Mustaruudin PM-kisoihin 35 kertaa
5.8.2016 klo 16:00
Jukka
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kolme konkaria on osallistunut jokaiseen mustaruudin PM-kisaan

Mustaruudin Pohjoismaiden mestaruudesta kisattiin tänä vuonna Orivedellä. Jokaisella kerralla on kisoissa ollut ainakin yksi suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen, eli mustaruutiammunnnan veteraanit Veikko Ratsula, Ragnar Hegge ja Åke Samuelsson. Herrat palkittiin kisojen iltajuhlissa SAL:n muistolaatalla.

Ragnar, Åke ja Veikko saivat V-P Karviselta muistolaatat 35-vuotisen PM-uran kunniaksi. Istumassa Tanskan delegaatti Sören Poulsen.

Nämä kolme herraa olivat kisailemassa jo vuonna 1982 ensimmäisistä mustaruudiammunnan Pohjoismaiden mestaruuksista Tanskassa. Illan aikana vanhat herrat muistelivat aseiden ja ampujien kirjoa.

Kisojen seurauksena saatiin Tanskassa muutoksia aselakiin, jonka tiukat kaliberirajat olivat esteenä monen mustaruutilajin aloittamiseen. Tämä tavoite oli jopa yksi kisojen järjestämiselle.