URA myönsi Tiina Jänkälälle opiskeluapurahaa
13.1.2014 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt pistooliampuja Tiina Jänkälälle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2013-14.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö (URA) jakoi maanantaina 69 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2013-14. Hakijoita oli 375. Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja, ei-olympialajeja ja vammaisurheilua yhteensä 30 eri lajiliitosta. 55 prosenttia apurahan saajista oli naisia, 65 prosenttia yksilölajien edustajia ja 19 prosenttia aktiiviuransa jo lopettaneita. Apurahoja jaettiin yhteensä 135 000 euroa.

Sodankylän Ampujia edustava pistooliampuja Tiina Jänkälä sai 2000 euron suuruisen apurahan. Hän opiskelee Lahden ammattikorkeakoulussa eikä ole aiemmin saanut URA:n apurahaa.

– Opiskelen fysioterapiaa viimeistä vuotta. Apurahasta on etenkin tälle vuodelle suuri apu sekä opiskeluun että ampumaurheiluun, Jänkälä, 22, sanoo.

Saajien joukossa on olympia-, paralympia- ja MM-edustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja sekä tulevaisuuden menestyjiä. Apurahan saivat muun muassa Hanno Möttölä, Pirjo Muranen, Joona Puhakka, Pia Sundstedt ja Susanna Pöykiö.

Säätiön asiamies ja Olympiakomitean urasuunnittelun asiantuntija Jari Savolainen kertoi opiskelevien urheilijoiden taloudellisista tukijärjestelmistä viime vuonna valmistuneeseen tutkimukseen pohjautuen.

– Ura-säätiön tuki on pieni osa urheilijoiden taloudellista tukijärjestelmää, mutta erittäin merkittävä osa apurahansaajien vuosituloista. Säätiön apuraha antaa opiskelevalle urheilijalle taloudellisen mahdollisuuden suunnitella opintoja paremmin urheilun ehdoilla, Savolainen sanoi.

– Tutkimuksen mukaan säätiön kaltaista sosioekonomista tukijärjestelmää tulisi Suomessa kehittää, jotta opintojen ja urheilun yhdistäminen joustavasti olisi käytännössä mahdollista. Tämän kaltaisessa tukimuodossa hienoa on se, että resurssit menevät sataprosenttisesti urheilijan arkeen eivätkä valu hallinnon rattaisiin, Savolainen korostaa.

Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa jaettiin kuudetta kertaa Vuoden URAteko -tunnustuspalkinto, joka myönnetään merkittävistä ja uutta luovista ratkaisuista urheilijoiden opiskelumahdollisuuksien edistämiseksi. Tuhannen euron tunnustuksen sai rehtori Seppo Pitkänen. Valintaperustelujen mukaan Pitkänen on antanut merkittävän panoksen urheilun ja opiskelun yhteensovittamisessa Mäkelänrinteen urheilulukion rehtorina vuosina 1992-2010 eläkkeelle siirtymiseensä asti.