Ritva Karri 33:s urheilupistoolin EM-kilpailussa, Bulgarian Maria Grozdeva ampui EM-kultaa
19.7.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ritva Karri oli 33:s urheilupistoolissa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa sunnuntaina 19. heinäkuuta. Karri ampui 570 (286+284) pistettä. EM-kultaa voitti Bulgarian Maria Grozdeva 791,0 (586+205,0) pisteellä.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Ritva Karri paukutti urheilupistoolilla 570 (286+284) pistettä. Hänen sarjansa tarkkuusosassa olivat 93, 98 ja 95 pistettä. Pikaosassa hän laukoi 284 (94+94+96) pistettä.

– Tarkkuusosan 286 pistettä oli minun tasoani. Jos olisin saanut kaksi kolme pistettä enemmän, niin se olisi mennyt hyvin, kokkolalainen Karri arvioi.

– Pikaosassa 290 pistettä on minulle tyydyttävän suorituksen alaraja. Olin harjoituksissa hidas pikaosan laukauksissa, joten kisassa pyrin nopeampiin suorituksiin.

Urheilupistoolin pikaosassa ampujalla on kolme sekuntia aikaa saada luoti osumaan tauluun. Jokaisen laukauksen Karri ehti hyvin ampua, mutta suoritukset eivät olleet niin jouhevia kuin hänellä parhaimmillaan on. Ensimmäiseen ja toiseen sarjaansa hän ampui kaksi kahdeksikkoa.

– 570 ei ole hyvä tulos, koska osaan ampua paremmin.

Ritva Karri nimissä ovat urheilupistoolin naisten Suomen ennätykset: peruskilpailussa 584 pistettä ja finaalissa 782,9.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Urheilupistooli, 60 ls + 20 ls:n finaali, naiset: 1) Maria Grozdeva Bulgaria 791,0 (586+205,0), 2) Lenka Maruskova Tshekki 786,7 (585+201,7), 3) Slawomira Szpek Puola 783,4 (583+200,4), 4) Katsiaryna Kruchanok Valko-Venäjä 782,4 (583+199,4), 5) Corine Serra-Tosio Ranska 781,6 (580+201,6), 6) Nino Salukvadze Georgia 781,4 (585+196,4), 7) Georgina Geikie Iso-Britannia 781,2 (582+199,2), 8) Celine Goberville Ranska 778,7 (580+198,7), …33) Ritva Karri Suomi 570 (286+284).