Ampujien EM-katsastus Saksan Münchenissä
24.1.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen parhaat ilma-aseampujat kilpailevat EM-joukkuepaikoista Saksan Münchenissä 25.-27. tammikuuta. Ilma-aseiden EM-kilpailu on Ranskan Deauvillessä 12.-18. maaliskuuta.

Ampumaurheiluliitto valitsee ensisijaisesti kansainvälisen katsastuskilpailun, Münchenin kilpailun, perusteella joukkueensa ilma-aseiden EM-kilpailuun. Perinteisessä Münchenin kolmipäiväisessä ilma-asekilpailussa suomalaisten katsastus on ensimmäinen kilpailupäivä, joka joisskin lajeissa on torstaina 25. tammikuuta ja joissakin lajeissa perjantaina 26. tammikuuta. Poikkeuksena on Joensuun Ampujia edustava Henri Häkkinen, joka työesteen vuoksi matkustaa Saksaan vasta perjantain kilpailuun.

– EM-joukkueeseen valitaan kaikki Münchenissä A-tulosrajan tekevät urheilijat. Lisäksi joukkueeseen valitaan urheilija, joka on tehnyt vähintään kahdessa kotimaisessa näyttökilpailussa A-tulosrajan ja B-tulosrajan kansainvälisessä näyttökilpailussa. Jos lajissa on enemmän kuin kolme kriteerit täyttävää urheilijaa, valinnassa käytetään tuloskeskiarvoa, kertoo Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen.

– Myös B-tulosrajan kansainvälisissä näyttökilpailuissa saavuttanut ampuja voidaan valita joukkueeseen, jos A-tulosrajan saavuttaneita urheilijoita ei ole, tai heitä ei ole riittävästi. Junioriampujien osalta voimme poiketa kansainvälisen kilpailun vaatimuksesta.

Suomen Ampumaurheiluliitto on asettanut kuluvan vuoden tavoitteekseen viiden edustuspaikan hankkimisen vuoden 2008 olympialaisiin Pekingiin. Se näkyy myös arvokilpailuvalinnoissa.

– Team Peking A -ryhmän urheilijalla on etuoikeus osallistua vuoden 2007 arvokilpailuihin edellyttäen, että urheilija täyttää muut hänelle asetetut kriteerit, Paavolainen sanoo.

Ilma-aseampujista Team Peking A -ryhmässä ovat Henri Häkkinen, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Marjo Yli-Kiikka ja Myllykosken Ampujien Viivi Koivu. Pekingin olympialaisten 390 edustuspaikasta on jaettu lähes puolet, 185. Olympiamaapaikat jakaantuvat 41 eri maalle. Suomelle edustuspaikan ovat ampuneet Kotkan Ampumaseuran Juha Hirvi pienoiskiväärin täysotteluun eli 3 x 40 laukauksen kilpailuun, ja Orimattilan Seudun Urheiluampujien Satu Mäkelä-Nummela trapiin. Ilma-aseiden EM-kilpailussa on jaossa yhteensä 12 olympiaedustuspaikkaa: kolme paikkaa naisten ja miesten ilmakivääri- ja ilmapistoolikilpailussa.

Niin sanottuja kotimaan katsastuskilpailuja ovat olleet Kotkassa 13-14. tammikuuta ja Jämsässä 20.-21. tammikuuta ammutut SM-karsintakilpailut sekä Ruotsin Sävsjössä 4.1. ammuttu kansainvälinen kilpailu. Lisäksi EM-katsastuskilpailuksi on nimetty Pieksämäellä 3.-4.2. ammuttava SM-karsintakilpailu. Ampumaurheiluliitto valitsee EM-joukkueen 5. helmikuuta.

Münchenissä kilpailevat suomalaiset ja tulosrajat:

Naisten ilmakivääri: Hanna Pitkänen (Kankaanpään Ampujat), Hanna Etula (Lahden Ampumaseura), Marjo Yli-Kiikka ja Viivi Koivu. A-tulosraja 397 ja B-tulosraja 395.

Tyttöjen ilmakivääri: Pauliina Frilander (Pieksämäen Seudun Ampujat) ja Tiia Törmälä (Rauman Seudun Urheiluampujat). A-tulosraja 394 ja B-tulosraja 393.

Miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen. A-tulosraja 595 ja B-tulosraja 594.

Naisten ilmapistooli: Karoliina Keskitalo (Salon Seudun Ampujat), Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura), Jaana Salo (Poliisien Ampumaseura) ja Mira Nevansuu (Kuortaneen Kunto). A-tulosraja 383 ja B-tulosraja 382.

Miesten ilmapistooli: Jari Koivu (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jyrki Turja (Lapuan Seudun Ampujat) ja Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura). A-tulosraja 581 ja B-tulosraja 579.

Poikien ilmapistoolin A-tulosraja on 574 ja B-tulosraja 571.

Münchenin kilpailun aikataulu suomalaisten osalta

torstai 25. tammikuuta: tyttöjen ilmakivääri ja naisten ilmapistooli
perjantai 26. tammikuuta: naisten ilmakivääri, tyttöjen ilmakivääri ja miesten ilmapistooli
lauantai 27. tammikuuta: miesten ilmakivääri, naisten ilmakivääri, miesten ilmapistooli ja naisten ilmapistooli

Münchenissä kilpailevien suomalaisten ja pistooliampuja Jesse Peltomäen (Kuortaneen Kunto) tulokset katsastuskilpailuissa:

4.1. Sävsjö, Ruotsi

Hanna Etula 396, Marjo Yli-Kiikka 394, Viivi Koivu Suomi 391, Hanna Pitkänen Suomi 390

Tiia Törmälä 391, Pauliina Frilander 389

Karoliina Keskitalo 385

Kai Jahnsson 576, Jari Koivu 571

Jesse Peltomäki 567

13.-14.1. Kotka

Marjo Yli-Kiikka 396, Viivi Koivu 393, Hanna Pitkänen 390, Hanna Etula 390

Henri Häkkinen 595

Tiia Törmälä 392, Pauliina Frilander 384

Karoliina Keskitalo 383, Jaana Salo 365, Ritva Karri 379

Jari Koivu 574, Kai Jahnsson 571, Jyrki Turja 559

Jesse Peltomäki 575

20.-21.1. Jämsä

Henri Häkkinen 597

Hanna Etula 397, Marjo Yli-Kiikka 397, Hanna Pitkänen 395, Viivi Koivu 393

Tiia Törmälä 396, Pauliina Frilander 386

Jari Koivu 570, Jyrki Turja 568, Kai Jahnsson 566

Mira Nevansuu 379, Karoliina Keskitalo 377

Jesse Peltomäki 570