Valtion tuki liikuntajärjestöille kasvaa yli miljoonalla eurolla, SAL:lle 710 000 euroa
12.1.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) on myöntänyt vuoden 2012 valtionavustukset liikuntajärjestöille. Valtion tuki liikuntajärjestöille on tänä vuonna 1,1 miljoonaa euroa viimevuotista enemmän. Lajiliittojen saama tuki kasvaa viime vuodesta 4,7 prosenttia ja muiden liikuntajärjestöjen saama tuki kasvaa puoli prosenttia. Suomen Ampumaurheiluliitolle tukea myönnettiin 710 000 euroa, joka on 17 000 euroa enemmän kuin viime vuonna.

Toimintaa tuetaan veikkausvoittovaroista yhteensä 42,42 miljoonalla eurolla. Avustusta sai yhteensä 124 järjestöä. Lajiliitoista suurimman avustuksen eli 1 920 000 euroa sai Suomen Palloliitto. Muita merkittäviä tuensaajia olivat Suomen Voimisteluliitto Svoli (1 780 000 euroa), Suomen Jääkiekkoliitto (1 375 000 euroa), Suomen Hiihtoliitto (1 120 000 euroa) ja Suomen Urheiluliitto (1 060 000 euroa).

– Valtionavustuksen korotus on tehty painottamalla järjestön toimintaan osallistuvien henkilöiden lukumäärää sekä liiton kansainvälisen kilpailutoiminnan menestystä. Painopiste on tänä vuonna palloilulajeissa, joissa lasten ja nuorten harrastajamäärät ovat kasvussa ja joiden kilpailullinen menestys kansainvälisesti sekä juniori- että aikuistasolla on ollut hyvää, Arhinmäki toteaa.

– Lisäksi korotusta tukeen saavat liitot, jotka ovat tehneet toiminnallisen yhdentymisen ja tällä tavoin lisänneet edellytyksiä toiminnan laadulliseen kehittämiseen. Näitä liittoja ovat Suomen Miekkailu- ja 5-ottelun liitto ry sekä Suomen Soutu- ja Melontaliitto ry.

– Tämä vuosi tulee olemaan suomalaisen liikuntakulttuurin osalta mielenkiintoinen. Käynnissä olevat yhdentymisneuvottelut liikunnan palvelu- ja toimialajärjestöjen kesken sekä tulevat huippu-urheilutyöryhmän konkreettiset toimenpide-esitykset tulevat toivottavasti suuntaamaan toiminnan painopistettä entistä enemmän paikalliselle tasolle, Arhinmäki sanoo.

– Tätä varten myönsin SLU:lle miljoonan euron lisätuen viime vuoden lopulla. Lisäavustuksen tavoitteena on kehittää ja toteuttaa valtakunnallisia toimintamalleja, joilla vähävaraisten perheiden harrastus- ja kilpaurheilullinen osallistuminen paikallisissa urheiluseuroissa on mahdollista.

Oheisessa liitteessä liikuntajärjestöjen toiminta-avustukset 2012.