Janne Kirvesmäki voitti trapin Suomen mestaruuden Hälvälässä
2.8.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Janne Kirvesmäki voitti ylivoimaisesti trapin Suomen mestaruuden Hollolan Hälvälässä sunnuntaina 2. elokuuta. Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseuran 40-vuotias Kirvesmäki rikkoi 139 (115+24) kiekkoa. Iisalmen Ampujien 20-vuotias Joni Granqvist voitti SM-hopeaa 134 (115+19) kiekolla ja Sibbo Skyttegillen 21-vuotias Veli-Matti Matikainen SM-pronssia 132 (113+19) kiekolla.

– Neljästä viimeisestä SM-kisasta olen ottanut ensin kaksi hopeaa ja nyt kaksi kultaa putkeen. Vuoden 2006 SM-kisa jäi väliin, kun yksi lapsista syntyi silloin, karstulalainen Janne Kirvesmäki totesi tyytyväisenä 139 (115+24) kiekon kisan jälkeen.

– Tulos on ihan ok. Finaalissa sain sellaisen normaalin sykkeen päälle ja silloin ammunta alkoi kulkea.

Janne Kirvesmäki sanoo harjoitelleensa hyvin viime talvena, kun kelit olivat Karstulassa hyvät. Hän arvioi ampuneensa liiankin paljon, mikä näkyi alkukauden kilpailuissa.

– Alkukaudesta osuin harjoituksissa ihan hyvin, mutta kisoissa en osunut. Sako-Berettan (27.-28.6. Lempäälässä) jouduin jättämään kesken, kun sairastuin silmätulehdukseen ensimmäisenä päivänä. Samalla meni ohi Pohjolakiekko (11.-12.7. Orimattilassa), kun tulehdus meni korviin. Silmät ovat vieläkin oikkuilleet, hän kertoi.

– Tällä kaudella osallistun varmaan vielä automaattitrapin SM-kilpailuun Kaustisella (15.-16.8.).

Janne Kirvesmäen nimissä on trapin SE-tulokset: peruskilpailussa 124 kiekkoa ja finaalissa 142 kiekkoa.

Trapin SM-kilpailu, Lahden Ampumaseura, Hollolan Hälvälä, 1.-2.8.2009.

Trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, Y-sarja: 1) Janne Kirvesmäki KarMAS 139 (115+24), 2) Joni Granqvist IA 134 (115+19), 3) Veli-Matti Matikainen SSG 132/6 uusinnassa pronssimitalista (113+19), 4) Pasi Oksa VihA 132/5 (112+20), 5) Mika Myllylä VirtA 131 (112+19), 6) Jesse Kinnunen SSG 129 (112+17), 7) Esa Jaakkola L-HA 111, 8) Henrikki Vitali SSG 111, 9) Pasi Saarinen SaSA 109, 10) Jukka Laakso OSU 109, 11) Antti Helin SSG 108, 12) Jukka Takala SSG 108, 13) Pasi Tanhuanpää LAS 107, 14) Henri Keskipasma OSU 107, 15) Ari Nieminen P-HA 107, 16) Satu Mäkelä-Nummela OSU 107.

Skeet, 125 kiekkoa, Y-sarja, joukkuekilpailu: 1) SSG I (Antti Helin, Jesse Kinnunen, Veli-Matti Matikainen) 333, 2) OSU I (Satu Mäkelä-Nummela, Jukka Laakso, Juho Hannonen) 322, 3) L-HA (Esa Jaakkola, Ari Simola, Petri Haklin) 316, 4) SSG II 312, 5) OSU II 300, 6) LAS II 299.