Juho Kurki valmis maailmancupin finaaliin
8.11.2013 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Juho Kurki.

Juho Kurki päättää pitkän kautensa ilmakiväärin maailmancupin finaalissa, joka kilpaillaan lauantaina Saksan Münchenissä.

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki on toinen suomalainen, joka osallistuu Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) tämän kauden maailmancupien finaaleihin. Satu Mäkelä-Nummela sijoittui naisten trapissa neljänneksi lokakuussa käydyssä haulikkolajien finaalitapahtumassa.

Kivääri- ja pistoolilajien finaalit alkoivat Münchenissä perjantaina ja päättyvät maanantaina. Miesten ilmakiväärin paremmuudesta kilpaillaan lauantaina. Mukana on lajin kymmenen kauden parasta ampujaa. Kurki sijoittui kolme kertaa kahdeksan parhaan joukkoon maailmancupien kilpailuissa. Sijoituksista kaksi tuli ilmakiväärissä ja yksi pienoiskiväärissä. Maaliskuussa hän voitti ilmakiväärin EM-pronssia Tanskan Odensessa.

– Juhon tekeminen näytti hyvältä, ja kaikki on ainakin harjoitusten perusteella mahdollista. Treenit menivät ookoo, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi kertoi puhelimitse perjantai-iltana.

Hirvi sanoi ennen Münchenin-matkaa, että Kurki harjoitteli ensimmäistä MC-finaaliaan varten hyvin.

– On hieno homma, että Juho kilpailee finaalissa muiden maailman huippujen kanssa.

Vaikka Kurki täyttää ensi kuussa 22 vuotta, on hän vasta kolmanneksi nuorin ampuja finaalissa. Häntä nuorempia ovat Kiinan Haoran Yang (synt. 1996) ja Valko-Venäjän Ilja Tsharheika (synt. 1993).

Kurjelta menivät viime vuoden Lontoon olympialaiset harmittavasti sivu suun. Hän jäi olympiapaikasta yhden pisteen päähän viimeisessä mahdollisessa kilpailussa. Kurki onkin sanonut jo vuosi sitten, että hänen kaikki tekemisensä tähtää nyt Brasilian Rio de Janeirossa vuonna 2016 järjestettäviin seuraaviin kesäolympialaisiin.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Moskovassa helmi-maaliskuussa ja ISSF:n neljän vuoden välein järjestettävät kaikkien lajien MM-kilpailut syyskuussa Espanjan Granadassa. Granadassa jaetaan jo ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiroon.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancupin finaali
8.-11.11. München, Saksa

Miesten 10m ilmakivääri: George Moldoveanu Romania, Qinan Zhu Kiina, Haoran Yang Kiina, Peter Sidi Unkari, Tao Wang Kiina, Sergei Richter Israel, Ilja Tsharheika Valko-Venäjä, Dempster Christenson Yhdysvallat, Juho Kurki Suomi ja Niccolo Campriani Italia.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.