Antikainen, Helle, Törmälä, Louhelainen ja Peltonen saivat OK:n yksilötuen
14.11.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Olympiakomitea myönsi Noora Antikaiselle ja Karoliina Helteelle naisten sekä Tiia Törmälälle, Jesse Louhelaiselle ja Miika Peltoselle nuorten huippu-urheiluohjelman tuen vuodelle 2008. Olympiakomitean hallitus jakoi tukea yhteensä 190.000 euroa kesälajien urheilijoille ja heidän valmentajilleen kokouksessaan 13. marraskuuta.

Olympiakomitean hallitus jakoi nuorten tukea yksilötukena 54 urheilijalle ja heidän valmentajilleen sekä ryhmätukena kuudelle urheilijalle. Yhteensä nuorten tukea jaettiin 145 000 euroa. Naisten huippu-urheilutukea jaettiin 15 naisurheilijalle ja heidän valmentajilleen yhteensä 45 000 euroa.

Uusien ja aiemmin ohjelmaan valittujen urheilijoiden tuesta päätettiin koulutus- ja valintaleirin aikana tehtyjen haastattelujen ja testien sekä lajiliittojen valmennusvastaavien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Naisten tukipäätökset pohjautuivat lajiliittojen kanssa käytyihin keskusteluihin, kilpailumenestykseen ja täydentäviin haastatteluihin. Valinnat ovat kaksivuotisia.

Nuorten tuki on 2500 euroa ja naisten tuki 3000 euroa. Tuet on tarkoitettu käytettäväksi ensisijaisesti leirityskuluihin ja tuesta suositellaan käytettäväksi vähintään 40 prosenttia valmentajien leireille osallistumisen kustannuksiin. Nuorten huippu-urheiluohjelman tuesta myönnettiin uinnille 10 000 euron ryhmätuki. Sekä yksilö- että ryhmätuen piiriin kuuluvat urheilijat saavat taloudellisen tuen lisäksi käyttöönsä Olympiakomitean tukipalvelut, joihin kuuluvat muun muassa sairauskuluvakuutus ja opinto-ohjaus.

Sekä nuorten että naisten tuissa oli myös ehdollisia päätöksiä, jotka julkistetaan kevään aikana sovittujen ehtojen täyttyessä.

Nuorten huippu-urheilutuella olevat urheilijat vuonna 2008
urheilija (syntymävuosi), seura/ valmentaja, tukikausi

Ammunta
Skeet
Jesse Louhelainen (-88), Lahden Ampumaseura/ Jaakko Louhelainen, 1/2
Miikka Peltonen (-87), Anttilan Erämiehet/ Kai Korpi 1/2
Kivääri
Törmälä Tiia (-90), Rauman Seudun Urheiluampujat/ Mikko Törmälä, 2/2

Judo
Elina Paulman (-87), Hämeenlinnan Judoseura/ Olli Paasimaa, 2/2
Juho Reinvall (-88), Tampereen Judo/ Pasi Luoma, 2/2
Antti Rintamäki (-86), Nummelan Judo/ Arto Raekorpi, 1/2
Tiia Suo-Yrjö (-89), Tapanilan Erä/ Lehtinen Jani 1/2
Antti Virta (-87), Oulun Judokerho/ Kati Myllymäki, 1/2

Melonta
Ratamelonta
Juha Hokajärvi (-88), Kangasalan Melojat/ Martin Hunter, 1/2
Heidi Lagström (-86), Saaristomeren Melojat/ Anne Rikala 1/2

Miekkailu
Kalpa
Dennis Bade (-85), Espoon Miekkailijat/ Kimmo Puranen, 1/2

Nyrkkeily
Niko Jokinen (-87), Viipurin Nyrkkeilijät/ Erwin Kade, 2/2

Paini
Kreikkalais-roomalainen
Antti Hakala (-88), Alavuden Urheilijat/ Juha Virtanen, 1/2
Timo Kallio (-88), Turun Woimamiehet/ Ari Heikiö, Petrus Sundell, 1/2
Ville Käki (-85), Kotkan Paini-Miehet/ Marko Vahva, 1/2
Ville Lehmusvirta (-85), Lahden Ahkera/ Juha Lappalainen, 1/2
Ville Pasanen (-86), Jyvässeudun Painiässät/ Juha Virtanen, 1/2
Ismo Pietiläinen (-85), Lahden Ahkera/ Juha Lappalainen, 1/2
Vapaa
Tiina Ylinen (-89), Kuortaneen Kunto/ Pasi Kohtala, 1/2

Purjehdus
E-jolla
Teemu Rantanen (-89), Vuosaaren Purjehtijat/ Jan Thorström, 1/2
Laser
Pierre Collura (-89), LPS/ Alp Alpagut, 1/2
Laser Radial
Tuula Tenkanen (-90), Esbo Segelförening/ Minna Aalto, 2/2

Taekwondo
Mari Lapinsalo (-88), Kanta-Espoon Taekwondo/ Kim Sinisalo, 1/2

Tennis
Harri Heliövaara (-89), Sata-Tennis/ Pasi Kinnunen, 1/2

Uinti
Iisakki Ratilainen (-86), Joensuun Uimaseura/ Marjo Siintomaa, 1/2
ryhmätuki, 6 urheilijaa:
Mikko Alpola (-89), Espoon Cetus/ Tero Laine, 1/2
Riku Karhu (-89), Tampereen Työväen Uimarit/ Lepola Jiri, 1/2
Miikka Korventausta (-90), Raision Urheilijat/ Petteri Paatos, 1/2
Noora Laukkanen (-93), Oulun Uimarit -73/ Samuli Aalto, 1/2
Emilia Pikkarainen (-92), Vantaan Vesikot/ Jukka Pikkarainen, 1/2
Andrei Tuomala (-89), Järvenpään UintiKlubi/ Pekka Ripatti, 1/2

Voimistelu
Telinevoimistelu
Aino Aura (-91), Suomen Taitovoimistelu klubi/ Lyova Harutyunian, 2/2
Fanni Helminen, (-90), Tampereen Voimistelijat/ Riitta Harju-Villamo, 2/2
Markku Leinonen (-89), Kotkan Telinevoimistelijat/ Timo Holopainen, 1/2
Kalle Määttä (-87), Juniori Jumpparit/ Esa Söderqvist, 1/2
Timo Niemelä (-88), Voimisteluseura Helsinki/ Topi Taskinen, 1/2
Dora Sarpaneva (-90), Helsingfors Gymnastik Klub/ Anu Stolt, 2/2
Tomi Tuuha (-89), Voimisteluseura Helsinki/ Timo Holopainen, 1/2
Annika Urvikko, (-90), Tampereen Voimistelijat/ Riitta Harju-Villamo, 2/2

Yleisurheilu
Keihäänheitto
Jelena Jaakkola (-89), Soinin Sisu/ Petteri Piironen, 1/2
Ari Mannio (-87), Lehtimäen Jyske/ Tapio Mannio, 1/2
Tuomas Saari (-89), Himangan Urheilijat/ Kimmo Kinnunen, 1/2
Viljo Toivanen (-84), Juuan Jänne/ Hirvonen Jarmo, 2/2
Korkeushyppy
Niko Kyyhkynen (-88), Espoon Tapiot/ Reijo Jokela, 2/2
Mikael Rajala (-87), Espoon Tapiot/ Reijo Jokela, 1/2
Jussi Viita (-85), Tampereen Pyrintö/ Jouko Kilpi, 1/2
Pituushyppy
Mikko Kivinen (-88), Lohtajan Veikot/ Timo Kivinen, 1/2
Petteri Lax (-85), Lauttakylän Luja/ Kari-Pekka Lax, 2/2
10-ottelu
Sami Itani (-87), Jyväskylän Kenttäurheilijat/ Jarkko Finni, 1/2
Moukarinheitto
Juha Kauppinen (-86), Kangasalan Kisa/ Harri Huhtala, 1/2
Arno Laitinen (-88), Petäjäveden Petäjäiset/ Kalle Simonaho, 1/2
Petri Mättölä (-86), Karhulan Urheilijat/ Jarmo Mättölä, 1/2
Annika Nurminen (-87), Hartolan Voima/ Taisto Polvi, 2/2
Tuomas Seppänen (-86), Porin Pyrintö/ Juha Lahtinen, 1/2
Kuulantyöntö
Niko Hauhia (-89), Karhulan Urheilijat/ Janne Ronkainen, 1/2
Pikajuoksu
Visa Hongisto (-87), Valkealan Kajo/ Kai Kepsu, 1/2
Seiväshyppy
Jere Bergius (-87), Vesilahden Visa/ Jani Lehtonen, 1/2
Minna Nikkanen (-88), Someron Esa/ Jarno Koivunen, 2/2
Vanessa Vandy (-89), Vasa IS/ Johan Westö, 1/2
800 m
Mikko Lahtio (-84), Helsingin Kisa-Veikot/ Olavi Lahtio, 2/2

Naisten huippu-urheilutuella olevat urheilijat vuonna 2008
urheilija (syntymävuosi), seura/ valmentaja, tukikausi

Ammunta
Trap
Noora Antikainen (-84), Orimattilan Seudun Urheiluampujat/ Satu Pusila, 2/2
Pistooli
Karoliina Helle (-83), Salon Seudun Ampujat/ Matias Hahn, 1/2

Paini
Hajar Asthiani (-83), Helsingin Painimiehet/ Hannu Rantala, 2/2
Sarianna Savola (-87), Lappajärven Veikot/ Tapani Savola, 1/2

Purjehdus
Yngling
Silja Kanerva (-85), Nyländska Jaktklubben/ Chris Winter, 2/2

Ratsastus
Emma Kanerva (-85), Hyvinkään Urheiluratsastajat/ Riitta Holopainen, 1/2

Soutu
Ulla Varvio (-86), Takon Soutajat/ Salinas Carlos, 1/2

Tennis
Emma Laine (-86), HVS-tennis/ Olli Leppänen (tukipalvelut, ei taloudellista tukea), 2/2

Uinti
Riia-Rosa Koskelainen (-87), Raision Urheilijat/ Jarmo Rosama, 1/2

Voimistelu
Annemari Maaranen (-86), Tampereen Voimistelijat/ Riitta Harju-Villamo, 2/2

Yleisurheilu
7-ottelu
Niina Kelo (-80), Järvenpään Palo/ Eila Kelo, 2/2
Maija Kovalainen (-81), Joensuun Kataja/ Markku Leppänen, 2/2
Salla Rinne (-80), Espoon Tapiot/ Tiia Hautala, 2/2
Keihäänheitto
Pauliina Laamanen (-84), Savonlinnan Riento/ Jarmo Hirvonen, 2/2
Korkeushyppy
Hanna Mikkonen (-81), Ruoveden Pirkat/ Ilpo Mikkonen, 2/2
1500 m
Mari Järvenpää (-81), Kokkolan Veikot/ Jukka-Pekka Puumalainen, 1/2