Ampumaurheilu apuvälinemessuilla Tampereella 5.-7.11.
5.11.2015 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Liikuntamaa (E-halli) on Suomen suurin vammaisurheilun ja -liikunnan esittelytapahtuma, jossa voi testata liikuntalajeja ja niiden apuvälineitä yli 30 toimintapisteessä. Ampumaurheilu on mukana liikuntamaan monista lajeista. Ampumaurheilun osaston löytää osastolta 17.

Apuväline 2015 Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa tarjoaa paljon tietoa vammaisen arjesta, apuvälinealan teknologisia uutuuksia, liikkumisen iloa ja arjen sujuvuutta. Paikalla on yli 200 näytteilleasettajaa. Esillä on ratkaisuja muun muassa esteettömään asumiseen, liikkumiseen sekä aistitoimintojen ja tiedonhankinnan helpottamiseen. Messuilla pääsee tutustumaan vaikkapa hoivarobottiin, proteesiteknologiaan tai senioriajoneuvoihin.

 

Apuvälineiden käyttäjien määrä kasvaa

Apuvälineet mahdollistavat turvallisen ja toimintakykyisen arjen. Apuvälineiden tarve ja niiden käyttäjien määrä tulee
kasvamaan väestön ikääntyessä, totesi Invalidiliiton toimitusjohtaja Marja Pihnala Apuväline 2015 -tapahtuman avajaisissa. Hän nosti esiin myös huolen tarpeisiin vastaavien apuvälineiden riittävästä saatavuudesta ja yksilöllisestä soveltuvuudesta terveydenhuollon heikossa taloustilanteessa.

Tärkeä osa sujuvaa arkea on apuvälineiden oikea käyttö ja niiden käyttäjien oikeanlainen avustaminen. Siihen Apuväline 2015 tarjoaa konkreettisia neuvoja Apuvälineradalla, jossa Invalidiliiton asiantuntija opastaa esimerkiksi yleisimmillä liikkumisen apuvälineillä, pyörätuolilla, kyynärsauvoilla tai rollaattorilla, kulkemisessa.

Apuvälineradan asiantuntijana toimiva Invalidiliiton Aila Peräjoki muistuttaa, että apuvälineen tarkoitus on auttaa henkilön omaa toimintakykyä, ei passivoida. Tämä tulee ottaa huomioon myös avustajan roolissa. Hyvä yleisohje on: kysy tarvitseeko henkilö apua ja auta hänen ohjeensa mukaisesti.

Apuvälineen oikeaan säätämiseen tulee kiinnittää huomiota, jotta sen käyttäminen ei kuormita kehoa turhaan, Aila Peräjoki sanoo. Hän painottaa, että osaavaa ohjausta tarvitsee jokainen apuvälineen käyttäjä.

Apuväline 2015 -tapahtuma jatkuu perjantaina ja lauantaina Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Aukioloajat ovat pe 5.11. klo 9–17 ja la 7.11. klo 9–16. Näytteilleasettajat ja tapahtuman ohjelma löytyvät osoitteesta www.apuvaline.info

Liikuntamaan lauantai on erityisesti perheiden ja seurojen päivä. Luvassa on muun muassa historian ensimmäiset Tarkkuus-Ängribirdsin MM-kisat. Lavan ottaa haltuun Duudsonien Jarppi, joka pääsee testaamaan myös pyörätuolirugbya.  Apuvälinemessut järjestetään nyt 16. kerran.

Apuväline-messut järjestävät Expomark Oy, Invalidiliitto ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry ja Sailab ry.