Trapin ja skeetin Suomen mestarit: Jukka Laakso, Noora Antikainen, Miikka Peltonen ja Katja Poutanen
3.8.2014 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Lauri Leskinen tuulettaa skeetin uuden SE:n kunniaksi. Kuvat: Lassi Palo
Noora Antikainen voitti naisten trapin mestaruuden.
Jukka Laakso, trapin Suomen mestari.
Skeetin SM-kultaa: Miikka Peltonen.
Katja Poutanen voitti naisten skeetin Suomen mestaruuden.

Noora Antikainen ja Jukka Laakso voittivat trapin ja Katja Poutanen ja Miikka Peltonen skeetin Suomen mestaruudet sunnuntaina Hollolan Hälvälässä järjestetyissä SM-kilpailuissa. Lauri Leskinen teki skeetissä uuden upean SE:n, kun hän rikkoi peruskilpailussa kaikki 125 kiekkoa.

Hollolan Hälvälässä järjestettiin viikonloppuna skeetin ja trapin SM-kilpailut. Ne vietiin läpi aurinkoisissa ja lämpimissä olosuhteissa. Järjestäjänä toimi Lahden Ampumaseura.

Trap, Y-sarja

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Jukka Laakso voitti trapin Suomen mestaruuden nyt toisen kerran. Ensimmäinen tuli vuonna 2011. Kaksi vuotta sitten hän sijoittui pronssille, ja viime vuoden SM-kilpailut jäivät väliin EM-kisojen takia.

Laakso ampui peruskilpailussa tuloksen 118. Semifinaalissa hän rikkoi neljätoista kiekkoa, kuten myös kultamitaliottelussa.

– Olen tyytyväinen kilpailuuni. Keskittyminen oli hyvää – finaalin viimeistä laukausta lukuun ottamatta. Siinä tuli lipsahdus, kun ote herpaantui, koska tiesin jo tuloksen. Viimeinen silaus jäi siten tulematta, Laakso hymyili kisan päätyttyä.

Laakso voitti kultamitaliottelussa Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Timo Nissilän 14-10. Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikainen sai pronssia.

Laakso odottaa valintaa syyskuussa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n joka neljäs vuosi järjestettävät kaikkien lajien MM-kilpailut ovat 6.-20. syyskuuta Espanjan Granadassa. Suomen MM-joukkue nimetään ensi viikolla.

– Pidän valintaani varmana, koska näyttöjä on. Olen ampunut määrällisesti paljon, mutta nyt tulee stoppi. Pidän kaksi viikkoa huilia ja sitten herkistelen parin viikon ajan, Laakso kertoi tulevien viikkojen suunnitelmistaan.

Granadassa on jaossa maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeirossa vuonna 2016 järjestettäviin olympialaisiin. Jaossa on kaikkiaan 64 olympiapaikkaa.

Trap, N-sarja

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Noora Antikainen oli yhtä hymyä SM-kilpailun päätyttyä. Eikä ihme, sillä hän voitti uransa toisen SM-kultamitalin. Ensimmäisen kerran hän voitti vuonna 2012. Viime vuonna hän sijoittui kolmanneksi.

– Tämä tuntuu erityisen makoisalta, hän hymyili.

Antikainen voitti kultamitaliottelussa 11-10 seuratoverinsa, hyvän ystävänsä ja kovan kilpakumppaninsa Satu Mäkelä-Nummelan.

– Minulla oli luottavainen mieli koko päivän ajan. Peruskilpailusta sain hyvän pohjan (68) finaaliin.

Antikainen toivoo Laakson tavoin valintaa syyskuun MM-kisoihin.

– Se on kauden päätavoitteeni. Tilanne on jännittävä, koska kisojen alkuun on enää kuukausi, ja kaikki on vielä valintojen suhteen auki.

Antikaisen vuosi on ollut tapahtumarikas. Hän sai lapsen tammikuussa ja pääsi aloittamaan kauden vasta huhtikuussa. Laukauksia on kertynyt tähän mennessä noin 7000, kun niitä on normaalisti tässä vaiheessa vuotta yli 10 000. Kauden toistaiseksi paras tulos syntyi Saksan maailmancupissa kesäkuussa, kun hän rikkoi 71 kiekkoa.

– Olen yrittänyt harjoitella mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laadukkaasti, hän sanoi.

SM-pronssin voitti Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa.

Skeet, Y-sarja

Lauri Leskinen teki skeetin peruskilpailussa upean Y-sarjan uuden Suomen ennätyksen: täydet 125! Sibbo Skyttegillen paransi entistä ennätystä kahdella kiekolla.  Ennätys oli Lahden Ampumaseuran Jesse Louhelaisen nimissä. Hän teki sen viime vuoden heinäkuussa.

Leskinen, 30, on kokenut ampumaurheilija, jolle SE-tulos oli jonkinlainen virstanpylväs.

– Minulla on nyt sellainen usko, että olen oikealla tiellä. En ole harjoitellut väärin, ja olen tehnyt asioita varmasti oikein.

Kahden päivän urakka oli kova, mutta se Leskistä haitannut. Hän joi kisapäivien aikana yhteensä reilut kahdeksan litraa nestettä.

– Olen tyytyväinen. Hälvälän rata on ollut aina lempiratani, jossa on ollut kovia kisoja ja jossa ei ole voitto tullut koskaan helpolla.

– Ei nytkään, hän naurahti jäätyään lopulta kisan kakkoseksi.

– Peruskilpailu oli minulle ilmeisesti riittävä tälle päivälle. Se ei ollut helppo rasti nakutella täysiä sarjoja. Finaali ei sitten sujunut suunnitelmien mukaan. Minusta kyllä tuntui siltä, että minulla oli hyvä veto ja draivi päällä, mutta sitten rupesi lipsumaan.

Millainen fiilis sinulla oli, kun ammuit viimeisiä laukauksiasi?

– Sellainen, että älä ainakaan tätä mokaa, Leskinen nauroi.

– Sykkeeni oli sellainen ”tappava”, pysyin tiukkana eikä syke mennyt yli.

Suomen mestaruus meni Kotkan Ampumaseuraa edustavalle Miikka Peltoselle, 27, joka voitti siis Leskisen kultamitaliottelussa.

– Fiilis on hyvä, totta kai! Tämä oli ensimmäinen Y-sarjan Suomen mestaruuteni. Olen nyt pystynyt harjoittelemaan kovaa ja määrätietoisesti, ja nyt se alkaa kantaa hedelmää. Se taas auttaa jaksamaan eteenpäin.

Peltonen ei ollut yllättynyt voitostaan.

– Olen ollut vahva. En ole aikaisemmin saanut kisoissa maksimikuntoani esiin.

Peltonen ampui peruskilpailussa tuloksen 118. Hänen kauden paras tuloksensa on 119 ja ennätyksensä 121.

Skeet, N-sarja

Hyvinkään Metsästysampujien Katja Poutanen oli naisten skeetin ykkönen. Peruskilpailussa hän rikkoi 66 kiekkoa, ja kultamitaliottelussa hän voitti Oulun Seudun Haulikkoampujien Marjut Heinosen 15-12.

– Ihan tyhjä olo, hän sai sanottua voiton ratkettua.

Sinulla on varmasti hyvä fiilis nyt?

– Kyllä kai… Oon aivan sekaisin, Suomen mestari sanoi heti kisan jälkeen.

Hopealle sijoitt
unut Heinonen ampui peruskilpailun parhaan tuloksen 67.

Hollolan SM-kilpailujen finaalit televisioitiin, ja lähetys YLE TV2-kanavalla on 10. elokuuta kello 15.30.

Skeetin ja trapin SM-kilpailut
2.-3.8. Hälvälä, Hollola

Trap 125 kiekkoa + finaali, Y-sarja: 1) Jukka Laakso, OSU 118+14+14, 2) Timo Nissilä, RMY 113+12/2+10, 3) Veli-Matti Matikainen, SSG 113+12/1+12, 4) Kari Kopra, OSU 118+12/0+11, 5) Juhani Rissanen, SiUra 115+11, 6) Juho Hannonen, OSU 114+10, 7) Antti Helin, MKMS 112, 8) Joni Granqvist, IA 112, 9) Vesa Törnroos, LAS 112, 10) Mika Bister, P-HA 112, 11) Ari Jokinen, LAS 112, 12) Tuomas Hjelm, Trapp-73 111, 13) Tomi Hämäläinen, KMY 111, 14) Jukka Takala, SSG 111, 15) Seppo Törnroos, LAS 110, 16) Janne Kirvesmäki, KarMAS 109, 17) Heikki Svahn, SSG 108, 18) Jukka Salmela, P-HA 108, 19) Vili Kopra, OSU 107, 20) Vesa Järvinen, Trapp-73 107, 21) Henrik Wejberg, HyMa 106, 22) Juha-Pekka Möttölä, KarMAS 106, 23) Jesse Santti, SiUra 106, 24) Mauno Ylikangas, KannA 106, 25) Risto Rämö, LAS 105, 26) Karri Arminen, OSU 105, 27) Henrikki Vitali, SSG 105, 28) Mika Myllylä, P-HA 105, 29) Leo Vanhatalo, LäSA 105, 30) Petri Haklin, KMY 103, 31) Matti Nummela, OSU 103, 32) Ari Hyypiä, K-SHa 103, 33) Miikka Valtonen, MKMS 103, 34) Mirka Kyyrönen, SSG 102, 35) Harri Bister, K-64 102, 36) Antti Virolainen, LAS 101, 37) Pasi Saarinen, KMY 101, 38) Simo Köylinen, OSU 100, 39) Jouko Rauma, PAM 100, 40) Juhani Kallio, P-HA 100, 41) Ari Stigell, LoA 99, 42) Heikki Siivonen, LAS 99, 43) Timo Niemelä, KuKu 99, 44) Reijo Laakso, L-HA 98, 45) Petri Heikkiniemi, YMS 98, 46) Ari Määttä, SSG 97, 47) Heimo Manninen, MA 96, 48) Vesa Laahanen, ViitA 96, 49) Jukka Munukka, MKMS 96, 50) Timo Viitala, KarMAS 96, 51) Antti Pirttisalo, RMY 96, 52) Timo Liukkonen, OSU 95, 53) Pekka Gustafsson, HeiA 95, 54) Tommi Lönnqvist, Trapp-73 95, 55) Petri Pietikäinen, SiUra 95, 56) Heikki Keskitalo, LAS 94, 57) Toni Varila, KP-V 94, 58) Matti Qvick, MKMS 94, 59) Patrik Nummela, OSU 93, 60) Kari Kautto, ViitA 93, 61) Vesa Leivo, K-64 91, 62) Antti Hiltunen, VihA 90, 63) Pekka Boren, RMY 90, 64) Jarno Kontio, MKMS 90, 65) Sauli Rämö, OSU 89, 66) Tuomas Tähtinen, SSG 89, 67) Guy Finnberg, SSG 88, 68) Jari Rämö, KarMAS 88, 69) Jukka Salin, L-HA 88, 70) Esa Oinonen, KarMAS 87, 71) Jukka Ropilo, KKV 87, 72) Reijo Luomala, KP-V 83, 73) Teuvo Forsström, MKMS 80, 74) Ari Lehtonen, LAS 74, 75) Risto Hämäläinen, MA 74, 76) Ari Tammela, Paukku 69.

Joukkuekilpailu: 1) OSU 1 (Jukka Laakso, Kari Kopra, Vili Kopra) 343, 2) LAS 1 (Vesa Törnroos, Ari Jokinen, Risto Rämö) 329, 3) SSG 2 (Mirka Kyyrönen, Jukka Takala, Veli-Matti Matikainen) 326, 4) P-HA 325, 5) SiUra 316, 6) KMY 315, 7) Trapp-73 313, 8) MKMS 311, 9) OSU 2 306, 10) LAS 2 305, 11) KarMAS 303, 12) SSG 1 301, 13) RMY 299, 14) OSU 3 298.

Trap 75 kiekkoa + finaali, N-sarja: 1) 1) Noora Antikainen, OSU 68+13+11, 2) Satu Mäkelä-Nummela, OSU 68+13+10, 3) Mopsi Veromaa, SSG 58/1+11+13, 4) Kirsi Yliluoma, MKMS 60+10/2+7, 5) Micaela Qvarnström, RS 59+10/1, 6) Merja Ahola, HalsMS 65+8, 7) Marika Salmi, OSU 58/0, 8) Hanna Ojala, OSU 54, 9) Tiina Lielahti, LAS 52, 10) Satu Pylkkänen, KaMy-58 48, 11) Anu Salomaa, SSG 47, 12) Päivi Könönen, OSU 40, 13) Lea Kemppinen, SSG 16.

Joukkuekilpailu: 1) OSU (Marika Salmi, Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela) 194, 2) SSG (Mopsi Veromaa, Anu Salomaa, Lea Kemppinen) 121.

Skeet 125 kiekkoa + finaali, Y-sarja: 1) 1) Miikka Peltonen, KAS 118+16+15, 2) Lauri Leskinen, SSG 125+15/4+14, 3) Henri Sorvo, LAS 118+13/4+13, 4) Jesse Louhelainen, LAS 119+15/3+12, 5) Timo Laitinen, SSG 122+13/3, 6) Tommi Takanen, LAS 119+12, 7) Juhani Sahlström, PAMS 117, 8) Heikki Sauvala, A-HA 117, 9) Simo Väätäinen, SSG 117, 10) Jukka Tölli, A-HA 117, 11) Oskari Kössi, SSG 117, 12) Sami Kutila, L-HA 116, 13) Pasi Vähäniemi, HoSA 116, 14) Jukka Passila, A-HA 116, 15) Santeri Syrjätie, HoSA 115, 16) Heikki Meriluoto, PAMS 115, 17) Krister Kärki, SSG 115, 18) Tomi Aspholm, L-HA 115, 19) Marko Kemppainen, SUA 114, 20) Jari Karlund, TSHA 114, 21) Tero Kallioinen, A-HA 114, 22) Matti Turunen, LAS 113, 23) Tuomo Valkeapää, SSG 113, 24) Teemu Vähämäki, SMY 113, 25) Arto Hamonen, MA 113, 26) Kai Leppälä, YMS 112, 27) Kari Auvinen, PAMS 112, 28) Janne Himanka, L-HA 112, 29) Rauli Honka, OSH 112, 30) Pekka Heinonen, SuA 111, 31) Juha Nieminen, EuSA 111, 32) Eemeli Kurki, A-HA 111, 33) Olli Honkanen, MA 110, 34) Vesa Pietarila, L-HA 110, 35) Vesa Lamminmäki, TSHA 110, 36) Esa Rantala, A-HA 109, 37) Timi Vallioniemi, A-HA 109, 38) Tommy Kajava, KuuA 108, 39) Jussi Räty, KEUA 108, 40) Asko Viinikka, RAM 108, 41) Aku Lilja, SiUra 108, 42) Jarno Jaakkola, TSHA 107, 43) Kyösti Konttavaara, SSG 107, 44) Anssi Hemmo, A-HA 107, 45) Aleksi Ahokas, L-HA 107, 46) Esa Einistö, VihA 106, 47) Jarmo Ruuskanen, SSG 106, 48) Urho Rossi, VamSA 106, 49) Hartte Ojanen, HyMa 105, 50) Samuli Ahokas, L-HA 104, 51) Juha Lehtinen, A-HA 104, 52) Panu Valjakka, MA 104, 53) Janne Vallioniemi, A-HA 104, 54) Esa Pirttilä, SomAS 104, 55) Pauli Pietarila, L-HA 103, 56) Esa Nikander, Cal 12 102, 57) Markus Hakanen, VamSA 101, 58) Jari Liukkonen, KeSA 100, 59) Tuomas Tikka, K-SHa 99, 60) Mika Lehtinen, A-HA 98, 61) Mika Mättö, K-SHa 97, 62) Jukka-Pekk Heikkilä, TSHA 96, 63) Sakari Takkunen, IA 96, 64) Jari Stenroos, SaSA 95, 65) Sami Myllö, HauAs 95, 66) Olli Kielo, SaSA 92, 67) Teuvo Marttila, SaSA 87, 68) Miika Kuronen, PA 85, 69) Tommi Seppänen, P-HA 56.

Joukkuekilpailu: 1) SSG 2 (Oskari Kössi, Tuomo Valkeapää, Lauri Leskinen) 355, 2) SSG 1 (Timo Laitinen, Krister Kärki, Simo Väätäinen) 354, 3) LAS (Tommi Takanen, Jesse Louhelainen, Matti Turunen) 351, 4) A-HA 1 347, 5) PAMS 344, 6) A-HA 2 337, 7) L-HA 1 337, 8) TSHA 331, 9) MA 327, 10) L-HA 2 326.

Skeet 75 kiekkoa + finaali, N-sarja: 1) Katja Poutanen, HyMa 66+13/2+15, 2) Marjut Heinonen, OSH 67+14+12, 3) Heidi Hämäläinen, SSG 61/2+12/5+13/4, 4) Jenna Väisänen, SSG 64+13/1+13/3, 5) Niina Aaltonen, RSA 61/1+12/4, 6) Jaana Grahn, L-HA 61+9.

Joukkuekilpailu: 1) HyMa (Katja Poutanen, Hanna-Leena Wejberg, Sirpa Agge) 168, 2) OSH (Marjut Heinonen, Salla Finnilä, Marjo Vatka) 167.

Skeet 75 kiekkoa N20: 1) Heidi Hämäläinen SSG 61/2, 2) Niina Aaltonen RSA 61/1.