MM-Granada: Suomeen kolme mitalia liikkuvasta maalista!
10.9.2014 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Poikien mitalikolmikko Jesper Nyberg (vas.), Mika Kinisjärvi ja Heikki Lähdekorpi. Kuvat: Lassi Palo
Miesten mitalijoukkueet Suomi, Venäjä ja Ruotsi.
Voittajan tuuletus!
Maailmanmestari Mika Kinisjärvi.
Tomi-Pekka Heikkilä sijoittui miesten kilpailussa neljänneksi.
Sami Heikkilä.
Krister Holmberg.
Heikki Lähdekorpi.
Jukka Laakso.
Vesa Törnroos.
Mika Bister.
Vili Kopra.
Jani Suoranta.

Liikkuvan maalin ampujat avasivat riemukkaasti Suomen mitalitilin keskiviikkona Granadassa jatkuneissa ampumaurheilun MM-kilpailuissa. Maamme-laulu kuultiin päivän päätteeksi, kun Mika Kinisjärvi voitti poikien 50m normaalijuoksut. Miehet saivat joukkuehopeaa, ja Heikki Lähdekorpi oli poikien sarjassa kolmas.

Ampumaurheilun MM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona tutun helteisissä olosuhteissa Espanjan Granadassa. Siellä järjestetään Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien 51. MM-kilpailut 6.-20. syyskuuta. Kyseessä ovat joka neljäs vuosi järjestettävät kilpailut.

Granadan MM-kisoihin osallistuu 2027 urheilijaa 94 maasta. Suomalaisia on mukana kaikkiaan 43.

Liikkuva maali, miehet ja pojat

Suomen liikkuvan maalin joukkue päätti 50m liikkuvan maalin normaalijuoksut riemukkaasti kolmeen mitaliin – yksi kutakin väriä. Mika Kinisjärveä juhlittiin poikien maailmanmestarina, miehet saivat joukkuehopeaa ja Heikki Lähdekorpi sai poikien pronssia.

Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot) tuuletti voittonsa kunniaksi heti sen jälkeen, kun oli kuullut kuka kisan lopulta voitti. Eroa kisan kakkoseen, Ruotsin Jesper Nybergiin jäi lopulta yksi piste. Kinisjärven voittotulos oli 581 (294+287).

– Voittoahan täältä tultiin hakemaan, hän sanoi tyynesti ottaessaan vastaan onnitteluja.

– Helppoa ei ollut missään vaiheessa. Hitaiden ja nopeiden alut jännittivät eniten, mutta sain jännityksen tasattua. Lopulta vedin samalla sykkeellä kuin treeneissäkin. Ekat MM-kilpailut ja eka kultamitali – voivatko kisat enää paremmin alkaa, hän hymyili. Kolme kilpailua on vielä jäljellä.

Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi ei ollut tyytyväinen, vaikka saikin MM-pronssia.

– Mitali ei juuri nyt paljon lämmitä, koska jäin viisitoista pistettä kauden parhaastani, hän sanoi.

Lähdekorven pronssitulos oli 576 (293+283).

– Se on yksi kauden huonoimmista tuloksistani. Kilpailusta ei kovin paljon jäänyt kerrottavaa. Kympit puuttuivat.

Kymppi 64:n Jani Suoranta sijoittui neljänneksi kolme pistettä Lähdekorvelle hävinneenä. Suorannan tulos oli siis 573 (289+284).

– Vaikeaa oli eilen ja tänään, mikä näkyy tuloksessakin. Tekniikka ei vain riittänyt, ja jännitys oli miestä vahvempi. Kymppi oli liian pieni tänään, Suoranta naurahti.

Poikien sarjassa ei ollut joukkuekilpailua, koska joukkueita oli vain kaksi (Suomi ja Venäjä). Osanottajia oli yksitoista, kun esimerkiksi Ukraina ei ilmoittautunut kilpailuun mukaan. Sääntöjen mukaan joukkueita pitää olla pojissa kolme, jotta joukkuemitalit jaettaisiin. Miesten sarjassa minimimäärä on neljä joukkuetta.

Kymppi 64:n Tomi-Pekka Heikkilä uusi miesten hopeamitalista kahden muun ampujan kanssa, kun hänen lisäkseen Ruotsin Rickard Johansson ja Venäjän Dmitri Romanov ampuivat tuloksen 587. Heikkilä jäi lopulta uusinnan jälkeen ilman mitalia eli neljänneksi. Puolan värikäs u
rheilupersoona Lukasz Czapla voitti, Johansson sai hopeaa ja Romanov pronssia.

– Uusinta oli jännittävää pitkästä aikaa. Minun olisi vain pitänyt ampua heti alkuun kaksi kymppiä, niin se olisi ollut siinä. No, kaverit olivat tällä kertaa parempia. Ammuntani oli muuten ihan kunnossa eli huomenna jatkuu, Heikkilä sanoi.

Heikkilää harmitti kilpailun viimeinen sarja, jonka neljällä viimeisellä laukauksella tuli kolme kasia. Tulokseksi tuli 94.

– Se oli tosi turhauttavaa, mutta ei vain pysynyt näpeissä. Kunpa saisin ampua ne uudestaan, hän hymähti pyyhkiessään hikeä otsaltaan yli kolmenkymmenen asteen helteessä.

Nuorempi Heikkilä eli Sami sijoittui yhdeksänneksi tuloksellaan 582 (293+289). Hän kertoi lähteensä kilpailuun kovin odotuksin ja jännittäneensä ”aika paljon”.

– Kyllä se tästä helpottuu. Viimeisen laukauksen tyrin seiskaan. Muuten ihan jees-ammuntaa. Tulokseni oli sellainen perustulos.

Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg oli Suomen miesten MM-hopeajoukkueen kolmas jäsen. Kokenut konkari teki tuloksen 579 (291+288) ja sijoittui 12:nneksi. Hän aloitti kilpailun tiistaina tuloksella 93, ja keskiviikon ensimmäinen sarja tuotti 94 pistettä.

– Ammunta ei ollut alusta lähtien hallussa. Mutta sitten kun se kulki, se kulki ihan hyvin, hän sanoi.

Venäjä voitti MM-joukkuekultaa neljän pisteen erolla Suomeen.

Trap, miehet ja pojat

Trap-ampujien kolmipäiväinen urakka päättyi keskiviikkona, jolloin ammuttiin peruskilpailun viimeiset 25 kiekkoa ja finaali. Suomella oli miesten sarjassa täysi joukkue eli kolme ampujaa: Mika Bister (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura). Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) kilpaili poikien sarjassa.

Laakson tulos oli 117 (24+23+23+23+24), joka oikeutti 75. sijaan. Finaaliraja oli 123. Laakso harmitteli sitä, että paras herkkyys oli jo viime viikolla.

– Aloitin valmistautumisen viikkoa liian aikaisin. Näin siinä kävi, ja se vei parhaan terän. Tiedän nyt, että minun pitää pysyä omassa kaavassani, Laakso sanoi seuratessaan Törnroosin viimeistä sarjaa.

Trap-ampujat lähtivät takaisin Suomeen keskiviikkoiltana. Laakso sanoi aloittavansa valmistautumisen ensi vuoteen ensi viikolla.

– Heti vain treenaamaan ja salikorttia lataamaan! Nyt ei ”himmailla”, vaan mennään täysillä kohti ensi vuotta.

Vieressä istunut Bister oli samaa mieltä. Hän ei jäänyt murehtimaan kovan flunssan takia pieleen mennyttä MM-kisamatkaa, vaan suuntasi hänkin katseensa ensi vuoteen.

– En todellakaan lähtenyt ampumaan tällaista tulosta MM-kisoihin (97), mutta tällaista tapahtuu. Ennen kisoja ammunta kulki hyvin, ja jos olisin pysynyt terveenä, olisi tilanne nyt ihan erilainen.

143:nneksi sijoittuneen Bisterin sarjat kertovat kaiken: 21+21+19+15+21. Voimat eivät vain riittäneet parempaan.

– Flunssa pilasi kisani täysin. Mutta kun tilanteelle ei voi mitään, niin ei voi.

Törnroos sijoittui 83:nneksi tuloksellaan 116. Hänen sarjansa olivat 25+21+24+23+23. Keskinkertaista, mies itse luonnehti.

– Minulla oli yksi hyvä sarja ja yksi huono, ja loput olivat keskinkertaisia, hän summasi.

– En tehnyt täällä kauden parasta tulostani, kuten minun piti.

Mikä siihen oli syynä?

– Syy on hartioiden välissä! Radat olivat hyvät ja pyssy oli hyvä, mutta pää ei toiminut. Ensi vuonna sitten uudestaan, Törnroos viittasi haulikkolajien MM-kilpailuihin.

Törnroos vahvisti myös sen, että hänen tavoitteenaan ovat Rio de Janeiron olympialaiset 2016. Granadan kolme parasta saavutti olympiamaapaikan Rioon.

– En minä täällä muuten olisi, ellen haluaisi Rioon. Leikkiä voi kotonakin, hän naurahti.

Trapin maailmanmestaruuden voitti Slovakian Erik Varga, joka oli myös peruskilpailun paras. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa 32:nneksi. Italia oli ykkönen.

Poikien sarjassa kilpaillut Kopra sijoittui 31:nneksi tuloksellaan 113 (21+23+22+24+23). Peruskilpailun parhaan tuloksen 122 teki Italian Andrea Boeri, joka sijoittui lopulta kuudenneksi. MM-kultamitalin voitti irlantilainen Ian O´Sullivan.

Kopra jäi ennätyksestään vain kolmen kiekon päähän. Hän olikin tulokseensa tyytyväinen.

– Kisoista jäi hyvä maku, ja mukavaa oli. Kyllä tänne voisi tulla uudestaankin. Tulostaso oli aika korkea. Minun täytyy vielä harjoitella, Kopra naurahti ja viittasi finaalirajaan, joka oli 119.

Kopralla on aikaa vaikka mihin, sillä hän on vasta 16-vuotias.

50m pienoiskivääri makuun karsinta, miehet

Lehtimäen Ampujia edustava Jaakko Björkbacka ampui miesten 50m pienoiskiväärin makuun karsinnassa tuloksen 621,3 pistettä ja selvitti tiensä torstain varsinaiseen kilpailuun. Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurjen tulos 612,4 ei riittänyt jatkoon.

Torstai 11.9.

MM-Granadassa kilpailee torstaina yksitoista suomalaista. Liikkuvan maalin ampujat kilpailevat 50m sekajuoksuissa, miesten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa on mukana Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), ja Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen kilpailee poikien ilmapistoolissa. Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) edustavat Suomea naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa.

Granadassa on jaossa maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset 64 olympiapaikkaa Rio de Janeirossa 2016 järjestettäviin olympialaisiin. Torstain finaalilajeissa eli miesten 50m pienoiskiväärin makuussa on jaossa viisi ja miesten ilmapistoolissa kuusi paikkaa.

Ylen finaalilähetykset to 11.9.:
Miesten 50m kivääri makuu 60 ls 12.25-13.15 (Areena)
Miesten ilmapistooli 14.25-15.15 (Areena)

Suomen joukkue, aikataulu, olympiapaikkojen jako ja Ylen tv-lähetykset: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/mm-kilpailut/issf-n-kaikkien-lajien-mm-kilpai/

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut
6.-20.9. Granada, Espanja

Tuloksia ke 10.9.

Miesten trap 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Erik Varga Slovakia 124, 2) Giovanni Pellielo Italia 124, 3) Jiri Liptak Tshekki 124, 4) Edward Ling Iso-Britannia 124, 5) Rodrigo Bastos Brasilia 123/uusinta 4, 6) Lyndon Sosa Luxemburg 123/4, … 75) Jukka Laakso 117, … 83) Vesa Törnroos 116, … 143) Mika Bister 97.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 368, 2) Kuwait 367, 3) Tshekki 365, … 32) Suomi 330.

Semifinaali: 1) Varga 15, 2) Ling 14/uusinta 1, 3) Pellielo 14/0, 4) Liptak 13/1, 5) Bastos 13/0, 6) Sosa 10.
Pronssimitaliottelu: Giovanni Pellielo Italia – Jiri Liptak Tshekki 15-12
Kultamitaliottelu: Erik Varga Slovakia – Edward Ling Iso-Britannia 12-12/uusinta 5-4

Poikien trap 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Andrea Boeri Italia 122, 2) Jack Wallace Australia 121, 3) Alvaro Gormaz Espanja 121, 4) Jack Douglas Wilkinson Iso-Britannia 120, 5) Nathan Hales Iso-Britannia 119/uusinta 4, 6) Ian O´Sullivan Irlanti 119/4, … 31) Vili Kopra 113.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 357, 2) Iso-Britannia 356, 3) Tshekki 353.

Semifinaali: 1) Wallace 13, 2) O´Sullivan 13, 3) Hales 12, 4) Wilkinson 11/uusinta 5, 5) Gormaz 11/4, 6) Boeri 9.
Pronssimitaliottelu: Nathan Hales Iso-Britannia – Jack Douglas Wilkinson Iso-Britannia 12-12/uusinta 8-7
Kultamitaliottelu: Ian O´Sullivan Irlanti – Jack Wallace Australia 13-11

Miesten 50m liikkuva maali normaalijuoksut 60 ls: 1) Lukasz Czapla Puola 591, 2) Rickard Johansson Ruotsi 587/uusinta 19, 20, 3) Dmitri Romanov Venäjä 587/19, 19, 4) Tomi-Pekka Heikkilä 587/19, 18, … 9) Sami Heikkilä 582,
… 12) Krister Holmberg 579.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1752, 2) Suomi 1748, 3) Ruotsi 1741.

Poikien 50m liikkuva maali normaalijuoksut 60 ls: 1) Mika Kinisjärvi Suomi 581, 2) Jesper Nyberg Ruotsi 580, 3) Heikki Lähdekorpi Suomi 576, 4) Jani Suoranta Suomi 573, 5) Benoit Germain Ranska 572.

Tulevien päivien MM-aikataulu to-pe 11.-12.9.
(ajat Suomen aikaa)

To 11.9.
10.00-10.50 50m pienoiskivääri 60 ls makuu, miehet
10.00-11.15 10m ilmapistooli 60 ls (1. erä), miehet
10.00-12.45 50m liikkuva maali 40 ls, sekajuoksut (ensimmäiset 20 ls), miehet ja pojat
11.30-13.15 50m pienoiskivääri 3×20 ls (1. karsintaerä), naiset
12.00-13.15 10m ilmapistooli 60 ls (2. erä), miehet
12.30 Finaali: 50m pienoiskivääri makuu, miehet
13.15-16.00 50m liikkuva maali 40 ls (toiset 20 ls), miehet ja pojat
14.00-15.15 10m ilmapistooli 60 ls, pojat
14.00-15.45 50m pienoiskivääri 3×20 ls (2. karsintaerä), naiset
14.30 Finaali: 10m ilmapistooli, miehet
16.30 Finaali: 10m ilmapistooli, pojat

Pe 12.9.
9.30-16.20 Trap, tytöt
10.00-10.50 10m ilmapistooli 40 ls (1. erä), naiset
10.00-11.45 50m pienoiskivääri 3×20 ls, naiset
10.30-18.00 Trap, naiset
11.35-12.25 10m ilmapistooli 40 ls (2. erä), naiset
12.30-15.15 50m pienoiskivääri 3×40 ls (1. karsintaerä), miehet
13.00 Finaali: 50m pienoiskivääri 3×20 ls, naiset
13.10-14.00 10m ilmapistooli 40 ls, tytöt
15.00 Finaali: 10m ilmapistooli, naiset
16.00-18.45 50m pienoiskivääri 3×40 ls (2. karsintaerä), miehet
16.30 Finaali: 10m ilmapistooli, tytöt
18.45 Finaali: trap, naiset
20.00 Finaali: trap, tytöt

Kaikki tulokset löydät täältä.