Satu Mäkelä-Nummela 12:s ja Henri Häkkinen 13:s Sydneyn maailmancupissa
24.3.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Satu Mäkelä-Nummela sijoittui 12:nneksi Sydneyn maailmancupin trapissa torstaina. Kuvassa hän harjoittelee Gran Canarialla tammikuussa. Kuva: Jari Karinkanta

Satu Mäkelä-Nummela sijoittui naisten trapissa 12:nneksi Australian Sydneyssä jatkuneessa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n maailmancupissa. Henri Häkkinen oli 13:s miesten 50 metrin kiväärin asentokilpailussa. Juho Kurki oli kilpailussa 44:s.

Joensuun Ampujia edustavan Henri Häkkisen tulos oli 1163 (makuu 397+pysty 376+polvi 390). Kankaanpään Ampujien Juho Kurki ampui tuloksen 1148 (393+376+379). Kilpailun ykkönen oli Kiinan Qinan Zhu. Hänen voittotuloksensa oli 1271,4 (1176+95,4).

‒ Tänään oli hiukan eilistä haastavampi keli heti aamulla kisan alkaessa, ja se vaikeutui loppua kohti. Varsinkin Kurjen kohdalla kokemattomuus ja kauden alku näkyivät, eikä kumpikaan pysynyt ihan koko aikaa tuulen oikuissa mukana, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi kertoi.

‒ Suoritukset olivat kummallakin teknisesti kohtuulliset. Häkkinen jäi vain pari pistettä finaalista eli onnea olisi saanut olla vähän mukana. Kun kaikki asennot natsaa samassa kisassa, niin ”Henkalta” voidaan odottaa vielä kovia tuloksia tälle kaudelle, Hirvi sanoi.

Häkkisen mukaan makuu ja polvi olivat tänään ”ihan hyvin hanskassa”, mutta pystyn aloitus takkusi kovasti.

‒ Oli vähän voimaton olo, ja ekat kympit sain vasta ihan sarjan loppuun. Vahva asento vähän petti tänään, hän kertoi kilpailun jälkeen.

Kurki ei saanut ihan samanlaista iskua päälle kuin keskiviikon karsinnassa.

‒ Makuu oli ok, mutta pystystä tuli pieni viiden laukauksen heikko hetki ja siihen kolme kasia. Muuten pysty oli ihan kelvollinen. Polven aikana tuuli yltyi lisää. Minulla oli vaikeuksia hallita sitä koko asennon ajan, ja tasaisesti tuli sitten ysejä, Kurki kertoi.

Naisten trapissa Satu Mäkelä-Nummela oli kahdestoista. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Mäkelä-Nummela rikkoi 65 kiekkoa (20+22+23).

‒ Ei se hyvin mennyt, laskusuhdanne edelliseen kilpailuun verrattuna sekä tuloksellisesti että sijoituksellisesti. Olosuhteet olivat hyvät, ja harjoitukset ovat menneet hyvin, mutta kisan alku ei vaan ”nappaa”. Saa nähdä milloin saan kolme hyvää sarjaa ulos ja finaalin päälle. Sitä odotellessa ja treenatessa, Mäkelä-Nummela sanoi.

Miesten trapissa Lahden Ampumaseuran Ari Jokisen tulos kolmen sarjan jälkeen on 68 (21+24+23). Kilpailu jatkuu huomenna perjantaina.

Miesten ilmapistoolin voittanut japanilainen Matsuda Tomoyuki otti kultamitalinsa totisena vastaan. Hän sanoi ajatustensa olevan kotimaassaan, joka on kärsinyt maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamista valtavista vahingoista viimeksi kuluneen parin viikon ajan.

Suomella on tähän mennessä yksi paikka hankittuna Lontoon olympialaisiin 2012 Suhosen Münchenin viime kesäisten MM-kilpailujen ilmapistoolin viidennellä sijalla. Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajan Jari Karinkannan mukaan Suomen tavoitteena on saada Lontooseen 8-9 ampumaurheilijaa.

Sydneyn maailmancupiin osallistuu runsaat 700 urheilijaa 68 maasta. Maailmancup päättyy ensi viikon torstaina eli 31. maaliskuuta.

ISSF:n kaikkien lajien maailmancup
Sydney, Australia 23.-31.3.2011

Tuloksia to 24.3.

Miesten 10m ilmapistooli 60 ls + 10 ls finaali: 1) Tomoyuki Matsuda Japani 685,7 (585+100,7), 2) Oleg Omeltshuk Ukraina 680,0 (582+98,0), 3) Tian Zhang Kiina 679,8 (582+97,8), 4) Sergei Tshervjakovski Venäjä 679,2 (583+96,2), 5) Juraj Tuzinski Slovakia 679,0 (581+98,0), 6) Rashid Junusmetov Kazakstan 678,9 (580+98,9), 7) Franck Dumoulin Ranska 678,3 (580+98,3), 8) Andrija Zlatic Serbia 676,7 (579+97,7).

Miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls + 10 ls finaali: 1)Qinan Zhu Kiina 1271,4 (1176+95,4), 2) Matthew Emmons USA 1270,0 (1169+101,0), 3) Jinseop Han Etelä-Korea 1268,0 (1171+97,0), 4) Jozef Gonci Slovakia 1267,7 (1168+99,7), 5) Niccolo Campriani Italia 1266,1 (1165+101,1), 6) Nemanja Mirosavljev Serbia 1265,3 (1165+100,3), 7) Thomas Farnik Itävalta 1265,1 (1165+100,1), 8) Jonghyun Kim Etelä-Korea 1265,0 (1166+99,0), … … 13) Henri Häkkinen Suomi 1163, … 44) Juho Kurki Suomi 1148.

Naisten trap 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Alessandra Perilli San Marino 89 (68+21), 2) Jessica Rossi Italia 87 (70+17), 3) Cuicui Wu Kiina 87 (68+19), 4) Federica Caporuscio Italia 86 (68+18), 5) Soyeon Eom Etelä-Korea 84 (69+15), 6) Nihan Kantarci Turkki 81 (68+13), … 12) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 65.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.