Sarjakilpailun päätöskilpailu käytiin Säkylässä 19.8.2015 SäSA:n järjestämänä. Päätösosakilpailuun ilmoittautui 26 urheilijaa.
Kilpailu on Lounais-Suomen aluejaoston toimeenpanema ja se on järjestetty alueen eri seurojen järjestäminä. Sarjakilpailussa kirjattiin kaikkiaan 204 suoritusta, joten tilaa ja tarvetta kilpailulle on ollut. Muutaman vuoden aikana kilpailu on järjestetty yhteistyönä Etelä-Suomen ja Hämeen alueiden kanssa, joissa kummassakin on järjestetty yksi osakilpailu. Kilpailussa on neljä sarjaa, eli A, B, C ja inva-sarja, joten jokaiselle urheilijalle löytyy sarja taitotasonsa mukaan.
Päätöskilpailun yhteydessä nautittiin pullakahvit ja jaettiin hyvät esinepalkinnot. Palkintoina oli tällä kertaa mm. älypuhelimia, kodin hälytys-/turvajärjestelmät, monitoimikoneita. Lisäksi jokaisesta osakilpailusta urheilija sai yhden arvan. Tällä kertaa onnettaren suosiossa oli Salon Seudun Ampujien Markku Haklin.
Sarjakilpailun kaikki osakilpailutulokset ja lopullinen sarjataulukko löytyy täältä!
KIITOS kaikille kilpailuun osallistuneille urheilijoille sekä osakilpailujen järjestäjille!
Lounais-Suomen aluejaosto