Road to Rio – yhteishenkeä Santahaminasta!
22.9.2015 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Minna Leinosen ympärille kokoontuivat Satu Mäkelä-Nummela (vas.), Jaakko Björkbacka, Vesa Törnroos ja Juho Kurki. Kuvat: Lassi Palo
Vesa Törnroos johdattamassa joukkuettaan kohti Rioa.
"Team Sydney!
Jaakko Björkbacka kisaamassa.
Juho Kurki (oik.)
Minna Leinonen.
Vesa Törnroos lähdössä 400 metrin pyörälenkille.
Joukkueiden piti saada Pasi-kuljetusajoneuvo työnnettyä muutaman kymmenen metrin matka.

”Hampaat irvessä mutta pilke silmäkulmassa.” Näin luonnehti trap-ampuja Vesa Törnroos Helsingin Santahaminassa järjestettyä olympialeiriä. Suomalaiset huippu-urheilijat kisailivat päivän aikana useissa eri lajeissa. Mukana oli viisi ampumaurheilijaa.

Helsingin Santahaminan varuskunta-alueella järjestettiin tiistaina kolmannen kerran olympialeiri, jonka järjestelyistä vastasivat Olympiakomitea, Paralympiakomitea ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Paikalla oli noin 250 osanottajaa, joista valtaosa eli 150 oli urheilijoita.

Kaikki urheilijat olivat kesälajien urheilijoita, ja heidät oli kutsuttu mukaan sillä perusteella, että heillä on mahdollisuus päästä ensi kesänä Rio de Janeirossa järjestettäviin olympialaisiin. ”Santiksessa” oli mukana viisi ampumaurheilijaa. He olivat olympiamaapaikan jo saavuttaneet trap-ampujat Satu Mäkelä-Nummela ja Vesa Törnroos, ja heidän lisäkseen mukana olivat kisailemassa paralympiapaikan varmistanut kivääriampuja Minna Leinonen sekä kivääriampujat Juho Kurki ja Jaakko Björkbacka.

– Urheilijat, valmentajat ja yhteistyökumppanit sekä tärkeät taustahenkilöt tapaavat Santahaminassa eli tavallaan ei kenenkään maalla toisiaan ja yli lajirajojen. Uskomme, että kaikki saavat tällä tavalla uutta energiaa ja inspiraatiota. Jokainen onnistuminen on tällä hetkellä erittäin tärkeää, teemoitti tapahtumaa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski.

Eduskunnan toinen varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko korosti avauspuheessaan myös yhdessä tekemisen merkitystä. Hän kiitti järjestäjiä myös siitä, että olympialeirin kaltainen tapahtuma on elvytetty uudestaan henkiin.

Leirin kohokohtana koettiin Time to Challenge You -tiimikisa, jossa urheilijoista, valmentajista ja muista osanottajista muodostetut joukkueet kamppailivat paremmuudesta kadettien rakentamalla tehtäväradalla. Se oli vaativa rata, ja yksi jos toinenkin oli varma siitä, että ”kaikki paikat ovat huomenna kipeitä”.

Leikkimieliseen kilpailuun osallistuneet joukkueet oli nimetty olympialaisten isäntäkaupunkien mukaan. Mäkelä-Nummela toimi Team Berliinin kapteenina, ja Törnroos johti Team Sydney -nimistä joukkuetta.

– Tämä on täysin voitettavissa oleva kisa. Voittoa lähdetään tavoittelemaan hampaat irvessä mutta pilke silmäkulmassa, Törnroos naureskeli ennen kisan alkua.

Leinoselle kuuluu vain hyvää, ja ”kaikki on ookoo”, hän hymyili. Mäkelä-Nummela lähtee haulikkolajien maailmancupin finaaliin lokakuun 15. päivänä, ja Kurki odottaa ensimmäistä Bundesliigan kilpailuaan. Hän kilpailee Germania Prittlbach -seuran riveissä.

– On mielenkiintoista päästä Saksaan kilpailemaan, Kurki sanoi.