Satu Mäkelä-Nummela voitti Sako Beretta GP:n Kokkovuoressa
28.6.2008 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Satu Mäkelä-Nummela voitti Sako Beretta GP:n naisten trapin Lempäälän Kokkovuoressa lauantaina 28. kesäkuuta. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Mäkelä-Nummela rikkoi 83 (67+16) kiekkoa Pohjois-Hämeen Ampujien perinteisessä kilpailussa.

37-vuotias orimattilalainen Satu Mäkelä-Nummela murskasi peruskilpailussa 67 (20+23+24) kiekkoa. Ensimmäistä sarjaa lukuun ottamatta peruskilpailu oli oikein hyvä.

– Ensimmäisessä sarjassa tekniikka oli perinteisesti sekaisin. Lähdin jo huutooni, hän suomi itseään kisan jälkeen.

– Peruskilpailussa osumani olivat hyviä. Ammuin vain kolme kiekkoa tuplalla.

25 kiekon finaalisarjan Mäkelä-Nummela aloitti huonosti ja sai rikki vain 16 kiekkoa. Hän lähti finaaliin ykköspaikalta tasatuloksella OSU:n Noora Antikaisen kanssa ja neljä kiekkoa Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaan (63) edellä. Finaalin aikana kisaa johtivat Antikainen ja Veromaa, kunnes Mäkelä-Nummela kiri viimeisillä kiekoilla ohi.

– Finaali oli aivan järkyttävä. Matti (valmentaja Matti Nummela) sanoi, että heitin laukaukset käsillä.

Mäkelä-Nummela kilpailee seuraavan kerran ensi viikonloppuna isossa kansainvälisessä kilpailussa Liettuassa. Haulikkolajien EM-kilpailu on vuorossa 7.-13. heinäkuuta Kyproksen Nikosiassa. Hänen pääkilpailunsa on naisten trap Pekingin olympialaisissa 11. elokuuta.

XXV Sako-Beretta GP, Kokkovuori, Lempäälä, Pohjois-Hämeen Ampujat, 28.-29.6.2008.

Trap, N-sarja, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Satu Mäkelä-Nummela OSU 83 (67+16), 2) Noora Antikainen OSU 82 (67+15), 3) Mopsi Veromaa SSG 80 (63+17), 4) Kirsi Kurtti Cal12 73 (58+15 ), 5) Marjo Penttilä NMA 72/2 uusinnassa viidennestä sijasta (54+18), 6) Satu Pusila NMA 72/1 (59+13).

Skeet, N-sarja, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Katja Poutanen HyMA 85/2 uusinnassa voitosta (62+23), 2) Eeva Voutilainen-Saari SUMA 85/0 (61+24), 3) Jenna Väisänen SSG 81 (59+22), 4) Piia Teitto AEM 80 (60+20), 5) Jaana Grahn L-HA 73 (54+19), 6) Amanda Ölander PS-PA 70 (53+17).

Skeet, Y-sarja, 125 kiekon peruskilpailun tilanne 1/2 päivän 75 kiekon jälkeen: 1) Lauri SSG Leskinen 73 (24+25+24), 2) Tomi Aspholm L-HA 72 (25+23+24), 3) Janne Himanka HiMS 71 (22+25+24), 4) Heikki Meriluoto SiUra 71 (24+23+24), 5) Miikka Peltonen AEM 71 (24+24+23), 6) Heikki Järvinen A-HA 70 (22+24+24), 7) Max Rosenberg A-HA 70 (23+24+23), 8) Vesa Lautamatti AEM 70 (24+24+22), 9) Seppo Lehtonen OSH 69 (20+24+25), 10) Andrei Ineshin EST 69 (22+23+24).

Trap, 125 kiekon peruskilpailun tilanne 1/2 päivän 75 kiekon jälkeen: 1) Antti Helin SSG 72 (23+24+25 ), 2) Petri Nummela LAS 70 (24+22+24), 3) Janne Kirvesmäki KarMas 70 (23+24+23), 4) Petri Haklin SaSA 69 (23+23+23), 5) Andres Kull EST 68 (23+22+23), 6) Esa Jaakkola L-HA 68 (24+21+23), 7) Heikki Svahn SSG 67 (23+24+20), 8) Henrikki Vitali SSG 66 (20+21+25), 9) Mika Saarela Cal12 66 (20+24+22), 10) Jukka Takala SSG 64 (20+21+23).

Skeet,Y70-sarja, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Derek Elms GBR 82 (61+21), 2) Antti Mäkelä NoSA 72 (55+17), 3) Erkki Vainionpää KurA 70 (55+15), 4) Mauri Ala-Korpela KurA 67 (52+15), 5) Vilho Kotila KoE 64 (48+16), 6) Erkki Mansikkamäki P-HA 56 (46/2 uusinnassa finaalipaikasta +10).

Trap,Y70-sarja, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Raimo Nikander Cal12 80 (61+19), 2) Aimo Paasela Rassi 67 (53+14), 3) Kalevi Rytkönen MKMS 61 (51+10), 4) Matti Lindegren K-64 51 (38+13).