Leena Paavolainen: Sykeanalyyseilla tietoa aikaeroon sopeutumisesta
19.4.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Torstainen kilpailupäivä sujui suomalaisittain heikosti. Marjutin katastrofaalinen alku naisten skeetissä vei terän Marjutin koko kisasta. Myös Talvitien Markon ensimmäinen puolikas perjantain olympiapistoolikisassa sujui lievän sairastelun jälkeen alavireisesti. Tilanteen hyvä puoli on se, että tästä ei ole suunta kuin ylöspäin.

Kivääriampujilla esikisat ovat tämän kauden ensimmäiset ruutiaseiden ulkokilpailut, joten suuria tuloksellisia tavoitteita ei tässä vaiheessa vielä ole. On tärkeää saada kokemusta ja myös testata välineitä ja patruunoita. Pekingin pienoiskiväärirata on ympäröity korkeilla seinämillä ja tuuli pyörii varsin haasteellisesti välillä sinne tänne, joten siltäkin osin on hyvä saada tuntumaa ratoihin. Marjolla ja Hannalla edellisen päivän 3 x 20ls karsinnat sujuivat hyvin, mutta nämäkin kisat osoittivat jälleen kerran, että karsinta ja kilpailu ovat eri asioita. Ilahduttavaa molempien osalta oli, että polviasento kulki hyvin sekä karsinnassa että kilpailussa. Hirven Juha ja Häkkisen Henkka selviytyivät perjantain pienoiskiväärin makuuammunnan kisaan. Juha totesi kisan jälkeen, että marginaalit ovat jo varsin pienet, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. Makuun erikoismies Juha ”Peltsi” Peltonen valitettavasti karsiutui varsinaisesta kisasta. Peltsillä on ollut vaikeuksia pari viimeistä vuotta, mutta talvikauden onnistuneet harjoitusleirit lupailevat jo parempaa, joten uskon, että mies vielä sieltä nousee.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, olympiajoukkueen osalta Pekingin esikisat ovat kohti elokuuta tärkeä välietappi, jossa testataan ja hiotaan eri osa-alueita kuntoon. Yksi tarkemmin selvitettävistä asioista on urheilijoiden sopeutuminen aikaeroon ja palautuminen aikaeron aiheuttamista stressireaktioista (”jetlag”-oireet). Näin voidaan paremmin huomioida yksilölliset erot harjoittelun ja valmistautumisen suunnittelussa.

Selvitystä aikaeroon sopeutumisesta tehdään yhteistyössä KIHUn kanssa. Olympiaryhmän urheilijoilla on käytössä First Beat -sykeanalyysi- ja hyvinvointiohjelma, jonka avulla sydämen sykevälimittausta analysoimalla pystytään seuraamaan autonomista säätelyä ja sitä kautta kuormittumista ja palautumista. Kyseessä on siis kehon eri toimintojen jättämien jälkien tunnistaminen sykkeestä. Käytännössä ampujien sykemittaukset on tehty yömittauksina (sykemittarivyö kerää dataa koko yön). Menetelmä urheilijoiden kannalta on siis varsin vaivaton. Urheilijoilta on kerätty tietoa jo ennen esikisamatkaa (ns. normaalitilanne), jota on sitten verrattu ensimmäisten sopeutumispäivien aikana mitattuihin arvoihin. Urheilijoilta tehtyjen kyselyjen avulla on lisäksi selvitetty urheilijoiden omaa koettua kuormittumis- ja palautumistilaa.

Aikaeron aiheuttamat rasitukset ja sopeutumisaika ovat hyvinkin yksilöllisiä. Ihmisen autonominen hermosto (sympaattinen ja parasympaattinen) reagoi stressitilanteisiin (kuten aikaero) ja on yhteydessä sydämen toiminnan säätelyyn. Levänneessä tilassa parasympaattinen hermosto hallitsee ja vastaavasti stressireaktio aiheuttaa sympaattisen aktivaation nousun. Sydämen sykeväleissä ja vaihtelussa on sisäänrakennettu erittäin paljon tietoa ihmisen fysiologiasta ja erilaisilla stressi-, hyvinvointi- ja palautumisindekseillä voidaan tarkemmin arvioida mm. yksilöllistä sopeutumista aikaeroon, eli palautumista stressireaktiosta. Kun stressireaktiota ei ole, parasympaattinen hermosto on aktiivisempi kuin sympaattinen ja ihmisen elimistö palautuu yöunen aikana. Ampujalle tämä on erityisen tärkeää, koska keskittymistä vaativa kilpailusuoritus vaikuttaa sinänsä jo voimakkaasti autonomiseen säätelyyn ja sympaattisen aktivaation nousu näkyy syketason nousuna kilpailusuorituksen aikana.