Inkoon riistamaalin SM-kisoissa sunnuntaina kaksi Suomen ennätystä
17.7.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Krister Holmberg ampui sunnuntaina uuden Suomen ennätyksen hirven parilaukauksissa sekä osana villikarjun joukkuetta.

Raseborgs Skyttarin Krister Holmberg ampui Inkoossa sunnuntaina hirven parilaukauksissa uuden Suomen ennätyksen 385. Entinen Suomen ennätys (383) oli myös saman miehen nimissä. Niin ikään uusi Suomen ennätys saatiin villikarjun sekajuoksun joukkuekisassa, jossa menestyksekäs isäntäjoukkue Raseborgs Skyttar ampui tuloksen 1168.

Inkoossa järjestetyissä Riistamaalin Suomen mestaruuskisoissa saatiin kisojen toisena päivänä mieleenpainuvia hetkiä kun isäntäjoukkueen Krister Holmberg paransi omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä hirven parilaukauksissa. Vaikka Holmberg ei sinänsä uutta Suomen ennätystä uskonutkaan vielä tekevänsä, totesi hän sunnuntain parilaukausten menneen hienosti.

– Ensimmäinen puolikas sujui kuin unelma, siinä oli vain kolme pois ja kyllähän se jo sitten mahdollisti ennätyksen parantamisenkin, Krister Holmberg kommentoi kisan jälkeen.

Holmbergin seura toimi kisoissa järjestäjänä, joten miehellä riitti myös kilpailujen järjestelyissä toimintaa. Kaikin puolin kisoista, niin järjestelyistä kuin itse suorituksista, jäi Holmbergille hyvä mieli.

– Kyllä hommaa riitti järjestelyidenkin osalta, mutta hyvin ehdin ampumaankin, mies totesi vaatimattomasti.

Pari viikkoa sitten Salossa myös kertalaukauksissa Suomen ennätystä parantanut Holmberg valmistautuu seuraavaksi Belgradin elokuun alun Euroopan mestaruuskisoihin. Tässä vaiheessa tehdään jo viimeistelyharjoituksia.

– Mitään poppaskonsteja ei enää tähän hätään ehdi keksiä. Ihan levollisin mielin olen lähdössä enkä aseta paineita Belgradin suorituksille, Krister Holmberg pohdiskelee.

Ei kuitenkaan liene yllätys, että ampumaväen katseet kohdistuvat Holmbergin suorituksiin elokuun alussa Belgradissa.

Hirven parilaukausten hopealle sijoittui Porvoon ampujien Tarmo Koskela tuloksella 371 ja pronssille Kymppi-64:n Martti Suoranta tuloksella 365. Joukkuekisan voitti Raseborgs Skyttarin  joukkue Krister Holmberg, Niklas Hyvärinen sekä Staffan Holmström tuloksella 554.

Villikarjun sekajuoksun joukkuekisassa myös uusi ennätys

Villikarjun sekajuoksu käytiin kisojen toisena päivänä sunnuntaina. Kisan vei Pohjois-Hämeen ampujien Vesa Saviahde tuloksella 394. Toiseksi sijottui Raseborgs Skyttarin Niklas Hyvärinen (391) ja kolmanneksi Krister Holmberg (389).

– Karjun puolella olisi saanut mennä paremminkin. Niissä kisoissa jää vähän liikaa aikaa miettiä ja se tuntuu näkyvän minulla tuloksessa, Krister Holmberg pohdiskeli.

Holmberg iloitsee kuitenkin villikarjun sekakisojen joukkuetuloksesta, jolla parannettiin myös Suomen ennätystä. Raseborgs Skyttarin joukkueessa ampuivat Holmbergin lisäksi Niklas Hyvärinen sekä Staffan Holmström.

– Staffan nousi joukkueeseemme lauantain suoritusten perusteella ja tasaisuus oli todella valttimme. Se mahdollisti meille jopa ennätyksen tekemisen, Holmber analysoi.

Raseborgin ampujilla on vahvaa osaamista riistamaalinkin puolella. Holmberg uskoo sen johtuvat muun muassa siitä, että ikäluokissa on aina vähintään 4-5 vahvaa tavoitteellista ampujaa.

– Kun joukkueeseen mahtuu vain se kolme, meillä on koko ajan käynnissä myös keskinäinen kilpailu. Se taitaa pistää meidät hommiin ja sehän on vain hyvä.  Sitä on vähän venyttävä, että joukkueeseen mahtuu, Holmberg hymyilee.

Villikarjun sekajuoksun naisten Suomen mestaruuden voitti myös eilisen SM-mitalin kaapannut Marika Salmi Kosken tl eränkävijöistä (365). Kaksikymppisten sarjan vei Kymppi-64:n Sami Heikkilä (387), kahdeksantoistavuotiaissa mestaruuden otti niin ikään Kymppi-64:n Jani Suoranta (386) ja kuusitoistavuotiaissa Rovaniemen Mika Kinisjärvi (370). Kaksikymppisten tyttöjen sarjan ainoa kisaaja Micaela Kvarnström ampui tuloksen (359).

Inkoon Riistamaalin Suomen mestaruuskisat päättyivät tänään sunnuntaina 17.7.

Kaikki sunnuntain tulokset löydät täältä: 

 

 

Liitteet