URA:n opiskeluapuraha Mira Nevansuulle, Hanna Pitkäselle ja Marko Talvitielle
21.11.2007 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö URA on myöntänyt opiskeluapurahan 90 nykyiselle tai jo aktiiviuransa päättäneelle huippu-urheilijalle. Ampumaurheilijoista apurahan saivat Mira Nevansuu, Hanna Pitkänen ja Marko Talvitie.

Apurahat jaettiin keskiviikkona 21.11. Helsingissä. Korkea-asteella opiskelevien urheilijoiden apuraha on 1600 euroa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien urheilijoiden 1300 euroa. Opintomenestykseen sidottua apurahaa jaettiin yhteensä yli 130 000 euroa. Apurahat jaettiin nyt jo 36. kerran.

Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja, ei-olympialajeja sekä vammaisurheilua yhteensä 30 lajiliitosta. Apurahat jakaantuivat melko tasaisesti naisten ja miesten kesken (miehiä 56%, naisia 44%). Apurahan saajien joukossa on arvokisamenestyjiä, mutta pääasiassa opiskeluapurahat on kohdennettu nuorille urheilijoille, jotka harvoin pääsevät nauttimaan merkittävistä valmennus- ja sponsori- tai kilpailutuloista. Opiskeluapuraha onkin monelle urheilijalle merkittävä tuki, koska tavoitteellisesti valmentautuvat urheilijat eivät muiden opiskelijoiden tapaan voi paikata talouttaan käymällä opiskelujen ohessa töissä.

Opiskeluapurahan saajista yli puolet opiskelee yliopistoissa, kolmasosa ammattikorkeakouluissa ja vajaa viidennes ammatillisissa oppilaitoksissa. Apuraha on sidottu opintojen etenemiseen. Urheilijoilta vaaditaan vähintään 15 opintoviikon tai 25 opintopisteen suorittamista lukuvuoden aikana, joista apurahan saajat ovat velvollisia raportoimaan säätiölle. Osa apurahoista myönnettiin jo uransa päättäneille, lajeissaan menestyneille urheilijoille. Huippu-urheilu-uransa päättäneillä opintosuoritusvaatimus on korkeampi kuin nykyisillä aktiiveilla.

– Koulutus on tärkeä asia urheilijalle itselleen – hänen tulevaisuudelleen. Samalla opiskelu toimii vastapainona urheilulle, totesi säätiön puheenjohtaja, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen apurahojen jakotilaisuuden avauspuheessaan.

– On tärkeää saada vietyä opiskeluja eteenpäin myös urheilu-uran aikana. Tuki mahdollistaa sekä opiskelun että urheilun, kun ei tarvitse käydä töissä, totesi urheilijoiden puolesta kiitospuheenvuoron pitänyt kävelijä Jarkko Kinnunen, joka opiskelee liikuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa.

Hakijoita tänä vuonna oli yhteensä 290 edustaen 40 lajiliittoa.

Apurahojen jakotilaisuudessa muistettiin säätiön pitkäaikaista asiamiestä, opetusneuvos Kalevi Tuomista, joka täytti elokuussa 80 vuotta. Onnittelumusiikkia esitti maastohiihtäjä, Sibelius-Akatemiassa harmonikan soittoa opiskeleva Mona-Lisa Malvalehto, joka on myös yksi apurahan saajista.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö

perustettiin Presidentti Urho Kekkosen toimesta v. 1972. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammatinvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä sekä pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden koulutustausta. Säätiö on jakanut 36 vuoden aikana opiskeluapurahoja lähes 3600 huippu-urheilijalle yhteensä yli 3,6 miljoonaa euroa. Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapuraha on tarkoitettu korkea-asteella tai toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville, kansainväliseen menestykseen tähtääville urheilijoille. Apurahan suuruus on porrastettu koulutusasteen mukaan. Sama hakija voi saada apurahan enintään kolme kertaa. Opiskeluapurahat jaetaan kerran vuodessa. Hakuaika on elokuu.

Säätiön puheenjohtajana toimii Veikkauksen toiminnanjohtaja Risto Nieminen. Lisäksi säätiön hallitukseen kuuluu varapuheenjohtajat Tellervo Haapaniemi-Koskinen ja Matti Ahde sekä 11 muuta urheilu- ja yhteiskuntavaikuttajaa.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat 2007-2008

Ampumaurheilu

Mira Nevansuu, Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Kuortaneen kunto, 1300,-
Hanna Pitkänen, Turun ammattikorkeakoulu, Kankaanpään ampujat, 1600,-
Marko Talvitie, Jyväskylän yliopisto, Lehtimäen Ampujat, 1600,-

Ampumahiihto

Kaisa Mäkäräinen, Joensuun yliopisto, Kontiolahden Urheilijat, 1600,-
Ville Laitinen, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Iisveden Kiri, 1600,-

Hiihto, alppi

Jukka Leino, Suomen urheiluopisto, Vierumäki, Heinäveden Hyrske, 1300,-
Tii-Maria Romar, Åbo Akademi, Vasa Skidklubb, 1600,-
Katja Saarinen, Helsingin yliopisto, Slalom Seura ry Helsinki, 1600,-

Hiihto, freestyle

Lauri Kolomainen, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Freestyleseura, 1600,-

Maastohiihto

Kirsi Antila, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Jämin Jänne, 1600,-
Matti Heikkinen, Jyväskylän yliopisto, Joutsan Pommi, 1600,-
Elina Hietamäki, Tampereen yliopisto, Tampereen Pyrintö, 1600,-
Kalle Lassila, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki, Vetelin Urheilijat, 1300,-
Mona-Liisa Malvalehto, Sibelius-Akatemia, Lahden Hiihtoseura, 1600,-
Ollli Ohtonen, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Vuokatti Ski Team Kainuu, 800,-
Thomas Ramstedt, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Pargas Idrottsförening, 1600,-
Riikka Sarasoja, Jyväskylän yliopisto, Lappeen Riento, 1600,-
Silja Tarvonen, Kuopion yliopisto, Kangasniemen Kalske, 1600,-
Ville Verkama, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen Yritys, 1600,-

Mäkihyppy

Kalle Keituri, Koulutuskeskus Salpaus, Lahden Hiihtoseura, 1300,-
Kai Kovaljeff, Savonia ammattikorkeakoulu, Lieksan Hiihtoseura, 1300,-
Veli-Matti Lindström, Suomen urheiluopisto, Vierumäki, Lahden Hiihtoseura, 1300,-

Yhdistetty

Ville Kähkönen, Lapin Ammattiopisto, Ounasvaaran Hiihtoseura, 1300,-
Jaakko Tallus, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki, Lieksan Hiihtoseura, 1300,-

Jalkapallo

Eveliina Sarapää, Teknillinen korkeakoulu, F.C. Honka, 1600,-
Sanna Valkonen, Helsingin kauppakorkeakoulu, AIK, Stockholm, 1600,-

Judo

Nina Koivumäki, Tampereen yliopisto, Tampereen Judo, 1300,-
Aarne Pitkänen, Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, Yama-Arashi Varkaus, 1600,-

Jääkiekko

Mari Pehkonen, Provdence College, Providence College, 1600,-
Heidi Pelttari, University of Minnesota, Univ. of Minnesota Duluth, 1600,-
Saara Tuominen, University of Minnesota, Univ.of Minnesota Duluth, 1600,-
Satu Tuominen, Helsingin yliopisto, Espoon Blues, 1600,-

Jääpallo

Timo Hiukka, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän seudun Palloseura , 1600,-

Koripallo

Mikko Koivisto, University of North Carolina Greensboro, Pussihukat, 1600,-
Mari Puustinen, Helsingin yliopisto, Helsingin Namika, 1600,-

Lentopallo

Joni Markkula, Tampereen teknillinen yliopisto, Vammalan Lentopallo, 1600,-
Maria Tuominen, Poliisikoulu, Vanajan Racing Club, 1300,-

Melonta

Kimmo Latvamäki, Poliisikoulu, Ruoveden Kanoottipurjehtijat, 1300,-
Ilkka Ritvos, Helsingin yliopisto, Merimelojat ry, 1600,-

Miekkailu

Dennis Bade, Yrkeshögskolan Sydväst, Arcada, Espoon Miekkailijat, 1600,-

Muodostelmaluistelu

Anna-Sofia Hokkanen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsingin Luistelijat, 1600,-
Katri Kalevi, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsingin Luistelijat, 1600,-
Jenni Sepponen, Helsingin yliopisto, Helsingin luistelijat, 1600,-

Nyrkkeily

Nikolai Kodin, Tampereen yliopisto, Mikkelin Nyrkkeilijät, 1600,-

Paini

Matti Kettunen, Liikuntakeskus Pajulahti, Power Twisters Imatra, 1300,-
Ville Pasanen, S
einäjoen ammattikorkeakoulu, Jyvässeudun Paini Ässät, 1600,-
Tuomas Tarino, Liikuntakeskus Pajulahti, Korson Veto, 1300,-
Marko Tuomela, Liikuntakeskus Pajulahti, Vaasan Voimaveikot, 1300,-

Painonnosto

Sini Kukkonen, Jyväskylän yliopisto, Parkanon Puntti, 1600,-

Pikaluistelu

Jarmo Valtonen, Adultan radio- ja televisio-opisto, Helsingin Työväen Luistelijat, 1600,-

Purjehdus

Maria Saarikallio, Helsingin yliopisto, Marjaniemen Purjehtijat, 1600,-

Ringette

Anna Vanhatalo, Helsingin kauppakorkeakoulu, Helsinki Ringette, 1600,-

Salibandy

Jenni Morottaja, Tuusulanjärven ammattiopisto, Tikkurilan Tiikerit, 1300,-
Tero Tiitu, Teknillinen korkeakoulu, Salibandyseura Viikingit, 1600,-

Soutu

Ulla Varvio, Helsingin yliopisto, Takon Soutajat, 1600,-

Sulkapallo

Nina Weckström, Den Sociale Hojskole Kobenhavn, Helsingfors badminton klub/Holte badminton klub, 1600,-
Maria Väisänen, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Tapion Sulka, 1600,-

Suunnistus

Tero Föhr, Jyväskylän yliopisto, Vehkalahden Veikot, 1600,-
Pasi Ikonen, Jyväskylän yliopisto, Vaajakosken Terä, 1600,-
Maria Rantala, Turun yliopisto, Angelniemen Ankkurit, 1600,-
Jarl Wickholm, ARCADA Svenska Finlands Yrkeshögskola, IF Sibbo Vargarna, 1600,-

Hiihtosuunnistus


Pasi Kiiskinen, Joensuun yliopisto, Rasti Pielinen, 1600,-
Katja Rajaniemi, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulaisten Taru, 1600,-
Staffan Tunis, Tampereen teknillinen yliopisto, OK Botnia, 1600,-
Kirsi Vanhalakka, Jyväskylän yliopisto, Kouvolan Rasti -72, 1600,-

Taekwondo

Juho Kostiainen, Helsingin yliopisto, Yongshin Tkd Lohja Ry, 1600,-

Tanssiurheilu

Markus Hirvonen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan Tanssiurheilijat ry, 1600,-

Uinti

Iisakki Ratilainen, Joensuun yliopisto, Joensuun Uimaseura, 1600,-
Eeva Saarinen, Tampereen yliopisto, Tampereen Uimaseura, 1600,-

Vammaisurheilu, istumalentopallo

Päivi Sivula, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Kotkan Seudun Invalidit, 1600,-

Vammaisurheilu, maalipallo

Jarno Mattila, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Kullankaivajat, 1600,-

Voimanosto

Hanna-Elina Rantala, Hämeen ammattikorkeakoulu, Laitilan Voimailijat, 1600,-

Joukkuevoimistelu

Hanna Aalto, Evtek, Olarin Voimistelijat, 1600,-
Juuli Topp, Helsingin kauppakorkeakoulu, Olarin Voimistelijat, 1600,-
Tiina Virtanen, Kuopion yliopisto, Olarin Voimistelijat, 1600,-

Telinevoimistelu


Sami Aalto, Turun ammattikorkeakoulu, Turun Urheiluliitto, 1600,-

Yleisurheilu


Harri Haatainen, Turun yliopisto/Rauman OKL, Helsingin Kisaveikot, 1600,-
Mikaela Ingberg, Turun ammattikorkeakoulu, Vasa Idrottssällskap, 800,-
Mari Järvenpää, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Kokkolan Veikot, 1600,-
Sari Keskitalo, Lapin yliopisto, Pellon Ponsi, 1600,-
Jarkko Kinnunen, Jyväskylän yliopisto, Jalasjärven Jalas, 1600,-
Merja Korpela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Soinin Sisu, 1600,-
Frantz Kruger, Vaasan ammattikorkeakoulu, Vasa Idrottssällskap, 1600,-
Petteri Lax, TYA-oppilaitos, Lauttakylän Luja, 1600,-
Esko Mikkola, University of Arizona, Nokian Pyry, 1600,-
Petteri Peitso, Liikuntakeskus Pajulahti, Seinäjoen Urheilijat, 1300,-
Ilona Ranta, Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, 1600,-
Osku Torro, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 1600,-
Nipa Tran, Turun ammattikorkeakoulu, Turun Weikot, 1600,-
Mika Vasara, Savonia ammattikorkeakoulu, Pieksämäen Veikot -98, 1600,-

Apurahojen yhteissumma 137 100,-

Edellä mainittujen opiskeluapurahan saajien joukossa on urheilijoita, jotka ovat ehdolla OPM:n urheilija-apurahan saajiksi. Näiden urheilijoiden opiskeluapuraha raukeaa, mikäli heidät valitaan apurahaurheilijoiksi ja tilalle nimetään urheilijoita erilliseltä varasijalistalta.