Pistoolin tehoryhmällä aktiivinen syksy
8.12.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Pistoolin tehoryhmän syksyn viides leiri pidettiin Tampereella P-HA:n sisäradalla 2.-4. joulukuuta.

Osallistujia oli ennätysmäärä eli yhteensä viisitoista ampujanuorta. Tyttöjä oli kuusi ja poikia yhdeksän.

Aiemmat syksyn leirit on pidetty syyskuussa Kuortaneella ja Tanhuvaarassa sekä lokakuussa Tampereella. Marraskuussa oli Vierumäen valintaleiri. Nuoret ovat valmentajien mukaan olleet innoissaan leirityksistä sekä valmennuksen annista. Tämä näkyy myös sitoutumisesta ja leirikisojen tuloksista.

Kaiken tämän takana häärivät Jyrki Latvala ja Reino Peltomäki, jotka haluavat helmikuussa Vierumäellä järjestettäviin ilma-aseiden EM-kilpailuihin täydet joukkueet myös pistoolinuoriin.

– Muutamia "helmiä" löytyy sekä tytöistä että pojista. Mikäpä sen mukavampaa ja edullisempaa kuin saada joukkueet omiin kisoihin haistelemaan kansainvälistä tunnelmaa, Peltomäki sanoo.

Seuraava tärkeä kilpailu on Turun näyttökisa ensi viikonloppuna. Tammikuussa ovat Sävsjön kilpailut Ruotsissa ja SM-kilpailut Vierumäellä. Lisäksi kuun lopulla järjestetään Viro–Suomi -maaottelu.