Suomelle sekajuoksuissa neljä MM-mitalia
7.6.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden Tukholmassa torstaina voittaneet Micaela Qvarnström ja Sami Heikkilä. Kuvat: Lassi Palo
Micaela Qvarnström, Sami Heikkilä, Heikki Lähdekorpi ja Jani Suoranta kultamitalit kaulassa.
Sami Heikkilän (vas.) mestaruus on juuri varmistunut. Hopeamitalisti Jani Suoranta ja yhdeksänneksi sijoittunut Heikki Lähdekorpi onnittelemassa.

Suomi voitti neljä mitalia Ruotsin Tukholmassa torstaina jatkuneissa liikkuvan maalin MM-kilpailuissa. Liikkuvan maalin 10m sekajuoksuissa Sami Heikkilä ja Jani Suoranta ottivat poikien sarjassa kaksoisvoiton, ja Suomi voitti joukkuekilpailun. Tyttöjen sarjassa Micaela Qvarnström nappasi myös MM-kultaa. Miesten sarjassa paras suomalainen oli Krister Holmberg, joka sijoittui 13:nneksi.

Kaikki Suomen MM-joukkueeseen nimetyt kahdeksan ampumaurheilijaa kilpailivat torstaina, kun myös Marika Salminen naisten ja Micaela Qvarnström tyttöjen sarjassa aloittivat kisaurakkansa. 50m kilpailut järjestettiin Västeråsissa, josta ”kisakaravaani” siirtyi tiistaina kilpailemaan Tukholmaan 10m lajeissa.

Miehet

Raseborgs Skyttar -seuran Krister Holmberg ampui tuloksen 378 (189+189), joka oikeutti 13. sijaan. Kilpailu ei ollut hänen mukaansa huono, mutta jotain jäi puuttumaan ja tulos siten ”vähän alakanttiin”. Holmbergin seuratoverin Niklas Hyvärisen tulos oli 368 (186+182), ja hän sijoittui 34:nneksi. Kun hän oli suorituksensa tehnyt, tuli hän joukkuetovereidensa luokse näyttäen kuinka paljon käsi tärisi.

– Syke oli tosi korkealla, ja jännitystä oli. Koelaukauksissa olin ihan rauhallinen, mutta yritin sitten rauhoittua, Hyvärinen kertoi.

Kangasalan Kymppi 64 -seuraa edustavan Tomi-Pekka Heikkilän päivä oli kaksijakoinen. Ensimmäinen puolisko sujui hyvin (191) ja toinen alakanttiin (185). Lopputulos oli siten 376, joka oikeutti 15. sijaan.

– Tuli liikaa ysejä ja liian vähän kymppejä, hän naurahti.

– Toisella puoliskolla olisi pitänyt saada enemmän irti. Jos ensimmäinen ja toinen puolisko olisivat sujuneet yhtä hyvin, olisin ollut tyytyväinen. Olen ennenkin noille lukemille ampunut.

Miesten maailmanmestaruuden voitti Tshekin Josef Nikl tuloksella 386. Suomalaisten miesten tulokset oikeuttivat joukkuekilpailussa seitsemänteen sijaan. Mestaruuden voitti Venäjä. Kilpailussa oli mukana 40 urheilijaa.

Pojat

Poikien sarjassa Tomi-Pekan pikkuveli Sami Heikkilä juhlisti 19-vuotissyntymäpäiväänsä parhaalla mahdollisella tavalla: voittamalla ensimmäisen henkilökohtaisen maailmanmestaruutensa hyvällä tuloksella 378 (187+191).

– Ai että tuntuu hyvältä! Paras synttärilahja ja loistava päivä, Kymppi 64 -seuran päivänsankari hymyili.

Ensimmäisten 20 laukausten jälkeen Heikkilä, hänen seuratoverinsa Jani Suoranta ja Ukrainan Vladlen Onopko olivat tasoissa ammuttuaan pisteet 187. Heikkilä ei tätä tiennyt. Jännitystä riitti loppuun asti, sillä Suoranta ampui viimeisellä laukauksellaan kahdeksikon. Kympillä hän olisi voittanut. Suomalaiskaksikolla oli siten lopulta eroa vain yksi piste.

– En näköjään saa millään mitalin väriä kirkastettua, Suoranta sanoi voitettuaan nyt kolmannen henkilökohtaisen hopeamitalinsa näissä MM-kilpailuissa. Hän kiiruhtikin sitten elämänsä ensimmäiseen dopingtestiin.

Heikkilä sanoi jännittäneensä Onopkon suoritusta melkein yhtä paljon kuin itse ampuessa.

– Ne olivat jännittäviä hetkiä, koska tiesin, että tosi tiukoille menee. Odotukseni ovat nyt täyttyneet, hän sanoi.

Suorannan tulos oli siis 377 (187+190) ja Onopkon 374.

Sunnuntaina poikien 50m sekajuoksujen maailmanmestaruuden voittanut Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi puolestaan harmitteli, että taas oli vaikeaa. Kymmenen ensimmäistä ”paukkua” oli surkeita, hän manasi. Lähdekorpi tähtäsi pisteet 359 (174+185), joilla hän sijoittui yhdeksänneksi.

– Minulla ei ole ollut tällä viikolla yhtään hyvää starttia. En saa rytmistä kiinni, eikä tulos tyydytä. Nopeilla alkoi rytmi jo löytyä, mutta hitailla hukkasin turhan monta pinnaa. Kuukausi sitten ammuin yli 380:n tuloksen, Satakunnan Ampujien urheilija sanoi.

Suomi voitti poikien joukkuekilpailun ja Venäjä oli toinen. Poikien mestaruudesta kilpaili 17 osanottajaa.

Naiset

Naisten sarjassa Marika Salminen (Kosken Tl Eränkävijät) oli yhdestoista tuloksellaan 364 (176+188).

– Alku oli kankea, mutta loppu sujui paremmin. Ekassa puoliskossa tulleet viitonen ja kuutonen söivät tulosta. Ne menivät vähän jännityksen piikkiin. Viimeiset 20 laukausta olivat hyviä, Salminen mietti.

Kiinalaiset ottivat naisten sarjassa kaksoisvoiton Li Sun ja Xue Yan Lin toimesta.

Tytöt

Micaela Qvarnström voitti normaalijuoksujen Euroopan mestaruuden tyttöjen sarjassa helmikuussa Vierumäellä järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Nyt Qvarnström (Raseborgs Skyttar) on myös maailmanmestari sekajuoksuissa tuloksellaan 362 (183+179).

– Kilpailu tuntui hyvältä. Ensimmäinen puolisko meni rennosti ja ok, toisella vähän tökkäsi, Qvarnström sanoi ja mietti riittääkö hänen tuloksensa kultamitaliin.

– Tuntuu hyvältä! Tämän takia tulin tänne, hän jatkoi, kun mitalin väri oli varmistunut kultaiseksi viidentoista osanottajan joukossa.

Qvarnström kilpailee viimeistä vuottaan tyttöjen sarjassa. Kausi on ollut täydellinen.

– EM-kilpailujen jälkeen tiesin, että hyvänä päivänä voi täällä tulla voitto. Se meni nyt oikein hyvin.

Yleistä

Liikkuvan maalin 50m kilpailut järjestettiin Västeråsissa, josta siirryttiin tiistaina Tukholmaan. 10m lajien kisapaikka on olympiastadionin välittömässä läheisyydessä Gymnastik- och Idrottshögskolan (GIH) tiloissa. Vierumäki Areenan hallimestari Tuomo Kamppinen toimii Tukholmassa MM-kisojen ratamestarina. Hän oli Vierumäellä helmikuussa järjestettyjen ilma-aseiden EM-kilpailujen tilojen päävastaava eli Chief of Venue.

Liikkuvan maalin MM-kilpailuihin osallistuu noin sata urheilijaa yhdeksästätoista maasta, ja kisoissa on yhteensä noin 300 starttia. Kisat päättyvät lauantaina 9. kesäkuuta.

Liikkuvan maalin MM-kilpailut ovat yksi Tukholman olympialaisten 100-vuotisjuhliin liittyvistä tapahtumista. Tukholmassa järjestettiin kesäolympialaiset vuonna 1912. Juhlavuoden päätapahtuma on lauantai-iltana Tukholman stadionilla. Juhliin on tulossa muun muassa 700 olympialaisiin osallistunutta ruotsalaista.

ISSF:n liikkuvan maalin MM-kilpailut
Västerås ja Tukholma, Ruotsi 1.-10.6.

Tuloksia to 7.6.

Miesten 10m liikkuvan maalin 40 ls, sekajuoksut: 1) Josef Nikl Tshekki 386, 2)
Laszlo Boros Unkari 385/uusinta 19, 3) Mihail Azarenko Venäjä 385/18, … 13) Krister Holmberg Suomi 378, … 15) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 376, … 34) Niklas Hyvärinen Suomi 368.

Miesten 10m liikkuvan maalin 40 ls, joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1147, 2) Ukraina 1134, 3) Tshekki 1133, … 7) Suomi 1122.

Poikien 10m liikkuvan maalin 40 ls, sekajuoksut: 1) Sami Heikkilä Suomi 378, 2) Jani Suoranta Suomi 377, 3) Vladlen Onopko Ukraina 374, … 9) Heikki Lähdekorpi Suomi 359.

Poikien 10m liikkuvan maalin 40 ls, joukkuekilpailu: 1) Suomi 1114, 2) Venäjä 1095, 3) Ukraina 1086.

Naisten 10m liikkuvan maalin 40 ls, sekajuoksut: 1) Li Su Kiina 385, 2) Xue Yan Li Kiina 382, 3) Galina Avramenko Ukraina 381, … 11) Marika Salminen Suomi 364.

Naisten 10m liikkuvan maalin 40 ls, joukkuekilpailu: 1) Kiina 1145, 2) Venäjä 1123, 3) Ukraina 1105.

Tyttöjen 10m liikkuvan maalin 40 ls, sekajuoksut: 1) Micaela Qvarnström Suomi 362, 2) Olena Tshehovska Ukraina 359, 3) Veronika Major Unkari 353.

Tyttöjen 10m liikkuvan maalin 40 ls, joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1053, 2) Saksa 999, 3) Venäjä 992.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.