Pekka Saari ampuu pienoiskiväärillä EM-kilpailussa 12 vuoden tauon jälkeen
11.7.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 32-vuotias Pekka Saari ampuu pienoiskiväärillä EM- tai MM-kilpailussa 12 vuoden tauon jälkeen ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 14.-25. heinäkuuta.

Pekka Saari ampuu EM-kilpailussa makuuasennon kilpailun karsinnassa torstaina 16. heinäkuuta ja pienoiskiväärin 3×40 laukauksen asentokilpailussa sunnuntaina 19. heinäkuuta. Jos hän ottaa paikan makuuasennon karsinnasta, hän ampuu makuuasennon kilpailussa perjantaina 17. heinäkuuta. Saari on kilpailut EM- tai MM-kilpailussa viimeksi vuoden 1997 EM-kilpailussa Kouvolassa, jossa hän oli poikien pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa 41:s 576 pisteellä. Saari on tänä vuonna ampunut pienoiskiväärillä maailmancupissa Pekingissä, jossa hän laukoi makuuasennon karsinassa 592 pistettä ja makuuasennon kilpailussa 591 pistettä sekä täysottelussa 1157 pistettä.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa ja täysottelussa?
– Varsinaista tulostavoitetta en ole asettanut, sillä en koskaan tee niin ennen kilpailuja. Omalta osaltani tavoitteena on saada hyvä kilpailufiilis päälle ja saada itsestä niin paljon irti kuin mahdollista.

Onko sinulla päälajia vai ovatko molemmat sinulle samanarvoisia?
– Makuu on tällä hetkellä päälajini. Täysottelu on kuitenkin aina ollut ehdoton lempilajini, joten täysillä siihenkin kisaan lähdetään.

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Valmistautuminen kisoihin on sujunut niin huolella kuin vain työkuviot huomioon ottaen pystyy, jaksaa ja ehtii. Ihan tyytyväinen olen.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Golffailen, kalastelen ja teen vähän ulkotöitä ja remonttia kotosalla. Toivottavasti ei mene sormet sirkkeliin.