MM-Granada: Suomi mitalitilaston seitsemäs, ISSF:n puheenjohtaja haluaa junioreille omat MM-kilpailut
20.9.2014 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomi voitti kuusi MM-kultamitalia. Kuvat: Lassi Palo
ISSF:n tiedotustilaisuus houkutteli paikalle runsaasti väkeä.

Suomi sijoittui seitsemänneksi ampumaurheilun MM-kilpailujen mitalitilastossa. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) puheenjohtaja Olegario Vazquez Raña haluaa junioreille omat MM-kilpailut.

Neljätoista kilpailupäivää, 53 lajia, 64 olympiapaikkaa ja 306 mitalia. Siinä lukuina Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien 51. MM-kilpailut, kun ne päättyivät perjantaina Espanjan Granadassa. Kisoihin osallistui 2027 urheilijaa 94 maasta. Suomalaisia oli mukana kaikkiaan 43.

Mitalitilaston ykkönen oli Kiina, joka voitti 44 mitalia (19 kultaa, 16 hopeaa ja yhdeksän pronssia). Saksa oli toinen 25 mitalillaan (15+6+4) ja Venäjä kolmas. Venäläiset voittivat yhteensä 40 mitalia, joista yhdeksän kultaa, 13 hopeaa ja 18 pronssia.

Suomi saavutti yksitoista mitalia (6+4+1), joilla se sijoittui kisojen mitalitilastossa seitsemänneksi. Suomen mitalit tulivat kaikki liikkuvan maalin lajeista. Pojat voittivat kymmenen mitalia ja miehet yhden. Mitalitilastoon pääsi 43 maata.

Granadan MM-kilpailuissa jaettiin myös ensimmäiset olympiamaapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin  2016. Niitä jaettiin kaikkiaan 64.

Granadassa tehtiin kymmenen uutta maailmanennätystä ja kolmea sivuttiin aikuisten sarjoissa. Juniorit tekivät kolmetoista ME:tä ja kuusi finaalien jälkeistä ME-tulosta.

ISSF:n puheenjohtaja Olegario Vazquez Raña sanoi tiedotustilaisuudessaan, että Granadassa nähtiin hienot kilpailut. Hän oli erityisen tyytyväinen uusiin finaaleihin ja kilpailujen tunnelmaan. Raña nosti esiin myös ensimmäisen kerran järjestetyt juniorien finaalit.

– Juniorien finaalit olivat askel eteenpäin lajissamme ja suuri mahdollisuus nuorille urheilijoillemme. Aion ehdottaa perustettavaksi juniorien omia MM-kilpailuja, hän sanoi.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että kisajärjestäjät pysyivät budjetissaan. ISSF:n edustajat olivat myös tyytyväisiä lajin saamaan kansainväliseen näkyvyyteen. Vielä ei ollut tiedossa se, kuinka monta maata otti ISSF:n live-signaalin finaaleista. Suomessa Yle esitti kaikki 15 olympialajien finaalia. ISSF näytti juniorifinaalitkin suorina nettisivuillaan.

Soraääniä sen sijaan kuultiin siitä, että aikuisten finaalitapahtumat olivat maksullisia myös urheilijoille. Pääsylippu maksoi 13 euroa. ISSF lupasi yrittää löytää toisenlaisen – ja paremman – ratkaisun tuleviin kisoihin.

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Edelliset kisat olivat vuonna 2010 Saksan Münchenissä, ja seuraavan kerran kilpaillaan vuonna 2018 Etelä-Korean Changwongissa. 

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.