Henri Häkkinen 15:s ja Juho Kurki 21:s Sydneyn maailmancupissa
29.3.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Henri Häkkinen.
Juho Kurki.

Henri Häkkinen ja Juho Kurki päättivät maailmancup-urakkansa Australian Sydneyssä 15. ja 21. sijaan pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa. Heidän tuloksensa oli 594.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentajan Juha Hirven mukaan tiistaina oli ”taas päällisin puolin hyvä ampumakeli”. Sen verran virtaukset kuitenkin muuttivat suuntaa, että ne aiheuttivat monelle pieniä vaikeuksia.

‒ Lipuista suunnanmuutosta oli vaikea havaita, ja se yllätti joskus kokeneetkin ampujat. Meidän huippumme ampuivat 594 pistettä, mutta parempaankin oli mahdollisuuksia, Hirvi sanoi.

Joensuun Ampujia edustava Henri Häkkisen sarja oli 99+98+99+100+98+100 ja Kankaanpään Ampujien Juho Kurjen 100+100+100+97+100+97. Kisan ykkönen oli kiinalainen Weiyi Wang, jonka tulos oli 703,4 (597+106,4).

‒ Juhon kanssa mietittiin aamulla taktiikkaa. Keli näytti hyvältä, ja Juhon oli taas hyvä lähteä liikkeelle reippaalla rytmillä, mutta piti seurata tarkasti osumien suuntaa taulussa. Hän pysyikin hyvin taktiikan mukaisessa tekemisessä kiinni puoleen väliin asti, mutta tauon aikana keskittyminen herpaantui ja tuli heikko hetki, Hirvi kertoi.

‒ Yksi pitkä tähtäys, ja kun tuulen pieni paine muutti suuntaa, niin siihen vielä pari ysiä. Sitten taas tuli parikymmentä kymppiä putkeen. 56:n laukauksen ajan Juho oli tänään finaalivauhdissa, mutta neljällä viimeisellä taas kolme pistettä hukkui lähes samalla tavalla kuin neljännessä sarjassa. Mutta Juholta taas hieno suoritus! Parempaa on tulossa, kun tottuu ampumaan tällaisia kovia tuloksia ja uskaltaa ottaa ne vastaan.

Hirven mukaan ”näyttää siltä, että Häkkisellä makuuasento alkaa varmistua ja voidaan alkaa odottaa tulevaisuudessa vielä parempaa”.

‒ Henrillä oli taas tänään hyvin napakymppejä eli patruunat kyllä toimivat. Harmillisesti vain aina silloin tällöin osumat jäivät niukasti ysin puolelle.

Tiistaina alkoivat miesten ja naisten skeetit, joissa ovat mukana Timo Laitinen, Lauri Leskinen ja Heikki Meriluoto sekä Marjut Heinonen. Leskinen rikkoi 24+25 kiekkoa ja on seitsemäntenä. Laitinen on yhdentenätoista rikottuaan 25+24 kiekkoa. Meriluoto on 25. sijalla (24+24).

‒ Miehillä oli tänään hyvää ampumista erinomaisissa olosuhteissa. Nyt on tärkeää pitää heidän ajatuksensa muualla kuin ammunnassa, painotti Ampumaurheiluliiton skeetin olympiavalmentaja Peeter Päkk.

Sairasteluista kärsinyt Marjut Heinonen ampui ensimmäisen päivän tuloksekseen 20 ja on sijalla 38.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n maailmancup on ollut käynnissä Sydneyssä viime viikon keskiviikosta lähtien. Cupiin osallistuu runsaat 700 urheilijaa 68 maasta. Maailmancup päättyy torstaina maaliskuun 31. päivänä.

ISSF:n kaikkien lajien maailmancup
Sydney, Australia 23.-31.3.2011

Tuloksia ti 29.3.

Miesten 50m pienoiskivääri makuu 60 ls + 10 ls finaali: 1) Weiyi Wang Kiina 703,4 (597+106,4), 2) Eric Uptagrafft USA 703,2 (599+104,2), 3) Henri Junghaenel Saksa 700,8 (596+104,8), 4) Harald Stenvaag Norja 700,0 (596+104,0), 5) Jozef Gonci Slovakia 698,8 (596+102,8), 6) Ryan Taylor Uusi-Seelanti 697,2 (596+101,2), 7) Juri Shcherbatshevitsh Valko-Venäjä 696,1 (596+100,1), 8) Kenneth Nielsen Tanska 695,0 (596+99,0), … 15) Henri Häkkinen Suomi 594/42 sisäkymppiä, … 21) Juho Kurki Suomi 594/34.

Miesten 25m olympiapistooli 60 ls + finaali: 1) Martin Podhrasky Tshekki 583/finaali 33, 2) Vjatseslav Kalioujni Venäjä 588/31, 3) Ralf Schumann Saksa 584/24, 4) Zhigou Zhou Kiina 583/19, 5) Roman Bondaruk Ukraina 583/15, 6) Keith Sanderson USA 584/7.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.