Kai Jahnsson 33:s miesten ilmapistoolin EM-kilpailussa, Ekimov ampui EM-kultaa
29.2.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kai Jahnsson ampui 574 (97+96+94+95+97+95) pistettä ja oli 33:s miesten ilmapistoolin EM-kilpailussa Sveitsin Winterthurissa perjantaina 29. helmikuuta. EM-kultaa tähtäsi Venäjän 20-vuotias Leonid Ekimov hienolla tuloksella 691,3 (591+100,3) pistettä. Hän johti 60 laukauksen peruskilpailun jälkeen hämmästyttävästi kahdeksalla pisteellä ja voitti lopulta 7,9 pisteellä.

– Kisassa oli koko ajan sata lasissa, vaikka alussa saattoi näyttää helpommalta. Ammunta oli todella vaikeaa. Se oli sellaista henkien kamppailua, kun liipaisuprosessi ei toiminut. Ihan kuin levy olisi jäänyt soimaan paikallaan, Kai Jahnsson arvioi kilpailuaan.

– Otin monta laukausta alas, kun mitään ei tapahtunut. Tähtäysajat eivät mielestäni menneet pitkiksi. Fiilis tuntui ihan hyvältä ja jännitys oli mielestäni sopiva.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 43-vuotias Jahnsson oli 11 laukauksen jälkeen tulostaululla peräti kolmantena. Sen jälkeen hän alkoi vähitellen valua tuloslistalla alaspäin.

– Tavoitteenani oli ampua 582 pistettä eli 97 pisteen sarjakeskiarvolla.

Ilma-aseiden EM-kilpailu, 26.2.-1.3., Winterthur, Sveitsi.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls:n peruskilpailu ja 10 ls:n finaali: 1) Leonid Ekimov Venäjä 691,3 (591+100,3), 2) Walter Lapeyre Ranska 683,4 (582+101,4), 3) Tanyu Kiriakov Bulgaria 682,9 (582+100,9), 4) Norayr Bakhtamyan Armenia 681,3 (583+98,3), 5) Franck Dumoulin Ranska 680,3 (582+98,3), 6) Giuseppe Giordano Italia 678,9 (580+98,9), 7) Juri Dauhapolau Valko-Venäjä 678,6 (580+98,6), 8) Hans Joerg Meyer Saksa 677,6 (581+96,6),…33) Kai Jahnsson Suomi 574 (97+96+94+95+97+95).