Marianne Palo vastasi avauspäivän parhaasta henkilökohtaisesta suomalaissijoituksesta, kun nuorten maailmancup alkoi sunnuntaina Saksan Suhlissa. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Palo oli kuudes tyttöjen pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa.
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) nuorten maailmancup alkoi sunnuntaina Saksan Suhlissa. Cupiin osallistuu 585 urheiluampujaa, jotka edustavat 48 maata. Startteja on kaikkiaan 926. Suomesta kilpailuun 30 nuorta. Suomen joukkueessa on kaksitoista kivääri-, seitsemän pistooli- ja yksitoista haulikkoampujaa. Viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon torstai eli 5. toukokuuta.
Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Marianne Palo sijoittui tyttöjen 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa kuudenneksi, joka oli suomalaisten paras henkilökohtainen sijoitus avauspäivänä. Palon tulos oli 615,9 pistettä. Pronssi jäi 2,5 pisteen päähän.
Palon lisäksi hienosti kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat myös Simpeleen Hahlon Emmi Hyrkäs, joka oli kahdeksas (614,9), ja Keuruun Seudun Ampujien Saana Peltonen, joka oli yhdeksäs (614,8). Joukkuekilpailussa Suomi 1 oli neljäs ja Suomi 2 kuudes.
Matias Kiuru (Poliisien Ampumaseura) sijoittui kymmenenneksi poikien 50m pienoiskiväärin makuun kisassa. Hänen tuloksensa oli 615,4, kun finaaliin pääsi 0,7 pistettä paremmalla tuloksella. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui neljänneksi. Se hävisi pronssimitalisti Kroatialle 2,5 pistettä. Kiurun lisäksi Suomen joukkueessa ampuivat Cristian Friman (Esbo Skytteförening) ja Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening).
Orimattilan Seudun Urheiluampujien Miki Ylönen rikkoi poikien kaksoistrapissa 114 kiekkoa ja oli 21:s. Finaaliraja oli 133. Italian Andrea Galesso sivusi peruskilpailussa poikien maailmanennätystä tuloksellaan 142. Hän sijoittui finaalissa neljänneksi.
Arttu Ihalainen (Pieksämäen Seudun Ampujat) oli poikien 25m vakiopistoolissa parhaana suomalaisena 15:s. Hänen tuloksensa oli 542.
Suhlin maailmancup toimii ensi vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävien nuorten MM-kilpailujen virallisena esikilpailuna. Maailmanmestaruuksista kilpaillaan myös Suhlissa.
Vuoden toinen nuorten maailmancup on Azerbaidzhanin Gabalassa 16.-23. syyskuuta.
ISSF:n nuorten maailmancup (kivääri, pistooli ja haulikko)
29.4.-6.5. Suhl, Saksa
Tuloksia su 1.5.
Poikien 50m pienoiskivääri 60 ls makuu + finaali: 1) Istvan Peni Unkari 202,7 (617,2), 2) Vegard Nordhagen Norja 202,6 (617,1), 3) Ludwig Wassman Ruotsi 181,6 (616,1), 4) Vladislav Fetisov Venäjä 161,3 (620,7), 5) Oleksandr Kolohov Ukraina 131,4 (619,6), 6) Benjamin Karlsen Norja 118,6 (618,0), 7) Christoph Duerr Sveitsi 99,5 (616,4), 8) Andrija Mikuljan Kroatia 76,3 (616,9), … 10) Matias Kiuru 615,4, … 17) Björn Friman 611,8, … 27) Cristian Friman 609,4, … 34) Sebastian Långström 607,2, … 48) Roope Pohjoisaho 601,4.
Joukkuekilpailu: 1) Norja 1851,0, 2) Venäjä 1836,1, 3) Kroatia 1834,5, 4) Suomi (Kiuru, Cristian Friman, Långström) 1832,0.
Tyttöjen 50m pienoiskivääri 60 ls makuu: 1) Natalia Kochanska Puola 620,6, 2) Emilie Winterberger Ranska 619,5, 3) Gaayathri Nithyanadam Intia 618,4, 4) Sonika Sonika Intia 616,9, 5) Katerina Kolarikova Tshekki 616,6, 6) Marianne Palo Suomi 615,9, 7) Maia Telen Ruotsi 614,9, 8) Emmi Hyrkäs 614,9, 9) Saana Peltonen 614,8, … 35) Henna Viljanen 603,8, 36) Armi Häkkinen 602,0, 37) Inka Havukainen 601,8, 38) Anna-Maria Siivonen 601,6.
Joukkuekilpailu: 1) Intia 1846,6, 2) Ranska 1841,7, 3) Puola 1836,3, 4) Suomi 1 (Hyrkäs, Peltonen, Viljanen) 1833,5, 5) Tshekki 1823,9, 6) Suomi 2 (Palo, Havukainen, Siivonen) 1819,3.
Poikien kaksoistrap 150 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Andrea Galesso Italia 142/sivuaa ME:tä, 2) Vjatseslav Juhimenko Venäjä 136, 3) Nathan Lee Xuereb Malta 136, 4) James Dedman Iso-Britannia 135, 5) David McMath Iso-Britannia 134, 6) Tyler Deyo Yhdysvallat 133, … 21) Miki Ylönen 114.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 395, 2) Venäjä 391, 3) Yhdysvallat 391.
Semifinaali: 1) Dedman 25, 2) Xuereb 24/uusinta 6, 3) Galesso 24/5, 4) Juhimenko 23, 5) McMath 22, 6) Deyo 21.
Pronssimitaliottelu: Vjatseslav Juhimenko Venäjä – Andrea Galesso Italia 25-24
Kultamitaliottelu: Nathan Lee Xuereb Malta – James Dedman Iso-Britannia 29-24
Poikien 25m vakiopistooli: 1) Rituraj Singh Intia 569, 2) Clement Greffier Ranska 561/uusinta 48, 3) Sergei Jevglevski Venäjä 561/44, … 15) Arttu Ihalainen 542, … 23) Joonas Kuusela 528.
Joukkuekilpailu: 1) Intia 1661, 2) Ranska 1659, 3) Australia 1648.
Kaikki tulokset löydät täältä.