Pekingin saa hengästymään
11.4.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Peking suurkaupunkina ja länsimaisuudellaan sekä uusi olympia-ampumakeskus saavat matkailijan häkeltymään. Ampumakeskus on kuin kaupunki kaupungin sisällä.

Kansainvälisen ampumaurheiluperheen katseet ovat kääntyneet Kiinan pääkaupungin Pekigin suuntaan. Reilun 15 miljoonan ihmisen Pekingin kätkee sisälleen niin historian syvää havinaa kuin myös tämän päivän huipputeknologiaa ja trendejä.

Peking on näyttänyt ammunnan olympialaisten esikisakävijöille parhaita puoliaan.

Pekingin uusi olympia ampumarata on upo uusi ja juuri hieman ennen esikisoja valmistunut. Voidaan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että ampumaradasta ei oikeastaan ole kysymys, vaan kyseessä on ampumaurheilukaupunki Pekingin sisällä. Niin valtava kokonaisuus ammunnan olympiakeskus on. Kaikesta näkyy, että ammunta on tärkeä urheilulaji kiinalaisille ja he ovat myös halunneet luoda lajille sille kuuluvat puitteet.

Ampumakeskusalueella on monikerroksisia rakennuksia niin kuin keskisuuresssa suomalaisessa kaupunkikeskuksessa. Alueen sydämen muodostavat kuitenkin kolme kokonaisuutta; keskusaukion ympärillä kohoavat kiväärin ja pistoolin kolmikerroksinen peruskilpailutalo sekä samojen lajien finaalihalli. Kolmas pääkokonaisuus on massiivinen haulikkolajien kokonaisuus. Väliin mahtuu ainakin kaksi ravintolaa, huoltorakennuksia, toimisto- ja majoitustiloja ja vaikka mitä muuta. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Pekingin ampumakeskus on maailman modernein lajikeskus. Ainoana pikkuisena miinuksena on ilma-aseradan ahtaus katsojien näkökulmasta, mutta muualla sitten tilaa piisaasaakin oikein kunnolla.

Kun muihin katsomotiloihin kiipesi, alkoi jaloissa hieman tutista, koska penkkirivejä oli parhaimmillaan kahdenkymmenen pintaan.

Avajaisissa kiinalaista akrobatiia

Esikisojen avajaisten sykädyttävin esitys oli varmaankin perinteinen lohikäärmetanssiesitys, jossa sielukkaan lohikäärmeen muodosti kaksi nuorukaista. Lohikäärme seikkaili erikorkuisten pylväiden päällä tehden huikeita hyppyjä ja nousten "seisomaan kahdelle jalalle".

Avajaisten ohjelma muuten noudatti perinteistä kaavaa; puheiden jälkeen avajaisten ns. kansallinen ja vapaampi osuus. Nyt ammunnan avajaisissa esiteltiin lohikäärmeakrobatian lisäksi taichitä eri muodoissaan sekä mielenkiintoinen jousilinkoammunta, jossa esiintyjät ampuivat jousilla erilaisista akrobaattisista asennoista kuulia maaliatauluihin. Esitykset eivät jättäneet todella ketään kylmäksi, siksi taidokkaita ne olivat. Ne antavat pienen aavistuksen siitä millainen spektaakeli tulee olympialaisten avajaisista.

Kilpailujen virallisen avauksen suorittivat ISSF:n puheenjohtaja Olegario Vasquez Raña ja Kiinan vara-urheiluministeri ja Olympiakomitean varapuheenjohtaja Jianzhong Feng.

Kokousrupeama ennen kilpailuja

Olympialaisten esikisojen yhteyteen kuuluu itse kilpailujen lisäksi joukko eri kokouksia, joissa päätetään mm. tulevista MM-kilpailuista, säännöistä, osallistumismaksuista ja muusta urheilujärjestöelämään kuuluvista asioista.

Vuoden 2011 haulikon MM-kisat kisataan Belgradissa ja 2014 kaikkien ISSF-lajien MM-kisat Granadassa. Kilpailumaksuihin tulee selkeä korotus, koska USAn dollarin kurssi on painunut alas. Alaspainuminen on aiheuttanut sen, että kisajärjestäjät ovat taloudelllisissa vaikeuksissa ja niitä olisi ollut entisellä systeemillä jopa vaikea löytääkin. Nyt ISSF siirtyi eurokantaan ja osallistumusmaksut nousivat 170€:oon/laji/suoritus. Nousu oli huikea verrattuna nykyiseen 150USD:hen ja kurssiin nähden.

Kolme jäsenliittoa erotteiin ISSF:stä ja kaksi uutta tilalle

Yleiskokous erotti ISSF:n hallituksen esityksestä Nigerian, Laosin, Miamarun (ent. Burma) kansainvälisen liiton jäsenyydestä, koska kyseiset lajiliitot eivät ole hoitaneet velvoitteitaan.

Uusiksi jäseneksi hyväksyttiin vuorostaan Kamerun ja Tuvalu.

Suomella on ISSF:n hallituksessa mukana urheilijakomitean puheenjohtajan ominaisuudessa Juha Hirvi, valtuustossa liikkuvan maalin komitean puheenjohtajana Pekka Kuusisto. Lisäksi toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kuuluu ISSF:n sääntökomiteaan (Statutes and Eligibily Committee).

SAL esitti haulikkokomiteaan Curt Sjöblomia, pistoolikomiteaan Marko Leppä ja Hannu Järvistä anti-dopingin ryhmään sekä sääntökomiteaan uudelleen nimettäväksi Risto Aarrekiveä. Tällä kertaa ei uutta miehitystä saatu lisättyä haulikkoon eikä myöskään pistooliin. Järvinen ja Aarrekivi saivat jatkopestin.