Talvitie olympiapistoolin voittoon ja finaalin SE:hen Laukaassa
11.8.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Lehtimäen Ampujien Marko Talvitie vei ensimmäisen jaossa olleen mestaruuden Laukaan pistoolilajien SM-kilpailuissa perjantaina. Talvitie, 35, ampui peruskilpailussa tuloksen 575 (288+287), ja finaalissa SE:n 28.

Lehtimäkeläisen sarjat olivat 97+98+93 ja 96+97+94.

”Peruskilpailu oli ihan hyvää tekemistä. Ysit ja pari kasia neljän sekunnin sarjoilla olivat ihan tuntuman mukaisia, tiesin mistä ne virheet löytyvät. Pisteitä pitäisi saada enemmän ’hitailta’ kahdeksan ja kuuden sekunnin sarjoilla, jotta yli 580 pisteeseen olisi aineksia. Tuo 575 ei nyt ihan tyydytä, kun Luhangan kisoissa (ei ennätyskelpoinen) neljä viikkoa sitten lähes kaikki meni nappiin ja ammuin pitkästä aikaa 586”, Talvitie sanoi.

Hänen oma SE-tuloksensa on 584 vuodelta 2006. Talvitie oli kuitenkin peruskilpailun selvä ykkönen.

”Sain finaaliin hyvän lähdön johtaen alusta saakka.  Neljäs sarja oli täystuho (kaksi kertaa kahdeksan ja seitsemän), mutta yli 9,7 osumat lasketaan ja niitä tuli siihenkin kaksi kappaletta. Lopulta 28 osumaa ja finaalin SE, eli tästä on hyvä jatkaa”, Talvitie tiivisti päivänsä.

Talvitien lisäksi avauspäivänä ammuttiin myös toinen Suomen ennätys. Poliisien Ampumaseuran Sari Björnholm ampui olympiapistoolin naisten sarjan uusiksi SE-lukemiksi 548.

Tulokset:
Laukaa, pistoolilajien SM-kilpailut, 1.päivä:

Miesten 25 m olympiapistooli 60ls + 30ls finaali: 1) Marko Talvitie LehA 28/575, 2) Ari Meinander LAS 23/565, 3) Ali Tommola AsAs 11/560, 4) Jussi Saari P-HA 11/561, 5) Teemu Lahti LAS 8/564, 6) Jaakko Sand SUA 4/566.
Naisten 25 m olympiapistooli 60ls: 1) Sari Björnholm PAS 548, 2) Paula Viitasaari PAS 520, 3) Noora Kivistö SsA 499, 4) Eija-Riitta Häyhä RASSI 493, 5) Tarja Nevalainen SA 492, 6) Kirsti Kaaro KAS 482.
Joukkueet: 1) Lahden Ampumaseura 1666, 2) Suomussalmen Urheiluampujat 1647, 3) Asikkalan Ampumaseura 1646.