Marko Räsänen ampui toiseksi isopistoolin Eurooppa-cupin finaalissa
15.9.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomussalmen urheiluampujia edustava Marko Räsänen ampui isopistoolilla toiseksi pistoolin Eurooppa-cupin finaalitapahtumassa Ruotsin Uppsalassa. Räsänen ampui tuloksen 584. Kakkossijansa myötä hän saavutti finaalitapahtumaan paikan myös vuodelle 2013.

Räsänen ampui sekä tarkkuus- että pikaosassa 292. Kilpailun voitti Norjan Pål Hembre tuloksella 586. Hembre ampui tarkkuusosassa 290, mutta pikaosassa 296. Räsänen oli onnistumiseensa ja päiväänsä tyytyväinen.

”Kisa meni hyvin. Yksi harmillinen yläkasi tuli arkkuusosiossa. Tällä kaudella on ollut ongelmia viimeisessä pikaosion sarjassa, mutta tänään sain pidettyä homman kasassa loppuun asti. Hyvä onnistuminen, toivotaan, että san tämänpäiväisestä itseluottamusta tuleviin sotilaiden MM-kisoihin, jotka  ammutaan joulukuussa Kiinassa”, 42-vuotias suomussalmelainen sanoi.

Muista suomalaisista Teemu Lahti ampui 574 ja sijoittui 12:nneksi, Ari Meinander oli 16:s tuloksella 570. Uppsalassa ammutaan sunnuntaina vakiopistoolin kilpailu. Suomalaisista mukana on Teemu Lahti.

Tulokset:

Uppsala, Ruotsi:
Pistoolin Eurooppa-cupin finaalit:

25m isopistooli: 1) Pål Hembre Norja 586 (tarkkuusosa 290+pikaosa 296), 2) Marko Räsänen Suomi 584 (292+292), 3) Jan-Olof Danielsson Ruotsi  582 (291+291), 4) Allan Gejl Tanska 580 (284+296), 5) Boris Artaud Ranska 580 (288+292),…12) Teemu Lahti Suomi 574 (291+283),…16) Ari Meinander Suomi 570 (280+290).