Mustaruudin SM:t jaossa Sipoossa
2.7.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Sibbo Skyttegille järjestää 2.-3.7.2011 ensimmäiset mustaruutilajien SM-kisansa. Lauantaina alkaneissa kisoissa käytettiin ampumakeskuksen alkupäässä sisääntulotien vasemmalla puolella olevia luotilajien ratoja. Sunnuntaina ammutaan luonnollisesti haulikkoradalla mustaruudin haulikkolajit. SSG selviytyi juhlavuotenaan hyvin uudesta haasteestaan – ainakin lauantaina, joka oli ensimmäinen kisapäivä.

30-asteinen kuumuus oli kiusallinen vastustaja mustaruutiampujille. Siitä huolimatta avauspäivänä tehtiin muutamia hyviä tuloksia, jopa yksi Suomen ennätys. Sen teki Janita Halonen. Maailmanmestaruudenkin voittanut Halonen laukoi Vetterlissä (alkuperäinen ase) mainion 93 pisteen tuloksen.

-Olen tottunut nyt aseeseen. Se on kuin pieni pallero, söpö ja painaa vain vähän, järjestelytehtävissäkin ahertanut mestarisnainen sanoi.

Kovat voittotulokset tekivät myös Antero Mustamäki (Whitworth, 96 pistettä), Pentti Ukkonen (Remington Rifle, tulos 92) ja Sakari Viertola (Pennsylvania, tulos 91).

Haminassa järjestetään 24.-27.8. lajin EM-kilpailut. Monet lajeista järjestetään kaupungin keskustassa RUK:n ampumaradalla. Sipoon SM-kisat ovat viimeisenä katsastuskisana. Joukkue nimettäneen lähiaikoina.

Sipoossa oli esillä jaoston hankkimia uusia asuja. Niistä tulee lähiaikoina jaoston nettisivustolle tarkkoja tietoja. Se Sipoossa kävi selväksi, että tuotteet maksetaan etukäteen. Asuja tilataan valmistajalta vain maksettujen varausten mukaisesti.

Lauantain tulokset löytyvät SSG:n sivustolta:

http://www.ssg-shooting.fi/download/186682/Mustaruuti+SM+2011+tulokset+lauantai.pdf

 

Matti Erkkilä