Satu Mäkelä-Nummela rennoissa kisatunnelmissa
2.8.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Satu Mäkelä-Nummela Lontoon ampumaradalla tiistaina.

Trapin hallitseva olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela saapui Lontoon olympiakaupunkiin maanantaina. Tiistaista lähtien hän on harjoitellut päivittäin. Mennään päivä kerrallaan, perjantaina on vielä treenit, hän sanoi torstaina kisakylässä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Satu Mäkelä-Nummela harjoitteli tiistaina ensimmäisen kerran Lontoon ampumaradalla. Hän ampui yhden sarjan. Se oli aika hyvä, rauhallista ammuntaa, hän kommentoi.

– Pysyin kuosissani, ei mitään hosottamista, Mäkelä-Nummela sanoi poistuessaan radalta.

Sama hyvä meininki oli myös keskiviikkona, jolloin hän ampui kaksi sarjaa. Torstain ohjelmaan kuului yksi sarja.

– Tässä päästään pikkuhiljaa taas kisatunnelmaan. Kun Satu ampuu rennosti ja samalla tavalla kuin tähänkin asti, niin lauantain kilpailussa ei ole mitään hätää, sanoi Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja ja ampumaurheilijoiden olympiajoukkueen johtaja Jari Karinkanta.

Naisten trap on olympiaohjelmassa ensi lauantaina eli 4. elokuuta. Mukana on 22 kilpailijaa, joilla kaikilla on Mäkelä-Nummelan mukaan mahdollisuus voittaa. Peruskilpailussa ammutaan 75 kiekkoa, ja kuusi parasta pääsee finaaliin, jossa ammutaan 25 kiekkoa.

Mäkelä-Nummela ampui viimeisen kilpailunsa ennen olympialaisia noin viikkoa ennen lähtöään kisoihin. Hän on ollut poissa töistä vasta muutaman viikon ajan, eikä tapojensa mukaisesti vaivaa päätään tulevalla kilpailulla.

– Mennään nyt vain päivä kerrallaan. Huomenna on vielä treenit, hän sanoi torstaina suomalaisille tiedotusvälineiden edustajille, joita saapui kisakylän kansainvälisellä alueella pidettyyn tiedotustilaisuuteen parikymmentä.

– Itse kilpailua en ole miettinyt yhtään. Olosuhteet? Vain taivas on kattona. Tuuli? Nähtäväksi jää miten radalla lauantaina tuulee. Tuuli saattaa nostaa kiekkoa. Mutta en minä tuulta ammu, vaan kiekkoja. Tänään on tätä, huomenna tuota ja lauantaista ei tiedä. Silloin voi sataa tihnua, Mäkelä-Nummela jutteli.

Elämä kisakaupungissa on sujunut harjoitusten ohessa rauhallisesti. Mäkelä-Nummela on noussut aamuisin seitsemältä ylös ja syönyt kaikessa rauhassa aamiaisen.

– Tässä nämä päivät menevät. En ole ostanut täältä vaatteita, vaan joitakin tuliaisia lapsille. Lähden sunnuntaiaamuna täältä takaisin kotiin, koska minulla alkaa maanantaina viikon loma. On kiva mennä taas kotiin, viitisentoista viikkoa ulkomailla tänä vuonna viettänyt urheilija kertoi.

Kun Mäkelä-Nummelalta kysyttiin, mikä on muuttunut neljän vuoden takaisen Pekingin olympiavoiton jälkeen, hän vastasi:

– Osasin varautua tähän kysymykseen. Niitä on kolme asiaa, joista kaksi olin miettinyt valmiiksi ja kolmanteen sain apua ystävältäni. Ne ovat työpaikka, auto, joka tosin on samaa merkkiä kuin edellinen, ja olen neljä vuotta vanhempi. Ja kotityöt tehdään edelleen.

Mäkelä-Nummela halusi vaihtaa sunnuntai-illan lentonsa aamulentoon, koska Karinkantakin oli tehnyt niin. He lähtevät kisakylästä pois aamukuudelta – tapahtui lauantain kilpailussa sitten mitä tahansa.

Lähtöinfossaan Helsingissä Mäkelä-Nummela toivoi ”rentoa ja letkeää” kisafiilistä. Sen hän oli ainakin torstain perusteella tavoittanut. Hän vahvisti sen itsekin:

– Minulla on rento fiilis!

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä ja täältä.