Kristian Saarikorpi miesten ilmapistoolin yllätysmestari
3.3.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Helsingin Varuskunnan Ampujia edustava Kristian Saarikorpi voitti yllättäen miesten ilmapistoolin Suomen mestaruuden Oulun Raksilassa lauantaina 3. maaliskuuta. 37-vuotias Saarikorpi ampui 672,1 (576+96,1) pistettä ja oli ylivoimainen. SM-hopean otti Pohjois-Hämeen Ampujien Jari Koivu 669,7 (572+97,7) pisteellä. Viime vuonna mestaruuden voittanut Poliisien Ampumaseuran Kai Jahnsson sai SM-pronssia tuloksella 668,9 (570+98,9) pistettä.

Vasta parisen vuotta sitten takaisin ampumakilpailuihin tullut Saarikorpi voitti Oulun Raksilassa ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Viime vuonna hän ampui ensimmäisen SM-mitalinsa, kun hän sijoittui Esbo Skytteföreningin joukkueessa kolmanneksi ilmapistoolin SM-joukkuekilpailussa Mikkelissä. Tänä vuonna hän ampui SM-pronssin Helsingin Varuskunnan Ampujien joukkueessa SM-joukkuekilpailussa Kankaanpäässä.

 

– Ammuin Joensuun Ampujissa 90-luvun alussa, mutta lopetin 1997, kun pääsin Lahteen Kultaseppäkouluun. Pari vuotta sitten aloitin ampumisen uudelleen ja olen päässyt aika helposti hyvään kuntoon, Saarikorpi kertoi kilpailun jälkeen.

 

– Tuntui siltä, että ammunnassa jäi jotain vielä kesken. Nyt ammun ilmapistoolin lisäksi myös vapaa-, pienois- ja vakiopistoolilla. Jatkossa aion keskittyä ilmapistoolin lisäksi vapaapistooliin.

 

Viime vuodet Kristian Saarikorpi on paneutunut työhönsä kultaseppänä ja oman yrityksensä, Saarikorpi Design Oy:n, pyörittämiseen Fiskarsissa Pohjan kunnassa. Molemmat ovat sujuneet hyvin, sillä hänet on valittu 2005 Vuoden Kultasepäksi.

 

– Työkiireiden takia olen tänä vuonna ehtinyt ampua todella vähän. Alle tuhannen laukauksen määrää ei oikein kehtaa edes sanoa. Kilpailuissakin olen käynyt vain kolme kertaa, hän sanoi.

 

– Olen rakentanut radan omalle pajalle. Siinä ampuminen onnistuu töiden lomassa vaikka keskellä päivää.

 

”Hyvä pää”

 

Kristian Saarikorpi arvioi parhaaksi ominaisuudekseen ”hyvän pään ja analyyttisyyden”. Siitä huolimatta ensimmäinen SM-finaali jännitti – varsinkin, kun hän seisoi ykköspaikalla ja lähti yleisön edessä 10 laukauksen finaaliin neljän pisteen johdossa. SM-hopeamitalisti Jari Koivu pystyi kaventamaan eroa vain 1,6 pistettä.

 

– Jalat eivät tärisseet, mutta käsi vähän tutisi, Saarikorpi sanoi.

 

Hänellä on urallaan kokemusta vain yhdestä finaalisarjasta. Hän ampui 101,6 pistettä SM-karsintakilpailussa helmikuun alussa Pieksämäellä.

 

– Pieksämäen kokemuksen ja tuloksen vuoksi olin ihan luottavainen tämänkin finaalin suhteen.

 

Kilpailu vuoristorataa

 

Kristian Saarikorpi aloitti SM-kilpailun peruskilpailun huonosti. Ensimmäinen 10 laukauksen sarja tuotti vain 92 pistettä.

 

– Sen jälkeen pystyin skarppaamaan.

 

Seuraavat sarjat Saarikorvelta sujuivat todella hyvin: 98 ja 99 pistettä. Peruskilpailun puolessa välissä hänen osumansa alkoivat huonontua, kun neljäs sarja tuotti 94 ja viides sarja 95 pistettä. Viimeinen, kuudes sarja oli jälleen hyvä: 98 pistettä. Peruskilpailun tulokseksi hän ampui 576 pistettä, joka on vain piste omasta ennätyksestä.

 

– Joskus aikanaan ammuin Kontiolahdella 577, kun voitin jonkun kilpailun.

 

10 m, ilmapistooli 60 ls + 10 ls.n finaali sarja Y: 1) Kristian Saarikorpi HVA 672,1 (576+96,1), 2) Jari Koivu P-HA 669,7 (572+97,7), 3) Kai Jahnsson PAS 668,9 (570+98,9), 4) Teemu  Lahti LAS 668,7 (568+100,7), 5) Jyrki  Turja LSA 665,4 (567+98,4), 6) Jyrki Pitkäranta IU 662,1 (568+94,1), 7) Eero Laitila NU 661,9 (568+93,9), 8) Keijo  Haapa-aho LSA 567, 9) Veikko Alanko HlAS 565, 10) Pekka Vaarala KajA 565, 11) Rami Viljamaa TSA 565, 12) Risto  Kilpeläinen KAMS 564, 13) Heikki  Lipsanen JuvA 564, 14) Rauno Hartikainen HVA 564, 15) Jari Javarus LA 564, 16) Antti  Jokinen KajA 564, 17) Marko Räsänen SUA 564, 18) Antti Pesonen OrJy 562, 19) Heikki Oikari TiA 561, 20) Vesa Savolainen PorkkA 560, 21) Lauri Lauste P-HA 560, 22) Ilkka Ojanen ParkA 559, 23) Sakari Paasonen LAS 559, 24) Risto Korhonen KAMS 559, 25) Ahti Pekurinen JuvA 557, 26) Petri Ylinen KA 557, 27) Ari Meinander OrJy 557, 28) Jorma  Jäntti KajA 555, 29) Markku  Tervonen KajA 555, 30) Jukka Yrjänäinen SSA 554, 31) Seppo Nevansuu KuKu 554, 32) Mikko Ehrlund TSA 554, 33) Marko Leppä HAS 553, 34) Rauno  Riekki OMAS 552, 35) Torsti Annala PorkkA 552, 36) Tero Korhonen P-HA 551, 37) Harri Huttunen SodA 549, 38) Pentti Laihanen SA 549, 39) Teijo Kimpimäki JjA 548, 40) Pekka Lahti LSA 547, 41) Hannu Ryttäri HaaAs 546, 42) Juha Vainikainen KAMS 546, 43) Arto Jokelainen SodA 545, 44) Jyrki Mustonen KajA 540, 45) Vesa Ennevaara PorkkA 538, 46) Ville Peltoniemi IU 536, 47) Kristoffer Ingelin RS 535, 48) Pasi Lehikoinen TiA 533, 49) Petri Leppänen HlAS 532, 50) Juhani Öhman TiA 532, 51) Jorma  Meclin JuvA 531, 52) Markku Kumin LovAS 521.

Lisätietoja: http://www.omas.fi