Minna Leinonen ampui ilmakiväärillä EM-kultaa Saksassa
25.7.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Minna Leinonen voitti ilmakiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun vammaisampujien EM-kilpailussa Saksan Suhlissa keskiviikkona 25. heinäkuuta. Kajaanin Ampujia edustava 25-vuotias Leinonen ampui 705,7 (600+105,7) pistettä ja otti uransa ensimmäisen EM-kultamitalin.

Finaalitulos 705,7 on uusi Suomen ennätys. Edellisen SE-tuloksen 705,4 Leinonen ampui voittaessaan paralympiakultaa Ateenassa 2004.

– Olen varsin onnellinen, totesi Minna Leinonen saavutettuaan EM-kisatavoitteensa, joka oli paluu mitalikantaan vuoden tauon jälkeen. Viime vuonna hän ampui ilmakiväärillä neljänneksi ja pienoiskiväärillä viidenneksi MM-kilpailussa Sveitsin Sargansissa. Vuonna 2005 hän laukoi pienoiskiväärillä EM-hopeaa Puolan Wroclawissa.

– Kilpailu sujui perinteiseen tapaan itseäni psyykaten ja laukaus kerrallaan. Olen tyytyväinen, että hermo piti.

Jyväskyläläinen Minna Leinonen on ollut koko kauden hyvässä ja vakaassa kunnossa. Hän on ampunut ilmakiväärin makuuasennon peruskilpailussa täydet 600 pistettä useita kertoja.

– Finaali oli tasapainoinen suoritus. Ensimmäisellä puolikkaalla ammuin kaksi kertaa 10,3-osuman. Lopussa ammuin 10,5-, 10,7- ja 10.8-osumia. Yritin olla seuraamatta, mitä muut 600 pistettä peruskilpailussa laukoneet ampuivat, mutta väkisinkin kuulin finaalikuulutukset ja muiden osumat. En kuitenkaan laskenut tilannetta, hän kertoi. Hän voitti lopulta selvästi 0,5 pisteen erolla Ranskan Eric Lacazen ja Ison-Britannian James Bevisin.

– Suhlin 10 metrin rata on loistava paikka ampua. Parhaita ratoja, jolla olen kilpaillut.

Minna Leinonen kilpailee huomenna pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa. Vielä hän ei ole ehtinyt 50 metrin radalle edes käymään.

– Sanovat, että siellä on ainakin kylmä. En oikein osaa odottaa mitään pienoiskiväärikilpailusta. Yritän ampua niin hyvin kuin osaan.

Vammaisampujien EM-kilpailu, Suhl, Saksa, 24.-29.7.

Ilmakivääri, makuu, 60 ls, luokka SH2: 1) Minna Leinonen Suomi 705,7 SE-tulos (600+105,7),

2) Eric Lacaze Ranska 705, 2/10,8 uusinnassa hopeamitalista (600+105,2), 3) James Bevis Iso-Britannia 705,2/10,6 (600+105,2), …24) Jukka Mikkonen 593.

Pienoiskivääri, makuu, 60 ls, luokka SH1

: 1) Doron Shaziri Israel 699,9 (596+103,9), 2) Veronika Vadovicova Slovakia 693,6 (594+99,6), 3) Radoslav Malenovsky Slovakia 688,9 (588+100,9), …24) Erkki Pekkala 576.