Suomalaiset kivääriampujat Fort Benningin maailmancupissa
3.5.2013 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Henri Häkkinen kilpailee ilmakiväärissä maanantaina. Kuva: Lassi Palo

Suomalaiset kivääriampujat aloittavat tämän vuoden maailmancup-urakkansa Yhdysvaltain Fort Benningissä järjestettävässä kivääri- ja pistoolilajien kilpailussa. Mukana on viisi suomalaista.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien maailmancup järjestetään Yhdysvaltain Fort Benningissä 4.-13. toukokuuta. Ensimmäinen kilpailupäivä Georgian osavaltiossa sijaitsevassa Fort Benningissä on maanantai 6. toukokuuta, ja viimeinen kilpailu käydään sunnuntaina 12. toukokuuta.

Tänä vuonna on järjestetty kolme ISSF:n maailmancupia. Meksikon Acapulcossa järjestettiin maaliskuussa haulikkolajien maailmancup, ja huhtikuun alussa kilpailtiin kivääri- ja pistoolilajien maailmancup Etelä-Korean Changwongissa. Niissä ei ollut mukana suomalaisia. Kauden toinen haulikkolajien maailmancup oli huhtikuussa Arabiemiirikuntien liiton Al Ainissa, jossa kilpaili yksitoista suomalaista.

Fort Benningin maailmancupiin osallistuu viisi suomalaista, jotka ovat kaikki kivääriampujia. Yksi heistä on maaliskuussa ilmakiväärin EM-pronssia tähdännyt Juho Kurki. Kivääriampujat leireilivät Inkoossa vappua edeltävällä viikolla ja lähtivät Fort Benningiin viime sunnuntaina.

– Ilmakiväärikauden jälkeen olo on vähän malttamaton, kun sitä odottaa pääsevänsä ekan kerran pihalle ampumaan, Kurki sanoi.

Cupin odotuksetkin ovat kovat, vaikkei Kurki halua tulostavoitteistaan sen enempää puhua.

– Kevään jälkeen ne ovat ilmakiväärissä korkealla – ja mikseivät myös ”piekkarissakin”.

Kaikki on siis kunnossa, kun maailmancup-kausi alkaa?

– On joo, murheita ei ole. Ase, patruunat ja mies ovat kunnossa, Kurki sanoi muutama päivän ennen Yhdysvaltain-matkaansa.

Henri Häkkinen osallistuu vain ilmakivääriin, joka on ensi maanantaina eli 6. toukokuuta. Muut suomalaiset eli Kurki, Jaakko Björkbacka, Katarina Långström ja Marjo Yli-Kiikka kilpailevat ilma- ja pienoiskiväärissä. Maanantaina urheilijat palautuivat matkasta ja tutustuivat Columbuksen kaupunkiin. He vierailivat myös Fort Benningin radalla ja tapasivat tuttuja.

– Fort Benning, jossa rata sijaitse, on sotilasaluetta, eli kaikki tulijat tarkastetaan. Tänä vuonna tuntuu olevan taas helpompaa. Suomen passia näyttämällä on päässyt hyvin läpi ilman isompaa tarkistusta. Asepaperit on kuitenkin varattu näytettäväksi, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi kertoo.

Tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai olivat harjoituspäiviä.

– Tiistaina joillakin oli aluksi vaikeaa matkustuksen ja varsinkin aikaeron takia, mutta valmentajan silmin näyttää siltä, että ollaan periaatteessa hyvässä kunnossa.  Tuntuu siltä, että nuoret eli Katarina, Jaakko ja Juho ovat taas kehittyneet selvästi talven aikana. Marjo ja ”Henkka” ovat normaalissa vireessä, Hirvi sanoo.

– Olosuhteet ovat hyvät, ja lämmintä on. Toivottavasti saadaan vähän tuulta, että päästään sitä harjoittelemaan. Mutta meille käy kaikki, olemme hyvällä fiiliksellä mukana. Koville likoille ja jätkille paistaa aina aurinko!

Toukokuussa on kaksi ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancupia. Fort Benningin jälkeen kilpaillaan Saksan Münchenissä 23.-30. päivinä.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancup
Fort Benning, Yhdysvallat 4.-13.5.

Suomen joukkue

Kivääri
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat)
Naiset: Katarina Långström (Esbo Skytteförening), Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.