Valmentaja ja valmennettava: ”Tästä on hyvä jatkaa!”
24.4.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Eetu Kallioisen ja Timo Laitisen yhteistyö tuottaa tulosta. Kuva: Per-Ole Lindell

Rio de Janeiron maailmancup päättyi sunnuntaina, kun skeet- ja kivääriampujat saivat urakkansa päätökseen. Timo Laitinen sijoittui skeetissä 15:nneksi ja Eetu Kallioisen tulos 116 oikeutti 30. sijaan. Juho Kurki oli pienoiskiväärin asentokilpailussa 22:s.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup päättyi sunnuntaina tulevassa olympiakaupungissa Rio de Janeirossa. Cupin päätöspäivän ohjelmassa olivat miesten skeetin viimeinen kilpailupäivä ja miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailu.

Skeetissä oli mukana suomalaiskolmikko Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat), Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Kahden kilpailupäivän jälkeen tilanne oli suomalaisittain jännittävä, sillä Laitinen oli kärkikolmikossa tuloksellaan 74, ja nuori Eetu Kallioinen lähti viimeiseen päivään neljänneltä sijalta (72).

Päätöspäivänä ammuttiin kaksi sarjaa eli 50 kiekkoa ja finaali. Laitinen ampui neljänteen sarjaansa tuloksen 24 ja viimeiseen 20, joten hänen tuloksensa oli 119 (25+25+24+25+20). Hän sijoittui lopulta 15:nneksi. Finaaliraja oli 121.

– Kaksi ja puoli päivää oli erittäin hyvää ammuntaa. Tekeminen oli viimeistä riskiä lukuunottamatta maailman huipputasoa ja antaa edelleen uskoa menestykseen kauden arvokisoissa, hän sanoi.

Laitisen nuori valmennettava Kallioinen lähti toiseen kilpailupäivään 19. sijalta ja nousi 4. sijalle. Viimeisenä päivänä hän kirjasi tuloksekseen 116 (22+25+25+24+20) ja oli lopulta 30:s.

– Nyt on eka maailmancup ammuttu, ja tästä on hyvä jatkaa, Kallioinen, 17, sanoi.

– Kisasta jäi ihan hyvä fiilis, vaikka mahdollisuuksia oli parempaankin. Nyt en vain pystynyt siihen. Viimeinen sarjani oli omaa heikkouttani. En kuitenkaan tuntenut väsymystä, hän sanoi.

Takanen päätti kilpailunsa tulokseen 112 (25+22+21+21+23), jolla hän oli 43:s.

– Pää oli pehmeä ja kiekot kovia. Surkea suoritus, hän sanoi suoraan.

Peruskilpailun ykköspaikan otti Italian Tammaro Cassandro tuloksellaan 123. Hän sai lopulta pronssia. Finaalin kultamitaliottelussa Ruotsin Marcus Svensson oli Intian Mairaj Ahmad Khania parempi uusinnan jälkeen pistein 2-1.

Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) sijoittui miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailussa 22:nneksi. Hän ampui asentokisassa tuloksen 1165 (polvi 385, makuu 394, pysty 386). Eilisessä karsintakilpailussa Kurjen tulos oli pisteen parempi. Hän sanoi, että pystyn alku oli vaikeaa, mutta ”muuten sujui ok”.

– Juholla oli hyvä ripeä taktiikka tähän kuumuuteen, ja ammuntakin sujui kohtuullisesti. Kuitenkin sellainen piste per sarja jäi puuttumaan, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi.

– Vasta kolme viimeistä sarjaa oli sitä parasta Juhoa. Päivän tulos oli sellainen välttävä tuloksena.

Asentokilpailun finaaliraja oli 1172. Venäjän Sergei Kamenski ja Yhdysvaltain Matthew Emmons tekivät peruskilpailun parhaan tuloksen 1182. Cupin voittajaksi nousi Kiina Zicheng Hui, joka teki finaalin ME-tuloksen 463,7. Yhdysvaltain Matthew Emmons hävisi hänelle 2,5 pistettä.

ISSF:n seuraava maailmancup on Saksan Münchenissä 19.-26. toukokuuta. Siellä kilpaillaan kivääri- ja pistoolilajeissa.

ISSF:n maailmancup (kivääri, pistooli, haulikko)
13.-25.4. Rio de Janeiro, Brasilia

Tuloksia su 24.4.

Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Tammaro Cassandro Italia 123, 2) Mairaj Ahmad Khan Intia 122, 3) Vincent Hancock Yhdysvallat 122, 4) Marcus Svensson Ruotsi 121, 5) Anton Astahov Venäjä 121, 6) Juan Jose Aramburu Espanja 121, … 15) Timo Laitinen 119, … 30) Eetu Kallioinen 116, … 43) Tommi Takanen 112. 65 osanottajaa.

Semifinaali: 1) Khan 15, 2) Svensson 15, 3) Cassandro 14/uusinta 4, 4) Aramburu 14/4, 5) Hancock 14/3, 6) Astahov 13.
Pronssimitaliottelu: Tammaro Cassandro Italia – Juan Jose Aramburu Espanja 16-15
Kultamitaliottelu: Marcus Svensson Ruotsi – Mairaj Ahmad Khan Intia 14-14/uusinta 2-1

Miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls + finaali: 1) Zicheng Hui Kiina 463,7/ME (1176), 2) Matthew Emmons Yhdysvallat 461,5 (1182), 3) Qinan Zhu Kiina 451,2(1177), 4) Sergei Kulish Ukraina 439,5 (1174), 5) Sergei Kamenski Venäjä 428,1 (1182), 6) Marco de Nicolo Italia 417,3 (1173), 7) Peter Sidi Unkari 404,6 (1173), 8) Anton Rizov Bulgaria 393,9 (1172), … 22) Juho Kurki 1165. 54 osanottajaa.

Kaikki tulokset löydät täältä.