ampui 560 pistettä ja oli 30:s.

– EM-kilpailuja en ole vielä miettinyt, mutta sellainen ajatus on, että siellä ammun. Mahdollisimman hyvää kilpailua lähden ampumaan, hän sanoo.

– Pitäisi vain pystyä tekemään arvokilpailussa näitä nykyisiä tuloksia.

Matthias Hahn vauhdittajana

Jesse Peltomäkeä valmentaa hänen isänsä Reino. Kaksikko on saanut neuvonantajakseen saksalaisen Matthias Hahnin, joka aloitti viime vuoden lokakuussa työnsä Kuortaneen urheiluopistolla ja Suomen pistoolimaajoukkueen päävalmentajana. Kun Jesse käy koulua Kuortaneen urheilulukiossa, hän pääsee harjoittelemaan 1-2 kertaa viikossa huippuvalmentajan opastuksella.

– Olemme keskittyneet taululle tulemiseen, liipaisun valmisteluun ja tähtäysalueelle tulemiseen. Treeneissä olen saanut lisää varmuutta. Todella huonot laukaukset ovat vähentyneet. Kotkassa ammuin vain kaksi kasia, mikä on minulle vähän, hän sanoo.

– Aiemmin huonot laukaukset johtuivat liian pitkästä tähtäyksestä ja siihen päälle tulleesta huonosta liipaisusta. Nyt olen pystynyt sekä liipaisemaan nopeammin että olen malttanut ottaa alas huonoja laukauksia.

Ilmapistoolin SM-karsinta- ja EM-katsastuskilpailu, Kotkan, Kotkan Ampumaseura 14.1.2007.

10 metrin ilmapistooli, 60 ls + finaali, sarja Y: 1) Ari Meinander OrJy 676,9 (578+98,9), 2) Jari Koivu P-HA 672,5 (574+98,5), 3) Kai Jahnsson PAS 670,1 (571+99,1), 4) Teemu Lahti LAS 669,7 (567+102,7), 5) Rami Viljamaa TSA 669,3 (571+98,3), 6) Rauno Hartikainen HVA 664,8 (567+97,8), 7) Tommi Muukkonen ESA 664,3 (566+98,3), 8) Teemu Tiainen PAS 573, 9) Jarmo Salo LSA 563, 10) Lauri Lauste P-HA 563, 11) Tomi Tiainen PAS 561, 12) Juha Valjus KAS 560, 13) Veikko Alanko HlAS 560, 14) Antti Pahalahti LuhA 560, 15) Jyrki Turja LSA 559, 16) Olli Parén KuusA 558, 17) Marko Leppä HAS 556, 18) Antti Pesonen OrJy 555, 19) Sakari Paasonen LAS 553, 20) Taneli Peltonen HVA 552, 21) Jorma Lindström HVA 550, 22) Kari Törmä HVA 549, 23) Vesa Savolainen PokkA 547, 24) Mika Irla PokkA 546, 25) Tero Korhonen P-HA 544, 26) Markku Kumin LovAS 543, 27) Petri Leppänen HlAS 536, 28) Matti Hellsten InkA 536, 29) Kari Eskola KuusA 535, 30) Juha Vainikainen KAMS 534, 31) Petteri Kosonen KuusA 530, 32) Kimmo Loponen K-UAS 524, 33) Osmo Pekurinen SMAS 507.

10 metrin ilmapistooli, joukkue, sarja Y: 1) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1668.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls + finaali, sarja N: 1) Karoliina Keskitalo SaSA 483,4 (383+100,4), 2) Eeva Vilander LAS 473,6 (373+100,6), 3) Kirsti Kaaro HAS 464,9 (368+96,9), 4) Paula Viitasaari PAS 464,7 (371+93,7), 5) Tarja Kuuri ESF 461,7 (367+94,7), 6) Jaana Salo PAS 458,8 (365+93,8), 7) Johanna Keskitalo SaSA 455,9 (366+89,9), 8) Ritva Karri KokMAS 379, 9) Päivi Könönen OSU 364, 10) Sirpa Papinaho KokMAS 358, 11) Olga Wolkoff ESA 352.

10 metrin ilmapistooli, 60 ls + finaali, sarja Y20: 1) Jesse Peltomäki KuKu 674,6 (575+99,6), 2) Kristoffer Ingelin RS 640,3 (549+91,3), 3) Mika Laikola KuKu 637,4 (545+92,4), 4) Ville Kukkola PAS 629,5 (536+93,5), 5) Mika Himmanen RS 622,1 (532+90,1), 6) Tommi Kilpeläinen IU 618,9 (529+89,9).

10 metrin ilmapistooli, joukkue, sarja Y20: 1) Raseborgs Skyttar 1550.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls + finaali, sarja N20: 1) Veera Rumjantseva EST 471,1 (373+98,1), 2) Henna Kärhä Hahlo 423,1 (328+95,1), 3) Elisa Lähdesmäki HVA 410,1 (322+88,1), 4) Pia Juhala MA 355.

10 metrin ilmapistooli, 60 ls, sarja Y17: 1) Anton Miettinen SiUra 471, 2) Tobias Lindgren RS 469.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y15: 1) Otto Suuronen MA 333, 2) Eemeli Annala PokkA 298, 3) Stefan Miettinen SiUra 160.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja N15: 1) Therese Lindgren RS 350, 2) Gisela Miettinen SiUra 303.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y50: 1) Matti Saarainen KaHa 367, 2) Matti Selonen LAS 366, 3) Vesa Ennevaara PokkA 366, 4) Markku Tiainen SMY 364, 5) Markku Rytkölä Iita 363, 6) Torsti Annala PokkA 362, 7) Raimo Laine RS 361, 8) Jorma Meclin JuvA 358, 9) Kai Karppinen VarkA 357, 10) Bertel Tikander LovAS 357, 11) Timo Laurila K-UAS 355, 12) Jouko Lehikoinen ESA 354, 13) Antti Tervola K-UAS 352, 14) Keijo Vilander OrJy 346, 15) Hannu Hilden RS 344, 16) Seppo Laine OrJy 336, 17) Paavo Miettinen SiUra 326.

10 metrin ilmapistooli, joukkue, sarja Y50: 1) Kaakon Hahlo 367.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y60: 1) Seppo Hallikainen KaHa 368, 2) Kari Lakka KAS 366, 3) Jaakko Savolainen HVA 365, 4) Jorma Åsbacka MA 363, 5) Heino Pitkäkangas KaHa 362, 6) Olavi Linden LAS 359, 7) Erkki Nuutinen VarkA 356, 8) Pekka Lindfors SMY 355, 9) Kari Stenvall LAS 352, 10) Aulis Taberman LovAS 352, 11) Pentti Kärnä LovAS 351, 12) Kaj Ahlers OrJy 344, 13) Matti Nurminen HVA 343.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y70: 1) Erkki Ström YVA 364, 2) Kauno Suurnäkki HAS 334.

Teksti: Matti Viitanen

Lisätietoja: /kilpailutoiminta/kotimaiset_kilpailut_ja_tulokset/tulokset/kansalliset_ja_avoimet_alueellis2/