Juha Hirvi kiväärilajien päävalmentajaksi, Ampumaurheiluliitto palkkaa kolme uutta valmentajaa
14.1.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Olympiahopeamitalisti Juha Hirvi ryhtyy valmentamaan Suomen kiväärimaajoukkuetta, joka tähtää jo Lontoon 2012 olympialaisiin. Suomen Ampumaurheiluliitto palkkaa Hirven lisäksi kaksi uutta täysipäiväistä valmentajaa, kun virolainen Peeter Päkk aloittaa haulikon skeetin olympiavalmentajana ja Pasi Wedman kiväärilajien nuorten olympiavalmentajana. Valmentajina jatkavat saksalainen Matthias Hahn, joka työskentelee edelleen pistoolilajien päävalmentajana, sekä trapin nuorten olympiavalmentajana toimiva Matti Nummela ja vammaisampumaurheilun kehityspäällikkönä Pirjo Peltola.

– Valmentajaorganisaation tavoitteena on jatkaa ampumaurheilun 2000-luvun olympiamitaliputkea. Ampumaurheilu on ainut laji, joka on tuonut mitalin 2000-luvun kaikista kolmesta kesäolympiakilpailusta. Juha Hirvi laukoi pienoiskiväärillä olympiahopeaa Sydneyssä. Marko Kemppainen paukutti skeetissä olympiahopeaa Ateenassa. Satu Mäkelä-Nummelan trapin olympiavoiton ja Henri Häkkisen ilmakiväärin olympiapronssin muistavat kaikki, toteaa Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen.

– Kaikki 2000-luvun olympiamitalistit ovat mukana Ampumaurheiluliiton Lontoon 2012 -projektissa. Satu, Henri ja Marko ovat sitoutuneet valmentautumaan ainakin seuraaviin olympialaisiin urheilijoina. Juha arvioi kuusissa olympialaisissa kilpailemisen riittävän yhdelle urheilijalle ja on nyt valmentajana.

Leena Paavolainen arvioi maajoukkueissa olevan jo nyt 10-12 ampujaa, jotka voivat menestyä Lontoon 2012 olympialaisissa. Hän arvioi mahdollisia mitaliurheilijoita olevan kaikissa kolmessa lajiryhmässä, kun Mäkelä-Nummelan ja Häkkisen lisäksi Pekingin olympiajoukkueesta huippu-urheilu-uraansa jatkavat myös pistooliampujat Mira Nevansuu ja Kai Jahnsson, kivääriampujat Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka sekä haulikkoampuja Marjut Heinonen.

– Nykyisen tiedon mukaan olympialaisten maapaikoista ryhdytään kilpailemaan 2010 eli ensi vuonna. Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto (ISSF) ei ole vielä kertonut, miten se paikkoja jakaa, Leena Paavolainen kertoo.

Kolmen uuden valmentajan palkkaaminen on Ampumaurheiluliitolta vahva panostus valmennukseen. Nyt ampumaurheilussa on kuuden palkallisen valmentajan osaava organisaatio.

– Kaksi mitalia Pekingistä todisti, että valmennusjärjestelmämme on osaava ja tuottoisa. Tämän panostuksen jälkeen pääsemme ammattimaisen valmentajaorganisaation osalta samalle viivalle kilpailijamaiden kanssa. Tulevaisuuden tavoitteena on taata riittävät resurssit urheilijoiden ammattimaiseen valmentautumiseen, Leena Paavolainen sanoo.

– Ampumaurheiluliiton tavoitteena on jatkaa Olympiakomitean ja Paralympiakomitean järjestelmätukilajina. Me olemme nyt aloittamassa koko olympiadin mittaista projektia, jonka perustana ovat lajikohtaiset huippuvalmennustiimit. Niitä johtavat Matti Nummela, Peeter Päkk, Juha Hirvi ja Matthias Hahn.

Ampumaurheiluliitto julkisti uuden valmentajaorganisaationsa Suomen Urheiluopistolla, joka on suomalaisen ampumaurheilun valtakunnallinen valmennus-, koulutus- ja kehityskeskus. Myös Euroopan Ampumaurheiluliitto (ESC) on nimennyt sen sekä Kuortaneen Urheiluopiston ja Tanhuvaaran Urheiluopiston viralliseksi valmennuskeskuksekseen.

– Hirvi ja Wedman työskentelevät jo Suomen Urheiluopistolla ja tämän vuoden aikana myös Hahn.

Suomen Ampumaurheiluliiton valmentajaorganisaation palkalliset valmentajat

Valmennuksen johtaja: Leena Paavolainen

Haulikkolajit: Matti Nummela, trap, nuorten olympiavalmentaja sekä Peeter Päkk, skeet, olympiavalmentaja. Nummela vastaa trapin ja Päkk skeetin Lontoon 2012 -projektista ja maajoukkuetoiminnasta.

Kiväärilajit: Juha Hirvi, päävalmentaja, olympiavalmentaja sekä Pasi Wedman, nuorten olympiavalmentaja. Hirvi vastaa kiväärilajien Lontoon 2012 -projektista ja maajoukkuetoiminnasta

Pistoolilajit: Matthias Hahn, päävalmentaja, olympiavalmentaja. Hahn vastaa pistoolilajien Lontoon 2012 -projektista ja maajoukkuetoiminnasta.

Vammaisampumaurheilu ja paralympiajoukkue: Pirjo Peltola, kehityspäällikkö. Peltola vastaa vammaisampumaurheilun kehittämisestä sekä maajoukkueen valmentautumisesta kohti Lontoon 2012 paralympialaisia.

48-vuotias kotkalainen Juha Hirvi on pienoiskiväärin täysottelun olympiahopeamitalisti vuodelta 2000 sekä kolminkertainen EM-kultamitalisti, kaksinkertainen MM-hopeamitalisti, kolminkertainen EM-hopeamitalisti ja yksinkertainen EM-pronssimitalisti. Hän ensimmäinen suomalainen urheilija yhdessä Kyra Kyrklundin kanssa, joka on osallistunut kuusi kertaa kesäolympialaisiin. Hirvi opiskelee valmentajan erikoisammattitutkintoa.

51-vuotias virolainen Peeter Päkk on koulutukseltaan liikunnanopettaja. Urheilu-urallaan hän on ampunut skeetissä MM-joukkuehopeaa ja MM-joukkuepronssia sekä EM-joukkuekultaa. Lisäksi hän on osallistunut Barcelonan olympialaisiin 1992 sekä ampunut skeetissä täydellisen tuloksen 225/225 ensimmäisenä maailmassa. Hän on valmentanut Islannin (1998), Iso-Britannian (2004-2005) ja Espanjan (2005-2008) maajoukkueita. Lisäksi hän on toiminut seuravalmentajana Englannissa 1998-2004.

53-vuotias orimattilalainen Matti Nummela on muun muassa olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelan valmentaja. Hän on urheilu-urallaan ampunut trapissa EM-kultaa 1983 ja EM-pronssia 1992 sekä edustanut Suomea olympialaisissa kolme kertaa. Hän paukutti kahdeksanneksi 1988 olympialaisissa Soulissa. Hän on suorittanut valmentajan erikoisammattitutkinnon.

33-vuotias lahtelainen Pasi Wedman koulutukseltaan liikuntatieteen opiskelija. Urheilu-urallaan hän on ampunut liikkuvassa maalissa neljänneksi vuoden 2000 olympialaisissa Sydneyssä. Joukkuekilpailuissa hän on voittanut MM-kultaa, EM-kultaa, kaksi MM-hopeaa, kaksi EM-hopeaa, kolme MM-pronssia ja yhden EM-pronssin yhdessä Krister Holmbergin ja Vesa Saviahteen kanssa. Henkilökohtaisissa kilpailuissa hän on ampunut kaksi EM-hopeaa. Juniorina hän on laukonut EM-kultaa ja ME-tuloksen.

41-vuotias saksalainen Mattihias Hahn on toiminut pistoolilajien päävalmentajana Suomessa syksystä 2006. Hän on suorittanut kaikki Saksan Ampumaurheiluliiton valmentajakurssit sekä Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) C-lisenssin. Saksan lisäksi Hahn on valmentanut Italiassa, jossa hänen henkilökohtainen valmennettavansa oli Roberto DiDonna. Omalla urheilu-urallaan hän on ampunut olympiapistoolissa nuorten EM-joukkuepronssia.

47-vuotias joensuulainen Pirjo Peltola toimi kiväärilajien päävalmentajana Pekingiin päättyneellä olympiadilla, kun hänen Joensuun Ampujien seurakaverinsa ja ampumakoululaisensa Henri Häkkinen voitti olympiapronssia. Hän on toiminut kiväärilajien lajipäällikkönä ja päävalmentajana vuodesta 2001. Peltola on valmentanut vuosia paralympiakultamitalisti Minna Leinosta. Urheilu-urallaan hän on edustanut Suomea 1988 olympialaisissa Soulissa ja ampui ilmakiväärillä viidenneksi. Lisäksi hän on voittanut MM-joukkuekultaa ilmakiväärissä 1986.